"Huono itsetunto on yksi pirullisimmista matkakumppaneista elämässä. Se
värittää sanat ja teot ja saa epäilemään tarkoitusperiä. Huono itsetunto
saattaa estää tavoittelemasta unelmia ja elämästä sellaista elämää kuin
oikeasti haluaisi." (Havahtuminen 2016).
Tuossa lauseessa kiteytyy aika hyvin mun viimeaikaiset ajatukset. Itsetunto on siitä viheliäinen kaveri, että kun se on kertaalleen saanut kovan kolauksen niin seuraava kolaus saattaa sattua sitten kahta kauheammin. Ei välttämättä; riippuu tilanteesta ja asiasta sekä tietysti ihmisestä. Tässäkin kohtaa tulee muistaa, että ihminen on yksilö ja jokainen kokee asiat eri tavalla. Onneksi itsetuntoa voi myös kehittää ja se voi kehittyä ajan kanssa. On olennaisen tärkeää, että itsetuntoa aletaan kehittää jo lapsena. Lapsen itsetunnon kehityksessä suuri vastuu on aikuisella.
Omalla kohdalla itsetunto on ollut aina enempi ja vähempi kiinni kiloista. Pahin epävarmuus on hälvennyt iän ja kilojen myötä. Mitä enempi elettyä elämää on takana, sitä enemmän sitä tiedostaa mikä elämässä oikeasti on tärkeää ja millä on oikeasti väliä. Esimerkiksi se, mitä muut ajattelee ei merkkaa juurikaan mitään. Se merkitsee, mitä perheenjäsenet ja ystävät ajattelevat mutta muulla ei ole oikeastaan väliä. Jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen ja ajatuksiin, mutta ne on yleensä hyvä pitää omana tietonaan eikä ainakaan tietoisesti loukata toista niillä.
No se miksi nostin tämän aiheen esille, johtuu siitä että omalla kohdallani oon joutunut viime aikoina keräämään itsetunnon rippeitä melko paljon. Se on tuntunut tällä kertaa todella raskaalta ja vaikka pahin vaihe on ohi, tuntuu se silti...paskalta näin suoraan sanottuna. Toisaalta mun itsetunnolle on tehnyt todella hyvää aikaisempien opintojen edistyminen ja loppusuoralle saattaminen sekä uusien opintojen aloittaminen. Nyt musta tuntuu, että oon löytänyt sen oman jutun ammattillisesti ja tuntuu että voin olla siinä oikeasti hyvä. Se on tosi hyvä fiilis se!
Omalla kohdalla pahiten itsetuntoa syö tilanne, jossa tajuat ettet kelpaa sellaisena kuin olet. Varsinkin kun olet jo ehtinyt luulla, että kelpaat ja se on tuntunut monien kolhujen jälkeen tosi hienolta. Kun matto vedetään alta ja sulle tehdään selväksi (taas kerran), että ulkoisesti ei taso riitä niin kyllä se syö naista. Tietystikkään ihmissuhteet ei aina ole ihan yksinkertaisia ja niihin liittyy monenlaisia haasteita, mutta jos pinnallisuus on liian vallitsevaa niin silloin ollaan kyllä kujalla (huom. mun mielestä, mullakin on oikeus siihen mielipiteeseen :D). Tällä kertaa ei siis oltu ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa todetaan että pitäis saada kiloja pois tai ainakaan niitä ei saa tulla lisää.
Ymmärrän kyllä täysin, että hoikempi nainen on viehättävämpi kuin ylipainoinen. Se on vaan karu fakta, että ulkonäkö merkkaa paljon. Ulkonäköönhän sitä ensimmäisenä kiinnitetään yleensä huomio, luonnollisesti. Mutta mun mielestä on surullista, että nykymeininki menee kokoajan enempi siihen suuntaan, että ulkonäkö painaa vaakakupissa enemmän kuin se sisin.
Luojan kiitos mulla on ympärillä ihmisiä, jotka on saanut tajuamaan että oon ihan hyvä näinkin. Jos se ei jollekkin riitä, niin ei voi minkään. Sitten täytyy vaan etsiä näyttävämpiä daameja. Ja jos joskus oon hoikempi ja satun sopimaan kriteereihin, niin turha tulla siinä vaiheessa enää yrittämään - juna tais mennä jo! Mun motivaatiota laihduttamiseen on myös vienyt nämä asiat, jotenkin sitä aattelee että pitääkö mun laihtua siksi että kelpaan jollekkin. Kun eihän se asia niin ole, tärkeintähän on että kelpaa itselleen. Sen kummempaa itsetunnon pönkitystä en tarvi, itsetunnosta on sentään jotain jäljellä ja pettymyksestä huolimatta pystyn jatkamaan elämää eteenpäin.
Mikä oli tämän tarinan opetus? Sinä olet hyvä ja arvokas juuri tuollaisena kuin olet, älä muuta itseäsi miellyttääksesi toisia.
Ja lopuksi lainaus Suhdesopan sivuilta: "Hyvän itsetunnon kanssa elämä on helpompaa, mutta huono itsetunto ei ole katastrofi".
