Mun blogi on kuivahtanut totaalisesti kasaan, tosin oon ihan tietoisesti jättänyt kirjoitteluhommat vähemmälle viimeisen vuoden aikana. Elämä on ollut sen verran kiireistä, että pakko asettaa jonkinlainen tärkeysjärjestys ja tämä on täytynyt tehdä enemmän järjellä, kuin tunteella. Kirjoittaminen ja bloggailu on ollut useinkin mielessä, mutta oon suosiolla jättänyt tämän odottamaan niin sanotusti parempia aikoja.
Vuodelle 2016 asetin tärkeimmäksi tavoitteeksi valmistua ammattikorkeakoulusta. Lisäksi oon panostanut uusiin opintoihin eli hoitoalaan. Välillä on tuntunut siltä, että oon tainnut haukata ihan liian ison palan kakkua, kun on koittanut hoitaa kahdet opinnot ja työt yhtä aikaa. Tiesin kuitenkin leikkiin ryhtyessä, että tämä on vaan ohimenevä tilanne ja selviän tästä, jos keskityn vaan ja ainoastaan olennaiseen. Tietysti on ihan terveellistä välillä vaihtaa vapaalle, mutta kyllä ne hetket voi laskea helposti yhden käden sormilla.
 |
| Tammikuussa aloitin lähihoitajaopinnot |
Heti alkuvuodesta eli tammikuussa tuli melkoisen iso elämänmuutos, kun aloin opiskella aivan uutta alaa. Hoitoala on kiinnostanut nuoresta asti jonkin verran, aina on kuitenkin mietityttänyt, että onko minusta alalle. Heti opintojen alussa kuitenkin oivalsin, että kyllä tämä on mun juttu! Aikaisemmin oon opiskellut ravintola-alaa ja liiketaloutta, ei huonoja nekään, mutta "se jokin" niistä on kuitenkin puuttunut. Merkittävä ja tärkeä asia uudessa opiskelijaryhmässä aloittaessa oli se, että meidän luokka on ihan huikea! Ikähaarukka on melko laaja ja samoin se, kuinka erilaisista taustoista ja minkälaisella elämänkokemuksella kukakin on näihin opintoihin lähtenyt. Se, mikä tästä ryhmästä tekee niin hienon, on se, että kukaan ei katso toistaan alas eikä ylös, vaan ollaan kaikki ns. samalla viivalla ja ryhmähenki on aivan omaa luokkaansa. Ollaan saatu tästä kuulla myös opettajilta :)
Talvi eteni nopeasti uutta opetellessa ja töissä käydessä. Loppuvuodesta 2015 meidän perheeseen saapui uusi tulokas, kun veljeni vaimoineen saivat ensimmäisen lapsensa. Alkuvuosihan meni tietysti myös ihmetellessä vauvaa eli pikku-Jussia <3
Kevään aikana kotikaupunkini koki suuren menetyksen, kun kaunis ja historiallisesti arvokas kirkkomme tuhopoltettiin. Olin itse kyseisenä iltan töissä ja seurasin melko läheltä paloa. Muistan kuinka ensin luulimme, että jokin kerrostaloista on ilmiliekeissä. Eipä mennyt kuin hetki, kun tajusimme kirkon olevan tulessa ja mitään ei ole tehtävissä. Hetki oli jotenkin pysäyttävä ja todella epätodellinen, sekava voisi myös hyvin kuvastaa tuntemuksia. Piti koittaa tehdä töitä ja samalla mietti, että kirkko todellakin palaa maan tasalle. Mikään kova kirkossa kävijä en ole koskaan ollut, mutta monet muistot sieltä itsellekin jää.
 |
| Ikimuistoisiin työilta ikinä |
Kevään aikana sain myös liiketalouden opintojani sille mallille, että pääsin vihdoin esittämään opinnäytetyöni väliraportin. Eräänlainen etappi opinnoissa se tämäkin on, tuntui jo tässä vaiheessa että voiton puolella ollaan. Muutamia valinnaisia opintoja oli vielä kuitekin edessä, jotta opintopisteet saataisiin täyteen...
Kevät oli ehkä syksyäkin kiireisempi, opparin lisäksi suoritin ensimmäistä harjoittelua eskarissa ja uutta tietoa ja osaamista täytyi imeä itseensä kuin pesusieni. Lisäksi kävin töissä ja yritin kovasti keretä harrastaa jotain iltaisin, mutta homma jäi satunnaisen lenkkeilyn tasolle. Varsinainen harjoitteluni oli esikoulussa, mutta olin lisäksi eka- ja tokaluokkailaisten kanssa iltapäiväkerhossa ja ihan oppitunneillakin avustamassa. Mukavan oloista hommaa ja lapset on mahtavia, heiltäkin voi oppia paljon.
Kesällä sai jonkin verran hengähtää opinnoista, vaikkakin avoimen ammattikorkeakoulun puolella suoritin pari kurssia ja yritin kovasti naputella opparia valmiiksi. Töitä paiskin täyttä työviikkoa ja ravintola-alalla kesät ovat tietysti melko kiireisiä, joten työvuorojen välissä oli usein ns. valmista kauraa tai sanottasko ylikypsää possua. Sain kuin sainkin valinnaiset pisteet kasaan, mutta oppari ei kyllä edennyt... Kesälomareissujakaan ei tullut tehtyä sataa kilometriä kauempana, mutta ehkä tässä vielä ehtii elämän aikana reissaamaan!
Eräänä heinäkuisena päivänä luulin, että taas menetän yhden koiran. Fridalle iski äkillinen oksentelu ja koira alkoi mennä melko huonoon kuntoon. Onneksi päivystävä eläinlääkäri on kilsan päässä ja päästiin melko pian vastaanotolle. Olin aivan romuna ja vanhat muistot niistä viimeisistä eläinlääkärireissuista palasi mieleen. Epätietoisena vein Fridaa eläinlääkärille ja itkin äidille, että mää en halua taas jättää koiraa sinne. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Ultralla ei näkynyt mitään poikkeamia tai muutakaan ylimääräistä, koira sai nestettä ja pahoinvointilääkettä. Olo koheni ja päästiin kotiin. Ajattelin taas, että tämä neiti jää viimeiseksi koiraksi, ei näitä tilanteita enää kestä. Mutta ei kyllä ilmankaan koiraa voi olla <3
Syksyllä jatkui taas koulu eli hoitsuopinnot, ja edessä oli koko homman haastavin osio, hoito- ja huolenpito. Hyvin meidän opiskelijaryhmää olikin jo peloteltu kyseisellä opintojaksolla, mutta itse odotin sitä paljon. Päätin myös pienen paineen alla rysäyttää opparini valmiiksi, kun kesän olin siitä hommasta pitänyt taukoa ihan huomaamatta ;)
Sain kuin sainkin opparini valmiiksi ja kaikki opintopisteet kasaan. Samoihin aikoihin kun viimeistelin ammattikorkeaopintoja, aloitin työharjoittelun terveyskeskuksessa hoitsuopintojen osalta. Edessä oli taas uutta ja erilaista, mutta hyvillä mielin lähdin harjoitteluun. Tunnit on tullut hyvin täyteen vuoden viimeisinäkin viikkoina, kun tekee harjoittelua noin 35-39 tuntia ja päälle oikeat työt. Tosin onneksi mulla on joustava ja ymmärtäväinen esimies, jonka kanssa voi aina tilanteen mukaan sumplia asioita. Oonkin loppuvuodesta tehnyt vähemmän töitä.
Pari päivää ennen jouluaattoa sain tiedon, että olen valmistunut ja nyt sitä sitten ollaan vihdoin ja viimein: Tradenomi AMK. Muutaman kerran meinasin jättää opinnot kesken, mutta mitä enemmän opintopisteitä tuli kasaan, sitä järkevämmäksi katsoin kuitenkin jatkaa. Ja niin sitä vaan sitten saatiin homma pakettiin. Vaikka aika periksiantamaton luonne olenkin, niin kyllä käy kiittäminen opinnäytetyöohjaajani ja opettajaani, joka jaksoi olla välillä potkimassa persauksille ja tsemppaamassa, että saa tutkinnon valmiiksi.
Vuosi 2016 oli selvästi edeltävää vuotta parempi, vaikka luonnollisestikaan kaikki ei aina mene putkeen. Uuteen vuoteen 2017 lähden mielenkiinnolla, ovet ja maailma on auki! Jalat pysyy edelleen maassa ja järki päässä, mutta mieluusti ottaisin tulevalta vuodelta vastaan jotakin uutta ja jännää. Mulla on unelmia ja haaveita, eikä ne ole ollenkaan epärealistisia. Nyt vaan maltti on valttia, samoin määrätietoisuus ja rohkeus. Nyt kun yksi koulu on taputeltu, jää mulla aikaa uuteen projektiin, joka starttaa 9.1.2017. Jotain vanhaa ja jotain uutta, josta ehkä kerron täällä blogissa vielä :)
Onnellista ja hyvää uutta vuotta 2017!
<3 Neenu
Kevät oli ehkä syksyäkin kiireisempi, opparin lisäksi suoritin ensimmäistä harjoittelua eskarissa ja uutta tietoa ja osaamista täytyi imeä itseensä kuin pesusieni. Lisäksi kävin töissä ja yritin kovasti keretä harrastaa jotain iltaisin, mutta homma jäi satunnaisen lenkkeilyn tasolle. Varsinainen harjoitteluni oli esikoulussa, mutta olin lisäksi eka- ja tokaluokkailaisten kanssa iltapäiväkerhossa ja ihan oppitunneillakin avustamassa. Mukavan oloista hommaa ja lapset on mahtavia, heiltäkin voi oppia paljon.
Kesällä sai jonkin verran hengähtää opinnoista, vaikkakin avoimen ammattikorkeakoulun puolella suoritin pari kurssia ja yritin kovasti naputella opparia valmiiksi. Töitä paiskin täyttä työviikkoa ja ravintola-alalla kesät ovat tietysti melko kiireisiä, joten työvuorojen välissä oli usein ns. valmista kauraa tai sanottasko ylikypsää possua. Sain kuin sainkin valinnaiset pisteet kasaan, mutta oppari ei kyllä edennyt... Kesälomareissujakaan ei tullut tehtyä sataa kilometriä kauempana, mutta ehkä tässä vielä ehtii elämän aikana reissaamaan!
 |
| Siskon luo Ouluun viikonlopuksi |
Eräänä heinäkuisena päivänä luulin, että taas menetän yhden koiran. Fridalle iski äkillinen oksentelu ja koira alkoi mennä melko huonoon kuntoon. Onneksi päivystävä eläinlääkäri on kilsan päässä ja päästiin melko pian vastaanotolle. Olin aivan romuna ja vanhat muistot niistä viimeisistä eläinlääkärireissuista palasi mieleen. Epätietoisena vein Fridaa eläinlääkärille ja itkin äidille, että mää en halua taas jättää koiraa sinne. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Ultralla ei näkynyt mitään poikkeamia tai muutakaan ylimääräistä, koira sai nestettä ja pahoinvointilääkettä. Olo koheni ja päästiin kotiin. Ajattelin taas, että tämä neiti jää viimeiseksi koiraksi, ei näitä tilanteita enää kestä. Mutta ei kyllä ilmankaan koiraa voi olla <3
Syksyllä jatkui taas koulu eli hoitsuopinnot, ja edessä oli koko homman haastavin osio, hoito- ja huolenpito. Hyvin meidän opiskelijaryhmää olikin jo peloteltu kyseisellä opintojaksolla, mutta itse odotin sitä paljon. Päätin myös pienen paineen alla rysäyttää opparini valmiiksi, kun kesän olin siitä hommasta pitänyt taukoa ihan huomaamatta ;)
Sain kuin sainkin opparini valmiiksi ja kaikki opintopisteet kasaan. Samoihin aikoihin kun viimeistelin ammattikorkeaopintoja, aloitin työharjoittelun terveyskeskuksessa hoitsuopintojen osalta. Edessä oli taas uutta ja erilaista, mutta hyvillä mielin lähdin harjoitteluun. Tunnit on tullut hyvin täyteen vuoden viimeisinäkin viikkoina, kun tekee harjoittelua noin 35-39 tuntia ja päälle oikeat työt. Tosin onneksi mulla on joustava ja ymmärtäväinen esimies, jonka kanssa voi aina tilanteen mukaan sumplia asioita. Oonkin loppuvuodesta tehnyt vähemmän töitä.
Pari päivää ennen jouluaattoa sain tiedon, että olen valmistunut ja nyt sitä sitten ollaan vihdoin ja viimein: Tradenomi AMK. Muutaman kerran meinasin jättää opinnot kesken, mutta mitä enemmän opintopisteitä tuli kasaan, sitä järkevämmäksi katsoin kuitenkin jatkaa. Ja niin sitä vaan sitten saatiin homma pakettiin. Vaikka aika periksiantamaton luonne olenkin, niin kyllä käy kiittäminen opinnäytetyöohjaajani ja opettajaani, joka jaksoi olla välillä potkimassa persauksille ja tsemppaamassa, että saa tutkinnon valmiiksi.
Vuosi 2016 oli selvästi edeltävää vuotta parempi, vaikka luonnollisestikaan kaikki ei aina mene putkeen. Uuteen vuoteen 2017 lähden mielenkiinnolla, ovet ja maailma on auki! Jalat pysyy edelleen maassa ja järki päässä, mutta mieluusti ottaisin tulevalta vuodelta vastaan jotakin uutta ja jännää. Mulla on unelmia ja haaveita, eikä ne ole ollenkaan epärealistisia. Nyt vaan maltti on valttia, samoin määrätietoisuus ja rohkeus. Nyt kun yksi koulu on taputeltu, jää mulla aikaa uuteen projektiin, joka starttaa 9.1.2017. Jotain vanhaa ja jotain uutta, josta ehkä kerron täällä blogissa vielä :)
Onnellista ja hyvää uutta vuotta 2017!
<3 Neenu
