Läski lähtee syömällä

Nyt kun oon taas jälleen palannut niin sanotusti ruotuun, multa on kysytty vinkkejä siihen, miten syödä ja miten saada tulosta aikaan. Aihe on mulle mieleinen ja omakohtaista kokemusta painonpudottamisesta on, vaikkakin paino aina välillä seilaa. Minkään sortin asiantuntija en todellakaan ole, enkä omaa mitään koulutusta aiheesta.  Mielelläni kyllä aina neuvon ja kerron, jos vaan joku kysyy ja tarvitsee apua. 

Painonpudottaminen on teoriassa helppoa ja  yksinkertaista, mutta käytännössä ei ehkä niinkään. Asiaan vaikuttaa monet seikat ja täytyy muistaa, että ihminen on yksilö. Onnistumisen avaimet koostuu monesta osa-alueesta, eikä oikotietä onneen ole edelleenkään olemassa. Sen allekirjoitan täysin, että koko homma lähtee korvien välistä. 

No sitten siihen kaikille rakkaaseen aiheeseen, eli ruokaan. Yksi tärkeimmistä faktoista, jonka haluaisin jokaisen painoa pudottavan ymmärtävän on se, että syömättömyydellä ei saada aikaan tulosta, ainakaan pysyvää. Itsekin oon joskus tietämättömyyttäni nuorempana tätä kokeillut ja saanut vaan lisää kiloja. 

Kun painoa halutaan alkaa pudottamaan, on hyvä tietää sen hetkinen peruskulutus. Peruskulutuksen määrästä sitten vähennettään joku tietty määrä kaloreita, jotta paino alkaa tippumaan. Ruokaa ja kalorimäärää ei ole hyvä laskea rajusti, vaan hiljalleen. Näihin asioihin on olemassa alan ammattilaiset, joilta saa lisää tietoa ja apua. 

Itselläni on käytössä Fitverstaan personal trainerin tekemä ruokavalio. Syön aika samaan tyyliin, kuin aikaisemminkin kun sain painoa tippumaan. Avainsanoja on säännöllisyys, monipuolisuus ja terveellisyys. Syön viisi kertaa päivässä noin neljän tunnin välein. 

Kaurapuuro raejuustolla maistuu vuodesta toiseen, välillä marjoja ja välillä hedelmiä sekaan.

 

Smoothie rahkasta, banaanista ja puolukoista stevialla makeutettuna.

Kovaan makeannälkään puddingia ja banskua.

Omasta kokemuksesta voin sanoa, että on todella tärkeää syödä monta kertaa päivässä ja säännöllisesti. Joskus tietysti voi olla poikkeustilanteita, että ruokailuväli pääsee venymään. Hyvä olisi kuitenkin välttää liiallista nälkää ja näin välttää repsahduksia ja ylilyöntejä. 

Tummaa pastaa, broileria, paahdettuja kasviksia, salaattia ja kermaviilikastiketta.

Broilerpyöryköitä, bataattiranskalaisia ja salaattia.

Salaattia ja naudantäyslihapihvi.

En ole itse mikään huippukokki, enkä ruoanlaitosta koskaan erityisemmin edes välittänyt. Nyt kun on täytynyt vähän muuttaa asennetta aiheeseen, niin ei se kokkaaminen nyt niin tylsää olekaan. Tässä ruokahommassakin joutuu toteamaan, että jos jotakin haluaa, niin täytyy olla valmis näkemään vaivaa. Oon joutunut opettelemaan syömään esim. kasviksia, joita en ennen ole erityisemmmin lautaselleni laittanut. 

Myös ennakointi ja valmistelu on tärkeiksi havaitsemiani juttuja, ja oikeastaan edellytyksiä onnistumiselle. Käyn pari kertaa viikossa ruokaostoksilla ja mietin ennen kauppareissua valmiiksi, mistä ja mitä ruokaa teen. Valmistan ruokia yleensä aina pariksi kolmeksi päiväksi eteenpäin. Jotkut tekee koko viikolle lounaat ja päivälliset valmiiksi, jotkut myös ihan aamu- väli- ja iltapalatkin. Itse teen siis vain lounaita ja päivällisiä. Muut syömiset saan tehtyä aika nopeasti, kuten esim. puuron tai smoothien. 

Ruokahommissa on hyvä käyttää mielikuvitusta ja etsiä vinkkejä vaikka näistä blogeista (ei siis tästä mun, vaan jonkun hyvän ruoanlaittajan ;D ) ja ruokasivustoilta. Jos viikosta ja kuukaudesta toiseen syö purkista riisiä ja kanaa tai jauhelihaa ja pastaa, niin voi alkaa jossain vaiheessa tökkimään. Tietty tämäkin voi jollakin toimia, jokainen tyylillään. 

Eli 

- Suunnittele ja tee ruokia valmiiksi.

- Kokeile, maista ja tee rohkeasti myös uusia ruokia. Uusilla mausteilla saa vaihtelua!

- Syö niitä ruokia joista oikeasti tykkäät, turha yrittää väkisin syödä mitään, mikä yökkäyttää vaikka se olisi kuinka terveellistä. 

- Syö riittävästi.

-  Varaa aikaa ruoanlaitolle ja syömiselle.

- Mieti asennettasi ruokaan ja syömiseen, mitä se merkitsee onnistumisen kannalta? 

- Syö säännöllisesti noin neljän tunnin välein ja huolehdi, että verensokeri pysyy tasaisena koko päivän.

- On hyvä varautua yllättäviin tilanteisiin, esim. varaamalla laadukas proteiinipatukka (kannattaa katsoa tuoteseloste ettei ole pelkkää sokeria) ja hedelmiä laukkuun. 

- Heikolla hetkellä mieti, kumpaa haluat enemmän, saada painoa pois vai saada hetken nautinnon siitä suklaalevystä/kakkupalasta/hampurilaisesta, joka huutaa sun nimeä? 

- Muista, että ei ne herkut tästä maailmasta lopu, niitä kyllä on sittenkin saatavilla yllin kyllin kun se herkutteluhetki tulee ja kylläpä ne vaan maistuu pirun hyvälle, kun harvemmin herkuttelee! 

- Jos repsahdus sattuu, älä jää murehtimaan ja lyö koko hommaa läskiksi, kaikille sattuu virheitä elämässä eikä se siihen lopu! 

  Tsemppiä ja mukavaa viikonloppua :) <3

  -Neenu-

Fitverstaan valmennukseen

Kuten oon aikaisemmin blogissa kertonut, mulla on aika pitkä laihdutushistoria ja kaikenlaista on tullut kokeiltua aina kaalikeittodieetistä karppaamiseen. En kyllä ikinä unohda, kuinka jäätävä nälkä oli kaalikeittodieetin aikana. Ja kuinka helekkarin pahaa se keitto oli. Olin aika nuori tyttö, kun kyseistä keittoa yritin epätoivoisesti vetää. Sanomattakin selvää, että se dieetti loppui ennen kuin edes kunnolla alkoi. Karppaaminen toimi mun kohdalla aika hyvin, mutta sen terveysvaikutukset pidemmällä tähtäimellä epäilytti. Karppaamisen jälkeen löysin Fitfarmin Go Fat Go- haasteen ja sen jälkeen paino tippui ensimmäistä kertaa kunnolla.  

Pieni pyöreä tyttö :)

Elämä on siis pyörinyt aina enemmän ja vähemmän tämän mun ylipainon ympärillä. Jos en oo ite aktiivisesti asialle tehnyt mitään, niin se on kuitenkin vaivannut päätä, ja jos ei omaa päätä, niin sitten jonkun toisen... Ei niitä toisten kommentteja ja huomautuksia vaan ikinä opi suodattamaan tyyliin toisesta korvasta sisään, toisesta ulos. Ulkonäkö ylipäätään ja paino on ainakin mun mielestä henkilökohtaisia asioita, ja mielipiteet niistä voi pitää omana tietonaan. 

Muutama vuosi sitten mulla meni elämäntapojen ja painon suhteen tosi hyvin. Olin saanut itsenäisesti ja hyvällä menestyksellä pudotettua painoa toistakymmentä kiloa ja motivaatio oli huipussaan. Vuosia on nyt vierähtänyt ja matkan varrelle mahtuu kyllä  yhtä sun toista. Paljon on tapahtunut hyviäkin asioita, mutta sitten myös niitä, jotka on syönyt motivaatiota. Terveyden kanssa on ollut omat haasteet ja elämä muutoin on ollut aika kiireistä opiskeluja ja töitä yhteen sovittaessa. Niin paljon kuin mua harmittaa, että nämä edelliset vuodet on tullut takapakkia ja paino, sekä entiset huonot elämäntavat on hiipineet hiljalleen takaisin, en nää järkeväksi jatkaa kuukaudesta toiseen märehtimistä. Syksyllä päätin, että kun saan opinnäytetyön valmiiksi ja ammattikorkeasta paperit ulos, alan oikeasti tekemään jotakin tälle painolle ja ennen kaikkea terveydelle. Kävin vajaa vuosi sitten verikokeissa ja terveystarkastuksessa, kaikki oli hyvin vaikka olin varma, että mulla on kilpirauhasten toiminnassa häikkää ja varmasti jo kakkostyypin diabetes. Nyt syksyllä keskustelin aivan ihanan lääkärin kanssa, ja hän suositteli siirtämään painonpudotusprojektia vuoteen 2017. 

Kun aikoinaan pudotin painoa enemmän, tein sen itsekseni. Kun oli monenlaisia metodeja kokeillut, oli kerennyt jo oppia mikä toimii ja mikä ei, mistä tykkää ja mistä ei. Olin oppinut tärkeimmän eli syömisen. Säännöllinen ruokailurytmi sekä riittävä ja oikeanlainen ruoka. Lenkkeily ja salitreenaminen oli osa arkea ja mieluisia harrastuksia. 

2013

En oikein enää muista, mistä sain aikoinaan motivaation ja voiman aloittaa kilojen karistamisen. Ja jep, voiman tosiaankin, koska ainakin itselleni alottaminen on aina ollut vaikeinta. Paino on noussut parin vuoden aikana hiljalleen koko ajan ja oon yrittänyt tehdä asian suhteen korjausliikettä, joka kerta siinä kuitenkin epäonnistuen. Paino on noussut vähän huomaamatta ja oikeastaan on vaan havahtunut jossain vaiheessa siihen, että ei perkele tässäkö sitä taas ollaan! Tässä on huomannut erittäin hyvin sen, että painonpudottaminen on helppoa, mutta painonhallinta on haastavaa. Ja päivänselvää on, että jos painon pudottamisen jälkeen lopettaa liikunnan ja alkaa syödä huonosti, niin ei se vaaka kauaa näytä sitä pienempää lukua. 

2016

Nyt tulevana maanantaina eli 9.1 aloitan Fitverstaan Back to fit- nettivalmennuksen, jonka kesto on 12 viikkoa. Oon katsellut Fitverstaan valikoimia viime kesästä asti ja odottanut sopivaa ajankohtaa aloittaa jonkinlainen projekti. Valikoimaa Fitverstaalla on todella paljon ja varmasi löytyy jokaiselle jotakin! Back to fit- nettivalmennuksessa on tarkoitus palata takaisin niihin parempiin elämäntapoihin, valmentajan tuella. 

Kuva: Fitverstas

Innolla oon odottanut, että valmennus alkaa ja pääsee hommiin, vaikka toisaalta mua pikkusen hirvittää miten akan käy. Uusi asia mulle on se, että mulla valmentaja, joka on mun tukena ja kenelle oon tilivelvollinen viikottain. Oon kyllä luottavaisin mielin, että nyt on hyvät edellytyksen onnistua!

Mukavaa viikonloppua, muistakaa pukea lämpimästi :)

Neenu :) 

Pirullinen matkakumppani

"Huono itsetunto on yksi pirullisimmista matkakumppaneista elämässä. Se värittää sanat ja teot ja saa epäilemään tarkoitusperiä. Huono itsetunto saattaa estää tavoittelemasta unelmia ja elämästä sellaista elämää kuin oikeasti haluaisi." (Havahtuminen 2016).

Tuossa lauseessa kiteytyy aika hyvin mun viimeaikaiset ajatukset. Itsetunto on siitä viheliäinen kaveri, että kun se on kertaalleen saanut kovan kolauksen niin seuraava kolaus saattaa sattua sitten kahta kauheammin. Ei välttämättä; riippuu tilanteesta ja asiasta sekä tietysti ihmisestä. Tässäkin kohtaa tulee muistaa, että ihminen on yksilö ja jokainen kokee asiat eri tavalla. Onneksi itsetuntoa voi myös kehittää ja se voi kehittyä ajan kanssa. On olennaisen tärkeää, että itsetuntoa aletaan kehittää jo lapsena. Lapsen itsetunnon kehityksessä suuri vastuu on aikuisella. 

Omalla kohdalla itsetunto on ollut aina enempi ja vähempi kiinni kiloista. Pahin epävarmuus on hälvennyt iän ja kilojen myötä. Mitä enempi elettyä elämää on takana, sitä enemmän sitä tiedostaa mikä elämässä oikeasti on tärkeää ja millä on oikeasti väliä. Esimerkiksi se, mitä muut ajattelee ei merkkaa juurikaan mitään. Se merkitsee, mitä perheenjäsenet ja ystävät ajattelevat mutta muulla ei ole oikeastaan väliä. Jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen ja ajatuksiin, mutta ne on yleensä hyvä pitää omana tietonaan eikä ainakaan tietoisesti loukata toista niillä. 

No se miksi nostin tämän aiheen esille, johtuu siitä että omalla kohdallani oon joutunut viime aikoina keräämään itsetunnon rippeitä melko paljon. Se on tuntunut tällä kertaa todella raskaalta ja vaikka pahin vaihe on ohi, tuntuu se silti...paskalta näin suoraan sanottuna. Toisaalta mun itsetunnolle on tehnyt todella hyvää aikaisempien opintojen edistyminen ja loppusuoralle saattaminen sekä uusien opintojen aloittaminen. Nyt musta tuntuu, että oon löytänyt sen oman jutun ammattillisesti ja tuntuu että voin olla siinä oikeasti hyvä. Se on tosi hyvä fiilis se! 

Omalla kohdalla pahiten itsetuntoa syö tilanne, jossa tajuat ettet kelpaa sellaisena kuin olet. Varsinkin kun olet jo ehtinyt luulla, että kelpaat ja se on tuntunut monien kolhujen jälkeen tosi hienolta. Kun matto vedetään alta ja sulle tehdään selväksi (taas kerran), että ulkoisesti ei taso riitä niin kyllä se syö naista. Tietystikkään ihmissuhteet ei aina ole ihan yksinkertaisia ja niihin liittyy monenlaisia haasteita, mutta jos pinnallisuus on liian vallitsevaa niin silloin ollaan kyllä kujalla (huom. mun mielestä, mullakin on oikeus siihen mielipiteeseen :D). Tällä kertaa ei siis oltu ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa todetaan että pitäis saada kiloja pois tai ainakaan niitä ei saa tulla lisää. 

Ymmärrän kyllä täysin, että hoikempi nainen on viehättävämpi kuin ylipainoinen. Se on vaan karu fakta, että ulkonäkö merkkaa paljon. Ulkonäköönhän sitä ensimmäisenä kiinnitetään yleensä huomio, luonnollisesti. Mutta mun mielestä on surullista, että nykymeininki menee kokoajan enempi siihen suuntaan, että ulkonäkö painaa vaakakupissa enemmän kuin se sisin. 

Luojan kiitos mulla on ympärillä ihmisiä, jotka on saanut tajuamaan että oon ihan hyvä näinkin. Jos se ei jollekkin riitä, niin ei voi minkään. Sitten täytyy vaan etsiä näyttävämpiä daameja. Ja jos joskus oon hoikempi ja satun sopimaan kriteereihin, niin turha tulla siinä vaiheessa enää yrittämään - juna tais mennä jo! Mun motivaatiota laihduttamiseen on myös vienyt nämä asiat, jotenkin sitä aattelee että pitääkö mun laihtua siksi että kelpaan jollekkin. Kun eihän se asia niin ole, tärkeintähän on että kelpaa itselleen. Sen kummempaa itsetunnon pönkitystä en tarvi, itsetunnosta on sentään jotain jäljellä ja pettymyksestä huolimatta pystyn jatkamaan elämää eteenpäin. 

Mikä oli tämän tarinan opetus? Sinä olet hyvä ja arvokas juuri tuollaisena kuin olet, älä muuta itseäsi miellyttääksesi toisia. 

Ja lopuksi lainaus Suhdesopan sivuilta: "Hyvän itsetunnon kanssa elämä on helpompaa, mutta huono itsetunto ei ole katastrofi".

 

Pienin askelin eteenpäin

Vielä vuosi sitten ja viime kesänäkin, mulla oli niin sanotusti hyvä draivi päällä treenirintamalla sekä yleensäkin elämäntavat oli hyvällä mallilla. Syksyllä alkaneen sairasteluputken jälkeen tuli jalan loukkaantuminen ja myös muita treeni-intoa vieviä mutkia matkaan. Syksy ja loppuvuosi meni kaikkinensa melko sumussa, mutta onneksi se on nyt taakse jäänyttä aikaa ja siitä selvittiin. Elämään kuuluu niitä alamäkiä mutta onneksi myös näitä ylämäkiä :)

Viime kesältä vielä tyytyväinen muija :) 

Kun oli pikkuhiljaa alkanut lipsumaan asia kerrallaan terveellisemmistä elämäntavoista, oli aina vain vaikeampaa palata entiseen, vaikka tiesi että se on paaaaljon parempi. Jossain vaiheessa mulla oli ihan kauhea sokerikoukkukin päällä ja mietin jo välillä, että tarviikohan tässä jo ammattiapua :D Onneksi ei sentään.

Viime syksynä tunsin myös olevani epätyytyväinen moneenkin elämäni osa-alueeseen ja tuli mietittyä, mitä voisin tehdä jotta elämä tuntuisi pikkuisen keveämmältä. Mitään dramaattista ei näihin ajatuksiin liittynyt, ehkä jotain kolmenkympin kriisiä oli vain havaittavissa. Kovat pohdiskelut ja stressi esim. keskeneräisistä jumittavista opinnoista pisti sen verran mielen koville, että uniongelmat astuivat jälleen kuvioihin. 

Väsymys ja stressi ovat pahimpia vastuksia, kun halutaan pudottaa painoa ja saada kroppaa kuntoon. Vaikka pääpiirteittäin sain pidettyä syömiset jollain tasolla kurissa, niin jatkuvasti teki mieli kuitenkin muntata herkkua kitusiin. Aina löytyi hyvä syy ostaa karkkia tai keksipaketti milloin ketutukseen, ahistukseen tai vaikka sitten ihan sen kunniaksi että oli pitkästä aikaa parempi päivä! Voi hyvää päivää...

Vuoden vaihteen jälkeen aloitin uudet opiskelut ja samalla päätin myös, että nyt loppuu märehtiminen. En kuitenkaan ajatellut tehdä tällä kertaa virhettä, joka kyllä sopisi luonteelleni kuin nenä päähän. Eli hetimullekaikkinyt ja mielellään kaikki ylimääränen läski sais lähtä alle viikossa ja tilalle pitäs tulla lihaksia samantien. Päätin edetä rauhallisesti ja pienin askelin, laittaa asia kerrallaan homman kuntoon. 

Perussettiä :)

Vaihtoehtona oli pasta tai salaatti...ehkä melko rasvaista mutta parempi kuitenkin kuin pasta, tässä tilanteessa :)

Kun koulu nyt tammikuussa alkoi, tuli päivärytmiin enemmän säännöllisyyttä pitkään tehdyn vuorotyön jälkeen. Tykästyin uuteen opinahjooni ja koko uuteen alaan niin paljon, että koko elämänlaatu tuntui kohenevan rytinällä. Uniongelmatkin alkoivat väistyä hiljalleen ja ei tämä elo enää niin kurjalta tuntunutkaan. 

Aamupuurosta ja raejuustosta en ole luopunut missään vaiheessa!

Säännöllinen päivärytmi ja hyvin nukutut yöt saivat sen verran piristymään, että alkoi kummasti kiinnostaa taas se, mitä suuhunsa laittaa. Kaupasta on alkanut hiljalleen tarttua mukaan tuttuja ja turvallisia ruokia, ihan niinkuin hyvinä vanhoina aikoina :) Valintatilanteessa valitsen taas mielummin sen keveämmän vaihtoehdon ja eikä enää ole hälläväliä asennetta, jolla tekee hallaa itseään kohtaan ja vain pahentaa oloaan. Pientä hiomista tietenkin vielä on, mutta en halua olla liian ankara itseäni kohtaan. 

Kouluruokaa :)

Vaikka loukkaantuneella jalalla pystyi jo joulun aikaan kävelemään normaalisti, ei pidemmistä lenkeistä tai kyykkäämisestä tullut yhtään mitään. Muutaman lenkin koitin tehdä, mutta joka kerta tuli takapakkia eli turvotus ja kipu palasivat. Kerta toisensa jälkeen olin kovasti lähdössä salille, kyllähän siellä pystyy treenaamaan vaikka nilkka on paskana. Mutta ei vaan huvittanut, ei kertakaikkiaan. 

Nyt kun uni, lepo ja ruokavalioasioiden suhteen on löytynyt jonkinlainen kultainen keskitie, on aika panostaa viimeisimpänä muttei vähäisimpänä sitten siihen liikuntaan. Jalka on saanut parantua kevään aikana enkä ole sitä ns. turhaan rasittanut. Jonkin verran ollaan nyt kevään edetessä lenkkeilty ja olen jopa kerran tai pari hölkännytkin. Edelleenkään jalka ei ole täysin kunnossa ja voi olla, että se ei tuosta paljon kummemaksi tule...

 

Uskon, että kyllä tämä tästä taas lähtee rullaamaan. Eipä tästä oikeen ole suunta kuin ylöspäin. Kyllähän se harmittaa, että kunto on huonontunut ja kiloja on tullut takaisin mutta eipä homma paljon märehtimällä parane. Vielä kun sais taas poltteen salitreenamiseen...se on kuitenkin ollut mulle mieluinen on/off-harrastus vuosikausia. Sen verran oon jo saanut asiaa liikkeelle, että oon ostanut uuden treenikassin ja smartshakerin :D Niin ja tein Fitnesstukkuun tilauksen, jonka pitäis tulla tällä viikolla. Että kyllä tämä tästä ;) 

 

 

Valot pimeyksien reunoilla

Ensimmäiset pari viikkoa lähihoitajaopintoja olis nyt takana. Vaikka aika paljon oli etukäteen tullut tutkittua sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon sisältöä, on sen monipuolisuus yllättänyt jo nyt. Kun aikanaan valmistun, on mahdollisuudet työllistyä todella hyvät. Ja erittäin monipuoliset, riippuen tietysti mihin suuntautuu. Jos innostusta riittää, voi suuntautua vaikka kahteenkin osaamisalaan. Ja tietysti oon suunnitellut jo jatko-opintoja. Tällä alalla mahdollisuudet jatkokouluttautumiseen ovat myös todella monipuoliset. Omaa suuntautumista en osaa vielä varmaksi sanoa, toki pari melko varmaa vaihtoehtoa on jo, mutta mieli voi muuttua vielä monet kerrat. 

Ensimmäisten koulupäivien aikana kävi kerran ihan pienen hetken mielessä ajatus, onko tämä nyt sittenkään mun juttu. Mutta ajatus meni samantien ohi. Liekkö johtui jostain alkujännityksestä ja väsymyksestä, en ensimmäisien päivien välisinä öinä saanut kovin hyvin nukuttua koska iltaisin tuli mietittyä mennyttä ja tulevaa koulupäivää. Olin kertakaikkiaan niin innoissani ja tyytyväinen, että silmät pyöreänä hymyssä suin menin kuitenkin iltaisin nukkumaan :D 

Kahdessa viikossa on tullut todella paljon asiaa, periaatteessa jollain tasolla tuttua mutta toki paljon uutta. Ollaan lähdetty ihmisen elinkaaren alkupäästä, eli syntymästä ja varhaislapsuudesta. Kuten oon joskus kirjoitellut, oon suurperheen vanhin lapsi. Jo alle kymmenen vuotiaana hoidin vauvaa kuin "vanha tekijä". Vauvan käsittely tuli luonnostaan ja vaihtelin vaippaa pikkuveljelle pyytämättäkin. Vaikka tuskinpa multa semmosta varmaan edes pyydettiin, minä halusin. Olin sellainen "pikkumamma". Oon myös meidän äidin puolen "serkussarjan" vanhin ja suurin osa mun serkuista on mua paljon nuorempia, tällä hetkellä nuorimmat ovat kovasti alle kouluikäisiä. 

Nyt opintojen alussa ollaan aika paljon käsitelty esimerkiksi arvomaailmaan ja ihmisyyteen liittyviä asioita ja on joutunut kyllä aika paljon pohtimaan myös omaa elämää. Viime syksynähän mulla oli pientä kriisin poikasta oman elämäni kanssa ja silloinkin tuli vatkattua vähän samoja asioita. Mutta nyt koulussa asiat on nähnyt hieman eri valossa, huomattavasti positiivisemmin. Meidän ryhmässä on noin parikymmentä opiskelijaa, ollaan kaikki eri-ikäisiä ja hyvin erilaisista elämäntilanteista ja taustoista. Meillä on ainakin mun mielestä tosi hyvä yhteishenki ja porukka, ollaan paljon keskusteltu ja käyty läpi toistemme elämään liittyviä asoita. Pienemmissä ryhmissä kun ollaan tehty ryhmätöitä, ollaan jopa avauduttu melko aroistakin aiheista keskenämme. Tämä kertoo mun mielestä siitä, että jonkinlainen luottamus on jo parin viikon tiiviin yhdessäolon aikana kehittynyt. Erityisesti tänään koin saavani suorastaan "vertaistukea" yhtä ryhmätyötä tehdessäni. 

Kaiken kaikkiaan on tuntunut hyvältä pohtia vielä näitä asioita, on tuntunut suorastaan terapeuttiselta. Opettajilta saa kuitenkin ammattilaisen näkökulmaa moniin asioihin ja sitä itsekin hoksaa ajatella asioita aivan eri kantilta kuin ennen. Ja tosiaankin erilaisten elämäntarinoiden kuuleminen tuo taas erilaista näkemystä. Ei kellään ole helppoa aina eikä elämä mene kuin elokuvissa. 

Viikkojen aikana on myös korostunut se, että meidän tulevien hoitajien tulee olla tasapainossa ja sinut itsemme kanssa. Tämän asian tärkeys on todellakin korostunut ja onhan se niin, että kun on sinut itsensä kanssa niin on helppo hyväksyä myös muut, ne täysin erilaisetkin ihmiset kuin mitä itse on. Vaikka eipä siinä, oon mielestäni ollut aina melko suvaitsevainen mutta nyt ehkä ymmärtää vielä paremmin. 

Oon niin iloinen tästä uudesta opiskelupaikasta ja tulevasta ammatistani, näen nyt tulevaisuuteni huomattavasti valoisampana kuin esimerkiksi vielä puoli vuotta sitten kun tuntui, että oon ehkä vähän hukassa. 

                                  "Muista että ne kaikki suurimmat kauhut 

                                  On sun toiveittes peilikuvat, käännä ne 

                                  Ja kädestäs löydät niihin avaimet 

                                  Ja ett on helpompi antaa muille anteeksi, 

                                  kuin jäädä kaunaan kiinni.." Apulanta

Kukkuluuruu!

Morijensta! (Huom. rakas lukijani Heidi) Blogi on edelleen hiljainen eikä sille oikeastaan ole mitään erityistä syytä. Tämmöstähän tämä on ollut melkeen koko parin vuoden ajan kun blogia olen kirjoitellut, välillä juttua tulee ja välillä ei. Bloggaajan tärkeimpiä työkaluja ovat tietysti tietokone ja kamera (tai puhelimen kamera), itselläni nämä molemmat tekevät hidasta kuolemaa. En omista tällä hetkellä kunnon kameraa vaan käytän siis puhelimen kameraa. Varsinkin puhelin alkaa vedellä viimeisiään ja olenkin viimeisen pari kuukauden aikana kovasti suunnittelut uuden luurin ostoa. Mutta jos se nyt kuitenkin vielä pienen hetken menis, loppuun asti. Tietokone toimii vielä suht moitteettomasti, mutta nettiyhteyksissä on viime aikoina ollut ihan järkyttävää hitautta enkä ole pahemmin koneen ääressä viime aikoina edes istuskellut, eikä se ole mielestäni edes huono asia. 

Mitäs mulle sitten kuuluu? No eipä ihmeitä, viime aikoina on tuntunut lähinnä siltä että oon aina töissä. Normaalia enemmänhän tässä onkin tullut töitä tehtyä kun oon tehnyt keikkahommaa jonkin verran päätyön ohella. Oman yrityksen toiminta ei ole oikein lähtenyt pyörimään mutta tarkoitus onkin hiljalleen aloitella ja keskittyä nyt enemmän suunnitteluun. Fakta on se, että kaikkea ei kerkeä eikä yhden naisen resurssit riitä ihan kaikkeen. Asioita pitää kuitenkin pyrkiä laittamaan tärkeysjärjestykseen ja mun opiskelut tulis saada nyt päätökseen ennen kuin yrityksen toiminta alkaa kunnolla. Mutta kaikki aikanaan. 

Oon tässä miettinyt, että millonkahan sitä taas menis salille? En oo flunssan jälkeen käynyt varmaan kertaakaan, tää on taas niin tätä. Mulle tulee aina joku kynnys lähteä sinne jos en ole aikoihin käynyt, ihan niinku en uskaltais?! Oon varmaan outo mutta ihan niinkuin joku muukin olis joskus tuumannut samaa. Kai se vaan pitäs joku kaunis päivää vaan ottaa ja lähteä miettimättä asiaa sen kummemmin. Rutiinihan siitäkin hommasta kuitenkin aina tulee. Lenkkeily kyllä maistuu ja pääasia lienee, että ylipäätään liikkuu ja pitää itsestään huolta. Täytyy nyt nauttia täysillä näistä ihanista lämpimistä ja kauniista syyspäivistä ulkoillen. Tänäänkin päivällä käytiin reilu tunti Fridan kanssa lenkillä ja hetki käytiin jokirannassa fiilistelemässä. 

Eli eipä tänne ihmeitä, ihan perus meininkiä. Paino on pysynyt samoissa lukemissa mutta olo alkaa kuitenkin ilman salitreeniä olla plösö plus selkä eikä niska-hartiaseutu tykkää yhtään siitä etten huolehdi lihaskunnosta. Eli kyllä tässä täytyy alkaa taas treenaamaan, että pysyy paikat kunnossa ja mieli virkeänä. Nyt taitaa olla iltateen aika, kahvia on alkanut viime aikoina kulumaan semmosta tahtia että taitaa olla katkaisuhoidon paikka :)

Sokeriton syyskuu?

Viimeisen reilun viikon aikana silmilleni on hyppinyt useampaankin otteeseen sosiaalisessa mediassa pelottavalta kuulostava sokeriton syyskuu. Kesän jälkeen monet kokevat tarvetta palata terveellisempien elämäntapojen pariin, mikäli kesä on mennyt syömisten osalta rennosti ja kiloja on päässyt kertymään vyötärölle. Perinteiset suomalaisten kesäherkut sisältävätkin melkoisesti sokeria! Jäätelöt, siiderit ja ne ihanan raikkaat kesäleivonnaisetkin sisältävät hurjia määriä sokeria joka  alkaa mukavasti kasvattamaan parin kuukauden jälkeen sitä vatsamakkaraa. 

Vauvan pään kokoinen jäätelöpallo!

Vaikka itselläkin on viimeisten viikkojen aikana käsi uponnut irtokarkkipussiin pari kertaa ja jäätelöä on kadonnut kitusiin useamman kerran viikossa, en ajatellut lähteä mukaan sokerittomaan syyskuuhun. Oon varmaan vieläkin jonkin promillen sokerihumalassa, mutta kuukausi ilman karkkia tai jäätelöä tuntuu aika kamalalta. Kuukausi on lyhyt aika melkeinpä mistä vinkkelistä tahansa katsottuna ja varsinkin tämän tyyppisessä asiassa. Kyllähän sitä jo lapsena tuli oltua karkkilakossa ja aikuisenakin on tullut ihan huomaamatta oltua sokerittomalla terveellisen ruokavalion myötä. Kaikkihan on kiinni asenteesta.

Mulla on yks "sielunsisko" yli kaiken painonpudotukseen ja kaikkeen siihen liittyvään suhteen. Tänään sitten ruokatauolla töissä istuttiin saman pöydän äären ja otinpa itse puheeksi tämän sokerittoman syyskuun. Itse vieläkin suhtauduin vähän nihkeästi ajatukseen, mutta kaveri oli heti sen verran intona ja sai sitten meikäläisenkin pään kääntymään pikkuhiljaa. Olin aluksi ajatellut että kokeilen ainakin enkä sen kummemmin kuuluta tätä kokeilua missään. Mutta nyt kirjoitan sitä tässä blogiini ja tätä lukee tilastojen mukaan useampi sata ihmistä. Taitaa siis olla niin, että meikäläinen on seuraavan kuukauden sokeriton. 

Facebookista löytyy oma tapahtumasivu Sokeriton Syyskuu, johon liityin. Introverttina ihmisenä oon vähän huono tällaisten ryhmien suhteen, mutta tulipa liityttyä. Voi olla että käyn lukemassa muiden fiiliksiä ja vinkkejä, kuinka selvitä kuukaudesta joka on meikäläiselle pitkä kuin nälkä vuosi. Asenne kohdillaan ;) 

Sokerittoman syyskuun voi jokainen määritellä tarkemmin itse. Toiset karsii pois sokeriset herkut, toiset taas vetää tiukemman linjan ja jättää pois esimerkiksi hedelmät. Sokeria löytyy niin yllättävistäkin paikoista, että sokerittoman syyskuun aikana olisi varmaan ihan hyvä vaikka perehtyä tuoteselostuksiin paremmin mikäli niitä ei yleensä tule katseltua sen kummemmin. Jos ja kun itse noudatan ruokavaliota, jonka ainesosat osaa luetella vaikka unissaan, niin ei tarvi sen kummemmin syömisiään miettiä kun on sokerittomalla. Hedelmiä syön päivän aikana jonkinverran enkä niitä jätä syyskuuksi pois. Jos kerta mun ruokavalio ei sisällä sokeria, niin miten sokeriton syyskuu sitten vaikuttaa meikäläisen hommiin? No ainakin niin, että esimerkiksi proteiinipatukat joita silloin tällöin makeanhimoon vedän huiviin, on kiellettyjen aineiden listalla. Protskupatukoiden sokerimäärä kannattaa tarkistaa, näissäkin on melkoisia sokeripommeja. Oon saattanut aikaisemminkin tästä blogissa mainita, mutta kertaus on opintojen äitee.

Toivon nyt, että sairasteluputki olis tullut päätökseen. Harmittaa että pari kuukautta meni enemmän ja vähemmän sairastellessa, mutta se on tämmöstä tämä elämä välillä. Pääasia että nyt ollaan taas terveenä ja elossa. Jälkimmäinen tauti taisi olla jälkitautia edellisestä, ainakin oireista päätellen. Jälkitaudin jälkitautina (ihan itse keksin) tuli aivan jäätävä väsymys, jota kesti viikon. Viime viikolla tuntui jo, että elämä voittaa kunnes iski omituisen vetämätön ja väsynyt olo vaikka oon saanut nukkuttua sopivasti enkä ole töitä kummempia rehkinyt.

Lämmin syksy ja hiljalleen luontoa kaunistava ruska on kyllä piristänyt mieltä. Aamut ja illat alkavat olla jo melko kylmiä, mutta muuten kyllä tykkään syksystäkin omalla tavalla. Ainakin niin kauan kun ei sada vettä, en erityisemmin välitä kuraisista tassuista ja massuista. Eikä Fridakaan niin hirveästi nauti niistä pesuhetkistä ulkoilun jälkeen ;) 

 

Uus viikko ja uus yritys

Hellurei! Viime viikko oli taas tosi hiljainen blogin osalta, ei vaan oikein ole juttua irronnut. Muutenkin on menty melko alavireisesti ja jotenkin "eijaksakiinnostaamikkään" -fiilis on ollut päällä. Edelleen oon vaan yskinyt ja pärskinyt, mutta loppuviikkoa kohden alkoi tuntua että kyllä se tästä vielä iloksi muuttuu. Viikonloppu meni ihan hujauksessa ja töiden jäljiltä oon aivan tööt, nukuin viime yönä melkein 12 tuntia niin sai univelkoja vähän lyhennettyä. Nyt sitten tuntuukin etten herää tähän päivään ollenkaan ja kohta taas olis töihin lähtö edessä.

Viime viikolla avauduin siitä, kuinka liikkumattomuus ja ruokavaliosta lipsuminen on saanut mut "pois tolaltaan" ja tuntuu että mistään ei tuu mittään. Tokihan se niin on, että liikunnasta ja hyvästä ruoasta tulee se hyvä fiilis, ei voi kieltää. Mutta kyllähän sellaiseen jäätävän huonoon fiilikseen tarvitaan paljon muutakin. 

Niin paljon kuin tällä hetkellä elämässä on menossa hyviä juttuja, niin on myös niitä vähemmän hyviä juttuja jotka meinaa painaa vaakakupissa nyt pikkusen liikaa. Nyt vaan pitäis osata laittaa asioita tärkeysjärjestykseen ja osata vedellä oikeista naruista. Hiljaa hyvää tulee pätee kai tässäkin kohtaa elämässä. 

Jos kaikki menee päin mäntyä, paista pannukakku. Tai mielummin ehkä tämmönen Brita-kakku!

Tällä viikolla aion alkaa taas liikkumaan, aluksi ihan kevyttä lenkkeilyä ja salille haluan myös jo päästä. Tuntuu hullulta käydä "vaan" jollain puolen tunnin kevyellä lenkillä, mutta parempi se on aloittaa rauhallisesti. Ollaan Fridan kanssa tehty yli tunninkin lenkkejä ja ne yleensä huomaamatta venyy. Frida ei edes ole mikään "urheiluhullu" niin saan monesti koiraltani sellaisia katseita yli tunnin reippailun jälkeen että "ööö joko mentäs kotiin?". Voi että mulla on ikävä sitä hyvää fiilistä joka tuulee kunnon lenkin jälkeen! Niin ja salitreenin myös. Vaikka en oo ole vuosiin käynyt ryhmäliikuntatunneilla kuin ehkä kerran vuodessa, niin oon alkanut miettimään kuinka mukavaa olis käydä esimerkiksi Bodycombatissa mätkimässä näkymätöntä vastustajaa!

Possun hoitoa mummolassa, Fridan uusin lapsi :)

Tällä viikolla on tarkoitus myös panostaa oman yrityksen toiminnan aloitteluun, ensi kuun alusta olisi tarkoitus aloitella kunnolla toimintaa vaikkakin moni asia on vielä auki. Mulla on jo muutama asiakas tiedossa eli eiköhän tämänkin homma lähde pyörimään kun vauhtiin päästään! Nyt vaan häntä pystyyn ja tulta päin! Mukavaa viikkoa ja nauttikaa auringosta!

Mul on ikävä sitä aikaa...

Kerkesin jo hehkuttaa että oon taas terveenä. Kävin tiistaina yli viikon tauon jälkeen koiran kanssa lenkillä, kun olo alkoi olla jo sen verran hyvä. Lenkin jälkeen myöhemmin illalla töissä, mulla alkoi olla kurkku kipeä ja sama jatkui vielä seuraavanakin päivänä. Mulla ei edes tällä "toisella kierroksella" ole ollut kurkku kipeä, ainoastaan kuumeinen olo ilman kuumetta ja yskä. Lenkin aikana tunsin myös suht voimakasta kipua keuhkojen ja rintakehän alueella. Haaveilin jo että keskiviikkona olisin päässyt salille mutta ei. 

Ei hyvä...

Viime viikkoisten kahden sairaslomapäivän jälkeen oon ollu töissä ihan normaalisti ja tänään mulla oli vapaa. Tosi turhauttavaa, kun olo ei oo ihan tööt mutta silti ei voi oikein hyvin. Heti jos vähän enemmän duunailee jotain, niin hengästyy ja tulee huonompi olo. Huomaa että yleiskunto on alkanut ihan selkeesti heikentyä. Tätä on nyt kestänyt pari viikkoa, yskä ei ole enää niin paha mutta nokka valuu. Terveyskeskuskäynnillä viime viikolla hoitaja kehoitti, että mikäli yskä ei mene ohi niin on syytä varata aikaa tarkempiin tutkimuksiin (astma ja allergia). 

Hymy pyllyyn vaikka ei paljon hymmyilytä!

Jotenkin kuvittelin, että tällä kertaa tää menis nopeemmin ohi mutta tänään tuli tosiaan jo taas se kaksi viikkoa täyteen. Jospa tämä nyt jo tästä, oon nyt vaan koittanut ottaa rauhallisesti aina kun en oo töissä. Heti kun on parempi olo, niin tekis mieli lähteä lenkille ja salille, mutta varmaan parempi oottaa että on useamman päivän parempi olo. 

Nyt kun on ollut tosi lämmintä, niin meikäläinen on palellut. Jopa töissä on välillä palellut vaikka oon se joka hikoilee siellä kuin sika. Tänään oon ollut vapaalla ja melkein koko päivän sisällä välillä vaatetta lisäillen. Ulos oli kuitenkin pakko lähteä muutakin kuin koiran pissatushommien merkeissä, tosi nätti ilma ja ei oo pahemmin kelit suosineet tänä kesänä. Olis kovasti poltellut alkaa leikkaamaan nurmikkoa, mutta ehkä hyvä että leikkuri on rikki niin jäi sekin homma tekemättä. Yhtenä iltana tässä ajattelin että pikkusen leikkaan niin pyöräytin yli puoli tonttia ja hups keikkaa kun olikin paska olo seuraavana aamuna....

Tänään keräsin pihalta marjapensaista vähän pakkaseen täytettä. Vielä olis kerättävää ja myös metsän antimista oon haaveillut, tosin voi olla että mustikat hommaan jonkun muun keräämänä tällä kertaa. 

Mustaherukkaa ja pikkusen vadelmia

Pikkuveljellä oli tänään nimipäivä ja mielessä kävi jo aamupäivällä, että pitäiskö leipoa pyöräyttää veljelle jotain. Tietenkään oma lehmä ei ollut ojassa ;) Päätin kokeilla Brita-kakkua jota moni on näin kesällä hehkuttanut. Melko helpolta vaikutti reseptin perusteella, vaikka kuvista oon kattonut että osaankohan tehdä. Kaikki muut ainekset löytyi kaapista, mutta kerma täytyi hakea kaupasta mutta kauppaan oli muutenkin asiaa. Pääsinpäs vähän ihmisten ilmoille vapaapäivänä kun en muuten saa olla ihmisten kanssa ;) 

Tunnen jo kuinka oon turvonnut kun hiilarit maistuu ihan liian hyvin eikä tuu liikuttua tarpeeksi. Omilla huonoilla valinnoilla siis vaan pahennan oloani. Kun olo on muutenkin kökkö niin huonolla ruoalla se vaan pahenee. Ja tietysti olis tärkeetä näin flunssasena syödä terveellisesti kun epäterveelliset ruoat ei ainakaan edistä parantumista. Tyhmästä päästä kärsii koko akka. No vaikka pyöräytin kakun tänään, niin oon onneksi skarpannut ja saanut melko hyvin niskalenkin tässä hommassa. Alan kyllä jo kyllästyä tähän vetämättömään oloon että kyllä tämä hiilaripöhö pitää nyt saada pois.

On kyllä jo niin ikävä sitä aikaa mikä oli ennen näitä sairasteluja ja siinä välissä. Aloin taas nauttia ihan kympillä liikunnasta ja terveellisestä ruoasta. Nukkumisenkaan kanssa ei ollut enää ongelmia kun kaikki hommat oli balanssissa, hommat siis rullas hyvin. Oli niin huippu fiilis kun olo vaan keveni viikko viikolta ja olo oli virkeä sekä mieli positiivinen. Nyt oonkin sitten alakuloinen, turvonnut ja mustilla silmänalusilla varustettu pessimistinen äkämummo. 

Nooh kuten oon todennut, jos ei ole tyytyväinen tilanteeseen sille täytyy tehdä jotain. Flunssalle en oletettavasti voi tehdä nyt muutakuin vaan kiltisti odottaa, että se menee ohi. Vaikka tässä nyt vaan kestää. Pitää vaan malttaa parantua kunnolla ennen sinne lenkille lähtöä. Ei tee kyllä yhtää huonoa tälle naiselle opetella pitkäjänteisyyttä... Ja mitä turvotukseen ja vi**tukseen tulee, niin eipä auta muutakuin katsoa taas totuttaa silmiin ja käydä puntarilla järkyttymässä montako kiloa on parissa viikossa kerätty. Alkaa varmaan taas puhdas ja terveellinen ruoka maistua. Ja hyväähän se on oikeesti on ja maistuu. Eiköhän se toivon mukaan ole niin, että viikon parin päästä oon jo onnellisena Fridan kanssa lenkillä ja salilla (sinne ilman Fridaa tosin) mieli virkeänä ja turvotuksesta ei oo tietoakaan :) Nyt vaan se oikea asenne kohilleen ja narinat pois! 

 

Tunnesyöpön motivaatiomaanantai

Viime viikolla koeteltiin tämän naisen päätä. Uudestaan iskenyt flunssa ja epäilyt keuhkoputkentulehduksesta tai keuhkokuumeesta tarkoittivat tietysti sitä, että liikkumaan ei päässyt ja projekti "Lellu bikinikuntoon" seisahtui jälleen. Ja sairastelut tarkoittaa monesti omalla kohdalla myös takapakkia... Nyt kun flunssa iski uudestaan, yritin aluksi pitää mielen kuitenkin positiivisena ja ajaltella että kyllä tämä tästä taas menee ohi. Kuitenkin mulle iski pienimuotoinen ketutus, koska tähän sairasteluun on mennyt jo yli kuukausi.

Kuten oon aikasemmin todennut, kun flunssa iskee niin tuntuu täysin mahdottomalta pysyä ruokavaliolla jota noudatan muuten normaalisti. Ruokahalu on kadoksissa ja jos joku maistuu, niin se ei todellakaan ole rahka tai kanariisikasvissörsseli siitä muovikiposta. Aamupuurosta raejuustolla en tosin luovu vaikka olisin pää kainalossa. 

Myöskään aamukahvista ei luovuta, koskaan.

Oon perus tunnesyöppö nainen. Aina jos ahdistaa niin silloin lohdutusta haetaan ruoasta ja yleensä vielä niistä perkeleen herkuista. Montakohan kertaa sana HERKKU on kirjoitettu tässä blogissa?! Olisko blogin parempi nimi Herkkulife :D No kuitenkin jostain syystä menneellä viikolla mun mieleen on noussut joitakin asioita, jotka edelleen saa mut jollain tasolla jopa ahdistumaan. Ne on asioita jotka jo oon oppinut hyväksymään, mutta silti aika-ajoin niitä mietin ja kysyn että miksi on niin? Ja miksi ei vois olla toisin? 

Mamman rakas pusutyttö <3

Oon myös sitä sorttia, joka melko helposti meinaa jäädä rypemään siinä ketutuksessa. Mutta luojan kiitos oon oppinut että se ei todellakaan kannata! Silloin jos ottaa päähän ja ahdistaa, niin asioille pitää tehdä jotakin. Ja jos niille ei kerta kaikkiaan voi tehdä mitään, niin ne vaan täytyy hyväksyä sellaisina kuin ne on. 

Voin myöntää, että viime viikko meni tosi heikosti syömisten osalta. Oikeita ruokia jäi väliin ja niitä korvattiin herkuilla. Onneksi koko ajan tiedostin mitä teen ja tiesin että hommasta seuraa hyvin todennäköisesti painonnousua. Mutta en alkanut stressaamaan asiasta, vaikka tiesin että en valinnoillani edistä tavoitteisiini pääsyä. 

Vaikka menneet viikot ja varsinkin edeltävä viikko on mennyt vähän hunningolla, niin peliähän ei todellakaan ole vielä menetetty. Elämässä tulee pieniä ja isoja vastoinkäymisiä eikä niistä passaa lannistua. Kyllä tuossa edeltävällä viikolla jossain vaiheessa tuntui, että mistään ei tuu mitään. En kyllä tiedä mistä moinen ajatus, ehkä tämä naisena oleminen on välillä vähän tämmöstä ;) 

Nyt kun alkaa tuntua siltä, että sairastelut on taas sairasteltu niin oon tänään koittanut koota itseäni ja ajatuksiani, palautella mieleen että mikä mua motivoi jatkamaan. Koko homma on kuitenkin pitkälti kiinni omasta motivaatiosta ja asenteesta. Negatiivisuudella ei saavuta yhtään mitään, millään elämän osa-alueella. Pitää uskoa itseensä ja päämääräänsä. Jos ei usko itseensä, on aika vaikeaa saavuttaa mitään. Eli nyt vaan taas häntä pystyyn ja tulta päin! Pitäis kuitenkin muistaa elää tätä elämää täysillä, kuten juuri menehtynyt entinen työkaverini vielä joitakin viikkoja sitten oli todennut. Tätä neuvoa lupaan noudattaa, kauniita unia Marjut <3