Nyt kun oon taas jälleen palannut niin sanotusti ruotuun, multa on kysytty vinkkejä siihen, miten syödä ja miten saada tulosta aikaan. Aihe on mulle mieleinen ja omakohtaista kokemusta painonpudottamisesta on, vaikkakin paino aina välillä seilaa. Minkään sortin asiantuntija en todellakaan ole, enkä omaa mitään koulutusta aiheesta. Mielelläni kyllä aina neuvon ja kerron, jos vaan joku kysyy ja tarvitsee apua.
Painonpudottaminen on teoriassa helppoa ja yksinkertaista, mutta käytännössä ei ehkä niinkään. Asiaan vaikuttaa monet seikat ja täytyy muistaa, että ihminen on yksilö. Onnistumisen avaimet koostuu monesta osa-alueesta, eikä oikotietä onneen ole edelleenkään olemassa. Sen allekirjoitan täysin, että koko homma lähtee korvien välistä.
No sitten siihen kaikille rakkaaseen aiheeseen, eli ruokaan. Yksi tärkeimmistä faktoista, jonka haluaisin jokaisen painoa pudottavan ymmärtävän on se, että syömättömyydellä ei saada aikaan tulosta, ainakaan pysyvää. Itsekin oon joskus tietämättömyyttäni nuorempana tätä kokeillut ja saanut vaan lisää kiloja.
Kun painoa halutaan alkaa pudottamaan, on hyvä tietää sen hetkinen peruskulutus. Peruskulutuksen määrästä sitten vähennettään joku tietty määrä kaloreita, jotta paino alkaa tippumaan. Ruokaa ja kalorimäärää ei ole hyvä laskea rajusti, vaan hiljalleen. Näihin asioihin on olemassa alan ammattilaiset, joilta saa lisää tietoa ja apua.
Itselläni on käytössä Fitverstaan personal trainerin tekemä ruokavalio. Syön aika samaan tyyliin, kuin aikaisemminkin kun sain painoa tippumaan. Avainsanoja on säännöllisyys, monipuolisuus ja terveellisyys. Syön viisi kertaa päivässä noin neljän tunnin välein.
Kaurapuuro raejuustolla maistuu vuodesta toiseen, välillä marjoja ja välillä hedelmiä sekaan. |
Kovaan makeannälkään puddingia ja banskua. |
Omasta kokemuksesta voin sanoa, että on todella tärkeää syödä monta kertaa päivässä ja säännöllisesti. Joskus tietysti voi olla poikkeustilanteita, että ruokailuväli pääsee venymään. Hyvä olisi kuitenkin välttää liiallista nälkää ja näin välttää repsahduksia ja ylilyöntejä.
Tummaa pastaa, broileria, paahdettuja kasviksia, salaattia ja kermaviilikastiketta. |
Broilerpyöryköitä, bataattiranskalaisia ja salaattia. |
Salaattia ja naudantäyslihapihvi. |
En ole itse mikään huippukokki, enkä ruoanlaitosta koskaan erityisemmin edes välittänyt. Nyt kun on täytynyt vähän muuttaa asennetta aiheeseen, niin ei se kokkaaminen nyt niin tylsää olekaan. Tässä ruokahommassakin joutuu toteamaan, että jos jotakin haluaa, niin täytyy olla valmis näkemään vaivaa. Oon joutunut opettelemaan syömään esim. kasviksia, joita en ennen ole erityisemmmin lautaselleni laittanut.
Myös ennakointi ja valmistelu on tärkeiksi havaitsemiani juttuja, ja oikeastaan edellytyksiä onnistumiselle. Käyn pari kertaa viikossa ruokaostoksilla ja mietin ennen kauppareissua valmiiksi, mistä ja mitä ruokaa teen. Valmistan ruokia yleensä aina pariksi kolmeksi päiväksi eteenpäin. Jotkut tekee koko viikolle lounaat ja päivälliset valmiiksi, jotkut myös ihan aamu- väli- ja iltapalatkin. Itse teen siis vain lounaita ja päivällisiä. Muut syömiset saan tehtyä aika nopeasti, kuten esim. puuron tai smoothien.
Ruokahommissa on hyvä käyttää mielikuvitusta ja etsiä vinkkejä vaikka näistä blogeista (ei siis tästä mun, vaan jonkun hyvän ruoanlaittajan ;D ) ja ruokasivustoilta. Jos viikosta ja kuukaudesta toiseen syö purkista riisiä ja kanaa tai jauhelihaa ja pastaa, niin voi alkaa jossain vaiheessa tökkimään. Tietty tämäkin voi jollakin toimia, jokainen tyylillään.
Eli
- Suunnittele ja tee ruokia valmiiksi.
- Kokeile, maista ja tee rohkeasti myös uusia ruokia. Uusilla mausteilla saa vaihtelua!
- Syö niitä ruokia joista oikeasti tykkäät, turha yrittää väkisin syödä mitään, mikä yökkäyttää vaikka se olisi kuinka terveellistä.
- Syö riittävästi.
- Varaa aikaa ruoanlaitolle ja syömiselle.
- Mieti asennettasi ruokaan ja syömiseen, mitä se merkitsee onnistumisen kannalta?
- Syö säännöllisesti noin neljän tunnin välein ja huolehdi, että verensokeri pysyy tasaisena koko päivän.
- On hyvä varautua yllättäviin tilanteisiin, esim. varaamalla laadukas proteiinipatukka (kannattaa katsoa tuoteseloste ettei ole pelkkää sokeria) ja hedelmiä laukkuun.
- Heikolla hetkellä mieti, kumpaa haluat enemmän, saada painoa pois vai saada hetken nautinnon siitä suklaalevystä/kakkupalasta/hampurilaisesta, joka huutaa sun nimeä?
- Muista, että ei ne herkut tästä maailmasta lopu, niitä kyllä on sittenkin saatavilla yllin kyllin kun se herkutteluhetki tulee ja kylläpä ne vaan maistuu pirun hyvälle, kun harvemmin herkuttelee!
- Jos repsahdus sattuu, älä jää murehtimaan ja lyö koko hommaa läskiksi, kaikille sattuu virheitä elämässä eikä se siihen lopu!
Tsemppiä ja mukavaa viikonloppua :) <3
-Neenu-