Rakkaimpia muistoja

Tänään (tai oikeastaan eilen 27.11) tuli tasan kaksi vuotta siitä, kun jouduin luopumaan rakkaasta lemmikistäni. Lenny oli ensimmäinen saksanpaimenkoirani, aikaisemmin perheelläni oli ollut mm. welsh corgi ja suomen pystykorva. Periaatteessa corgipoika Ricky oli mun ensimmäinen oma koirani, mutta olin kuitenkin alaikäinen ja asuin kotona, kun tämä maastonakki meille aikoinaan tuli. 

Maastonakki Ricky :)

Vuonna 2004 muutin Lahteen heti lukion jälkeen, halusin vähän päästä haistelemaan maailman tuulia ja kokeilla siipiäni suuressa maailmassa. Lahteen oli helppoa lähteä, koska siellä asuu suurin osa äidin puolen suvusta. Ricky jäi Ylivieskaan perheeni luo, kovasti olisin halunnut ottaa sen mukaani Lahteen mutta katsottiin koiran kannalta parhaaksi jättää se tänne maalle. Koiraton elämä alkoi jossain vaiheessa tuntua kovin tyhjältä. 

Silloisella työkaverillani Lahdessa, josta myöhemmin tuli myös mulle tosi tärkeä ystävä, oli saksanpaimenkoiria. Tätä rotua olin aikaisemmin vain katsellut ihaillen ja ajatellut, että rotu ei ehkä ole mun juttu. Rodusta oli tullut tietynlainen mielikuva, ehkä juurikin sellainen mikä tästä rodusta yleensä ihmisillä on. Hiljalleen mielikuva rodusta alkoi muuttua. Työkaverini oli ottamassa sakemannipentua eräältä kasvattajalta, jolla oli myös welsh corgeja. 

Pidemmän aikaa mietittyäni pentuasiaa, päätin soittaa samaiselle kasvattajalle ja kysyä mikä on tilanne corgien suhteen. Corgipentuja ei sillä hetkellä ollut, mutta saksanpaimenkoiria sen sijaan olisi... Ensimmäinen ajatus puhelimessa oli että ei, ei. 

Ensihetket Lahdessa <3

Eipä mennyt kauaa, kun varasin itselleni pennun :) Lokakuussa 2005 kotiutui luokseni pieni sakemannipentu. Kieltämättä mua jännitti jo etukäteen, mihin oon ryhtymässä. Onneksi kokemusta koirista oli jo ennestään, tukena sekä hyvänä neuvonantajana Sari. Ensimmäiset kuukaudet olivat kyllä haastavia, mutta hyvin niistä selvittiin. Lenny oli haastava pentu. Jälkeenpäin ajateltuna koen, että aivan kuin ihmislastenkin kohdalla, sen ensimmäisen lapsen kanssa tehdään ne "pahimmat" virheet. 

"Äiti noi kiusaa!"

Meillä oli melko vaiherikkaat vuodet Lennyn kanssa. Omassa elämässäni tapahtui kaikenlaista, mutta Lenny pysyi aina rinnalla. Aina oli syy nousta aamulla, koska Lenny tarvitsi mua. Lenny oli todella herkkävaistoinen koira, se kyllä huomasi heti jos kaikki ei ollut ok. Enpä muista kertaakaan, etteikö itkun tullessa Lenny olisi tullut työntämään kuonoaan naamalle, "älä äiti itke". 

Lenny oli aivan älyttömästi mun pienempien veljien perään. Paimentaminen meinasi aluksi lähteä lapasesta, vai sanottasko tässä tapauksessa tassusta. Nopeasti tämäkin saatiin kuriin. Kerran kuitenkin kävi niin, että Lenny ei taaskaan tykännyt että pojat hyppii trampoliinilla. Tästä seurasi pelottava eläinlääkärireissu, jolloin luulin että tästä ei selvitä. Vaikka kyseessä oli suht pieni tassuhaava, alkoi koira kuitenkin menettää tajuntansa ajaessamme eläinlääkäriin noin 40 kilometrin päähän. Eipä ole tainnut vanhin veljeni koskaan ajaa niin pahasti ylinopeutta. Onneksi selvittiin säikähdyksellä ja tikeillä. 

Toinenkin kammottava eläinlääkärireissu tehtiin 2007, kun Lenny oli salaa nielaissut lasten leikkipallon. Silloin koiran henki oli todellakin vaakalaudalla,  eläinlääkäri olisi ollut lopetuksen kannalla. Onneksi homma oli mun päätettävissä ja valitsin leikkauksen. Leikkaus pelasti Lennyn. 

Tämä vaativa leikkaus kuitenkin jätti jälkensä, vaikka Lenny kyllä pystyi viettämään melko hyvän loppuelämän. Pari vuotta sitten kuitenkin vaivoja alkoi olla niin paljon, että joutui todenteolla miettimään mikä on koiran kannalta paras ratkaisu. Muistan kuinka ystäväni oli kerran sanonut, että luopuminen on sen verran vaikeaa että jälkeenpäin tajuaa että olisi pitänyt päästää aikaisemmin irti. Mutta ihminen on tässä suhteessa itsekäs. 

Vaikea oli myöntää, että kyllä nyt on Lennyn kannalta kaikkein paras päästää se viettämään kivuttomia hetkiä koirien taivaaseen. Eläinlääkärin kanssa keskusteltuani asiasta, tehtiin päätös. Sain päivämäärän milloin menemme Lennyn kanssa eläinlääkärin vastaanotolle. 

Viimeiset päivät meni kyllä jonkinlaisessa sumussa. Joka ilta viimeisinä päivinä Lenny hyppäsi sänkyyn ihan mun viereen. Yleensä se ei sänkyssä viihtynyt, eikä periaatteessa sillä olisi ollutkaan sinne mitään asiaa :) Tästä asiasta kyllä lipsuttiin melkoisesti heti ensimmäisinä viikkoina, heikko minä. Lenny tuli ihan mun viereen, painoi päänsä mun rinnalle. Koitin viimeiseen asti pidätellä kyyneleitä, mutta turhaan. Sydäntä raastavaa oli pitää koiraa sylissä ja ajatella, että kohta tämä kaikki on ohi. Erityisesti viimeinen ilta oli niin surullinen, etten unohda sitä koskaan. 

27.11.2013 aamulla menimme äitini kanssa kaupungin eläinlääkärin vastaanotolle. En unohda sitä reissua koskaan. Eläinlääkäri oli oikein hienovarainen ja asiallinen, Lennyn lähdönhetki oli kaunis. Lähes kymmenen vuoden yhteinen taival oli hetkessä ohi, vaikka sainkin aikaa sopeutua tilanteeseen. Lenny jäi vastaanotolle, josta se laitettiin eteenpäin tuhkattavaksi. Kotimatkalla pidin kädessäni Lennyn hihnaa ja itkin, tuntui tyhmältä lähteä kotiin ilman rakasta koiraa tietäen etten näe sitä enää koskaan. 

Nyt mulla on jäljellä paljon rakkaita muistoja. Jälkeenpäin sen todellakin tajuaa, että olisi ehkä pitänyt päästää aikaisemmin irti. Mutta lohduttavaa on, että Lennyllä on nyt hyvä olla. Se miksi Lenny oli mulle niin erityisen rakas ja jaksan vielä tänäkin päivänä puhua siitä niin paljon, johtuu siitä että Lennyn elinaikana mun elämässä todellakin tapahtui niin paljon kaikenlaista ja Lenny kulki aina mukana elämän myllerryksissä.

Ei mitään uutta

Hello! Täällä ei edelleenkään mitään uutta eli flunssa jatkuu vieläkin... Alkaa olla jo aika epätoivoinen olo, oon muutenkin melko kärsimätön ihminen ;) Tänään on jo ollut ehkä aavistuksen parempi olo, toivottavasti loppuviikosta tää olis jo ohi. Koira alkaa olla melko tylsistynyt, vaikka onhan se ulos päässyt ja pihalle köpöttelemään mutta ei se kyllä vaan riitä aktiiviselle koiralle. Tai noh, Frida on kyllä tunnettu enemmän mukavuudenhaluisena sohvaperunana :)

En haluais valittaa, mutta oon ollut aika alakuloinen nyt jo toista viikkoa. Kiukuttaa ja ärsyttää. Kuitenkin oon nykyään melko aktiivinen ja tykkään tehdä ja touhuta kaikenlaista. Oon vähän semmonen, että tylsistyn melko nopeasti mutta osaan kyllä ottaa rennosti tottakai. Nyt kun ei kohta kahteen viikkoon ole työajan ulkopuolella tehnyt muutakuin istunut ja ihmetellyt kotona, niin alkaa seinät kaatumaan päälle. Kuten tunnustinkin jo aikaisemmin, mun sokeriholismi on taas puhjennut kukkaan. Fiilis vaan paranee sen myötä, heh heh. Ihanasti turvottaa ja tuntuu, että oon lihonut varmaan sen 5 kiloa viikossa. Tyhmästä päästä kärsii koko kroppa....ja perhe ja ystävät ;)

Tänään mulla on ollut vapaapäivä ja päätin, että kun olo on himpun verran parempi niin poistun täältä mökistä vaikka mikä olis. Aamulla oli tarkoitus nukkua vähintään kymmeneen, että sais vähän tuota univelkasaldoa pienemmäksi. Tyytyväisenä tuhisinkin vähän yli kaheksaan, kunnes naapurissa jatkettiin terassiremppaa. Voi per***e sitä sahausta ja pauketta, mikä tuolta seinän takaa kuului. Koitin pitää silmät kiinni ja saada unen päästä uudestaan kiinni. Mutta ei. Jonkun aikaa ähisin pedissä tukkosen nokkani kans ja keräilin voimia kahvinkeittoon. 

Onneksi kuitenkin sai ihan rauhassa juoda aamukahvia ja syödä aamupuuronkin vasta sitten kun tuntui, että oikeesti saattaa lapioida sen naamaan. Puolen päivän jälkeen lähdinkin jo kaupungille, käytiin äidin ja pikkuveljen kanssa lounaalla. Oikea ruoka alkaa kyllä jo maistumaan pikkusen paremmin, vaikka kyllä tuo velipojan tilaama burgeri olis uponnut myös!

Iltapäivästä näin vielä mun ystävää, oli kyllä terapeuttista päästä taas puhumaan kaikesta maan ja taivaan väliltä :) Meidän puheenaiheet pyörii kyllä lähes aina samojen asioiden ympärillä, harva varmaan arvaa mikä vois olla polttavin puheenaihe kun pari sinkkunaista istuu saman pöydän ääreen ;) Tänään myös saapui vihdoin ja viimein odotettu lähetys Postiin. Mahdollisesti seuraavassa postauksessa kerronkin paketin sisällöstä ja siitä miten se toimii. Eli palataanpa asiaan, mukavaa alkanutta viikkoa!

 

Suru on kunniavieras

Täällä taas, perinteeksi muodostuneen tauon jälkeen. Nyt on niin, että suru on taas vieraana kodissani. Rakas pentuni on nyt koiraenkeli <3 Pentu oli täysin terve ja kaikki oli hyvin, kunnes pienen tapaturman vuoksi menetin jälleen rakkaan koirani noin kuukausi sitten. Suru on valtava ja kyyneleitä on vuodatettu väsymykseen asti. 

22.11.2013 - 7.4.2014

Elämänilo on ollut taas hakusessa, vaikka toki elämä jatkuu tämänkin jälkeen. Olin kuitenkin tosi onnellinen uudesta tulokkaasta ja meillä piti olla edessä monta monta vuotta ja seikkailua. Tästä pennusta piti tulla ensimmäinen, jonka kanssa alan tosissaan harrastamaan jotain lajia. Kaikkinensa tämä pentu oli aivan mahtava, todella rohkea, utelias, älykäs, suloinen... <3 Kuolema tuli todella nopeasti, eikä siihen oikeastaan ehtinyt varautua yhtään, toisin kuin puolisen vuotta sitten kun Lenny kuoli. Vanhan ja sairaan koiran kuoleman pystyyy paremmin hyväksymään, mutta näin pienen ja terveen koiran kuolema tuntuu todella epäreilulta. Mutta elämä on joskus epäreilua.

Kaikenmaailman dieetit ja painonpudotushommat ei ole tällä hetkellä ollut päällimäisenä mielessä. Aluksi Rian kuoleman jälkeen pari päivää meni melkeen syömättä, ruokahalu katosi. Pikkuhiljaa arki taas alkoi ja piti palata töihin ja kouluun. Sittenhän vanha tunnesyöppö pääsi taas valloilleen. Useampi viikko on taas mennyt vähän niin ja näin, mutta en jaksa stressata. Tämä kevät on ollut kaikkinensa tosi raskas, töitä on pitänyt paiskia paljon ja samalla käydä koulussa. Aika ei tunnu riittävän mihinkään ja salilla käymisestäkin alkoi tulla stressi. Siksi oonkin päättänyt mennä fiiliksen mukaan ja onkin tullut enemmän lenkkeiltyä. Nyt kun koulu jää kesälomalle, mulla on taas enemmän aikaa. 

<3

 

Viikkopudotus ja viikonloppu

Oon nyt viikon verran saanut pidettyä pitkästä aikaa ruokapäiväkirjaa ja samalla kirjannu painoa ylös melkeenpä joka aamu. Viikon pudotus oli 2,2kg! Tämä viikko on kokonaisuudessaan ollu projektin osalta ihan hyvä. Pieniä "repsahduksia" on tullu syömisissä, mut no stress! 

Eilen sitten vapaan lauantai-illan kunniaksi innoistuin "vähä" ostaan karkkia kun oli niin hyviä tarjouksia! Onneksi ei tarvinu kaikkea yksin syödä vaan mulla oli apulaisia tukena. Vieläkin tuolla ois melko paljon karkkia jäljellä, mutta koitan pitää näppini erossa. Toinen yritelmä tälle päivää on käydä lenkillä ennen töitä ja töiden jälkeen vielä salilla, sen verran lyhyt työpäivä että vois hyvinkin ehtiä jos vaan vihtii ;)

Testasin uutta rahkamakua!

Oon usein koittanu helpottaa herkkuhimoa erilaisilla maustetuilla rahkoilla. Näitä Arlan uusia Protein-rahkoja oon kerran aikasemminkin testannut ja eilen testiin pääsi tämä vadelma-ruusunmarja. Ihan hyviähän nämä on, mutta tuntuu että kaikki maustetut rahkat maistuu melkeen samalta. Melkeenpä mielummin syön ihan kunnon rahkaa ja maustan sen itse marjoilla tai hedelmillä jne. 

Ajotin salitreenit ja lenkkeilyt enemmän alkuviikolle ja viikonloppu on taas mennytkin töitä tehden niinku aina. Alaselkä on jo jonkin aikaa ollu huonompana, varsinkin aamulla se on ihmeen jäykkä mut onneksi melko pian sänkystä nousemisen jälkeen se vetreytyy. Sain kuitenkin tehtyä jalkapäivänä maastavetoa ihan hyvin, mut jalkaprässissä alaselkään sattu sen verran että se jäi välistä. Uusia ennätyksiä sain tehtyä hack-kyykyssä, joka on kyllä yks mun lemppareista salilla. 

Pikkuhirviö on viettänyt aikaa "mummon" eli mun äidin kanssa kun oon ollu töissä. Kovasti se auttanu kotitöissä! 

Ai mitennii sohvanpäälliset on mun jäljiltä miten sattuu?!

Ihan jäätävä luu!!

Juoksuaika

Kokeilin eilen pitkästä aikaa hölkkäämistä lenkillä. Olin satavarma, että jalka ei nouse senkään vertaa kuin mitä viime keväänä kun ekoja kertoja päätin vähä juoksennella. Yllätyin kuinka hyvin jaksoin! Hölkkäsin pieniä pätkiä aina niin kauan kuin jaksoin ja syke nousi tosi korkealle. Aattelin kuitenkin alotella rauhallisesti enkä revitelly koko lenkkiä vaan kävelin loppuajasta. Viime kesänä tosiaan ensimmäistä kertaa oikeastaan koskaan kokeilin lenkillä muutakin kuin kävellä reippaasti. Aluksihan se oli sitä että jaksoi vain pieniä matkoja, mutta yllättävän nopeasti se kunto kasvaa ja jaksaa aina vain pidempiä matkoja.

Mukavasti palo kaloreita!

Olin niin innoissani siitä, että kuntoni ei ollutkaan niin huono mitä luulin plus mulla on uus aivan ihana Niken juoksutakki, et lähdin taas lenkille aamupäivästä. Mun on tällä hetkellä melkeenpä mahdoton päästä aamulenkeille, koska pennun kans on tietyt rutiinit ja niitä ei voi jättää väliin. Mutta eiköhän sitä vielä jossain vaiheessa taas pääse. Pentua ei voi lenkittää kunnolla vielä ihan hetkeen.

Nämä lomapäivät on menny tosi nopeasti, huomenna taas töihin. Oikeestaan on jo kiva mennä töihin. Eilen käytiin äiskän kans kaupungilla ja poikettiin syömään mun työpaikalle. Ois kieltämättä tehny mieli jotain muutakin kuin salaattia... No saatto sinne lautaselle eksyä kebabia! Mut äiti vetiki rasvasilla pottuilla ja riisillä ;)

Ruokakuvat varmaan pitäs ottaa ENNEN syöntiä :D Mut hyvää oli ja hyvin uppos!

Käytiin iltasella ajelemassa ja Ria pääs taas totutteleen auton kyytiin!

Sit yritettiin päikkäreitä...

...joista ei tullut lopulta mitään :)

Salikissa!

Lomapäivä nro. 2! Vaikka nukuttiin taas pitkään, oon ihmeen paljon saanu aikaseksi tänään. Pienen aamuäreyden jälkeen sain siivottua koko huushollin! Iltapäivästä ulkoiltiin ja leikittiin Rian kanssa ulkona. 

Välillä pitää pysähtyä tarkkailemaan ympäristöä...(huomatkaa suuuri keppi!)

 Meillä ois Rian kans tarkotus jossain vaiheessa alkaa harrastaan tokoa paikallisessa koirakoulussa. Tällä hetkellä treenaillaan kaikenlaisia temppuja ihan vaan kotona. Mun koirat on ollut aina enemmän "kotikoiria", mutta Rian kanssa olis tarkotus olla hieman aktiivisempi. 

Tämän lomapäivän ehdoton kohokohta oli se kun pääsin salille! Salihommat on tosiaan menny vähä nihkeesti vaikka oonki jo ihan terve. 

Muhevoitunut kesästä...

Rv 20 vai oisko sittenkin tullu vähä tankattua?

Salille oli kuitenkin tällä kertaa mukava mennä ja treeni kulki ihan kivasti. Annoin käsiläskeille kyytiä, allit huusi hoosiannaa! Jos sitä ens kesänä jo uskaltas hiattomalla kulkea... Tänään mulle tuli semmonen tunne, että kyllä nämä salitreenitkin tästä alkaa taas kulkemaan jos oikeasti niin haluan ja päätän. Sain kuitenkin niin hyvin tulosta nopeassa ajassa keväällä ja kesällä. Kyllä musta siis vielä salikissa tulee, mikäpä mua estää jos terveys kestää. 

Mulle tehtiin syksyllä uus saliohjelma, joka on melko erilainen kuin aikaisemmat. Saliohjelman teki tällä kertaa naisohjaaja. Uudessa ohjelmassa panostettiin enemmän kiinteytyspuoleen. En sitten syksyllä kerennyt montaa kertaa uutta ohjelmaa tehdä, joten teen sitä nyt. Mulle oli aivan uutta se, että käyn treenin puolivälissä noin kymmenen minsaa polkemassa pyörää tai crossaria. Kaikki uus kyllä piristää! 

Nyt pitäis kyllä hyödyntää noi sulaneet pyörätiet ja alottaa uudelleen myös hölkkääminen. Siinäkin kehityksen huomaa tosi nopeasti ja on varmasti vähä tehokkaampaa kuin normi kävely. Ja rasva varmasti palaa! Ajattelin kaivaa myös pyörän esille ja voishan sitä lenkkeilyn sijasta käydä heittämässä kunnon pyörälenkin. Nyt voisin kuitenkin heittää itseni tuonne petiin puhtaisiin lakanoihin, voisko ihanampaa olla touhukkaan päivän päätteksi...


 

Paino laskee!

Kävin tänään aamulla puntarilla ja jes jes, paino todellakin on lähteny laskuun! Pari kiloa muutamassa päivässä, että nesteitä taitaa olla suurin osa. Mutta vaa'an lukema vaikuttaa ainakin mulla motivaatioon tosi paljon. Ihan muutaman sadan grammankin pudotus antaa lisämotivaatiota jatkaa, pienestä se on kiinni. Mutta jokainen pudotettu sata grammaa vie tätä hommaa eteenpäin! 

Tänään oli ensimmäinen "lomapäivä". Koulusta on siis hiihtoloma ja töitä olis tiedossa vasta loppuviikosta. Nukuttiin tosi pitkään, vaikkakin herättiin pisuhommiin melko varhain mut jatkettiin sitten unia. Ria on ollu taas niin onnellinen, kun mamma on koko päivän kotona. Ollaan leikitty uusilla leluilla ja oltu ulkona. Ulkona tosin on tänään ollut melko surkea sää, päivällä satoi ensin lunta ja sen jälkeen räntää. 

Yritin tehdä rästiin jääneitä kouluhommia, mutta jostain syystä kiinnostus oli täys nolla. Yleensäkin maanantaisin olo on melkoisen väsynyt, kun koittaa palautua työviikonlopusta. Lisäksi kouluhommat kärsi ehkä osittain erään pienen riiviön takia...joka halus päästä myös posettaa mamman kans!

Bad hair day eli tukka tötterölle!

Kynnetkin lakattu loman kunniaksi

Melko ykstoikkonen päivä, mutta kiva välillä näinkin. Huomenna vois jo kehitellä jotain äksöniä ja esimerkiksi raahata ittensä sinne salille! Tänään taitaa olla ohjelmassa iltalenkki, saas nähdä onko tiet kuinka täynnä loskaa....

Duunia duunia

Tämäkin viikonloppu on taas mennyt töitä tehdessä. Oikeasti mulla olis ollut vaan yksi vuoro, mutta sain pari lisää ja eikai sitä töistä voi kieltäytyä. Ens viikon jälkeen teen vielä vähän enemmän töitä, noin 3-4 vuoroa viikossa. Siihen lisäksi koulua neljänä päivänä viikossa plus kaikki muut hommat. Täytynee taas palauttaa mieliin ajankäytön hallinta. 

Loppuviikko on menny treenien suhteen..noh huonosti! Tuli pikkusen takapakkia flunssan kanssa ja päätin että en nyt stressaa liikunnan suhteen. Syömiset on menny suhteellisen ok, paitsi eilen pidin "vapaasyöntipäivän" eli suuhun tais mennä muutakin kuin "fitnessruokaa". Mut ruotuun palasin jo tänään aamupuuron merkeissä ja hyvä niin. Ens viikolla mulla on kokonaiset neljä vapaata ja aattelin sitten panostaa treenamiseen enemmän. Syömiset on kuitenkin mennyt sen verran hyvin, että paino on lähteny laskemaan ilman liikuntaakin.

Tällä hetkellä joudun antamaan todella paljon aikaa tälle uudelle tulokkaalle. Itselläni ei ole ihmislapsia, mutta voin hieman samaistua pienten lasten äiteihin tämän koiravauvan kanssa. Kaiholla muistelen aikaa jolloin sai syödä aamupuurot ja juoda kahvin aivan kaikessa rauhassa ilman mitään keskeytyksiä. Mutta aika menee nopeasti ja kohta ei ole enää pentua vaan aikuinen fiksu (?) koira :)

Rimpula!

Iloisin mielin töihin lähdössä ;)

Jatkaisko vai ei...

Niin siinäpä vasta kysymys! Tämä blogi kuivui kasaan taas. Olin kyllä osannut odottaa jotain tämmöstä kun syksy tuli ja opiskelut taas alkoi. Syksy toi kuitenkin tullessaan niin paljon muutakin. Viime syksy oli varmasti mulle henkilökohtasesti raskainta aikaa koskaan. Yllättäen tapahtui kaikkea, mikä vaikutti kaikkeen, ihan kaikkeen mun elämässä. Siinä jäi painonpudotus- ja kuntoprojektit aivan toisarvoiseksi kun tarvi punnita koko elämää uudelleen. Oman terveyden lisäksi rakkaan koirani Lennyn terveys alkoi heiketä entisestään. Opiskelut, työt ja kaiken muun pyöritys alkoi tuntua äärettömän raskaalta ja välillä tuntui että oon henkisesti aivan loppu. 

 Marraskuun lopulla jouduin tekemään raskaimman päätökseni. Oli lakattava olemasta itsekäs ja päästää Lenny kivuista sekä rajoittuneesta elämästään koirien taivaaseen. Pidemmän aikaa olin jo aavistanut, että tämä päätös ei ole enää kovin kaukana. Kesästä asti erilaiset vaivat haittasivat jokapäivästä elämäämme, eikä niille oikein enää voinut mitään. Eläinlääkärin mielestä päätös oli erittäin järkevää, koira ei voinut enää viettää täysipainoista koiran elämää. 

 Oon ollu todella surullinen Lennyn pois menosta. Oon ollu kyllä melko helpottunutkin, kun Lennyn on nyt parempi olla. Ikävä on edelleen vaan niin paljon <3

Koko loppusyksy ja talvi on mennyt jonkinlaisessa sumussa, joulu meni vaan odotellessa että se olisi ohi. Minkäänlaiseen joulufiilikseen en päässyt vaikka yritin. Joulukuussa muutin uuteen kotiin, mikä oli monella tapaa hyvä ja ehkä piristäväkin ratkaisu. 

Tammikuussa moni asia alkoi selkeytyä ja aloin fyysisesti olla taas kunnossa. Sain lääkäriltä luvan alkaa harrastaa taas liikuntaa varoen ja muutenkin viettää normaalia elämää. Aloittaminen tuntui taas tauon jälkeen hankalalta, vaikka kiloja on hiljalleen tullut lisää kesästä ja se ahistaa melkoisesti. Salilla oon kuitenkin saanut käytyä pari kertaa viikossa ja lenkkeily on alkanut maistumaan oikeinkin hyvin, että eiköhän tämä tästä. 

Tammikuussa myös tein jotain mitä oon miettinyt jo pitkään... Hankin koiranpennun! Haavelin Lennylle "pikkusisarusta", mutta sellaista ei meille Lennyn elinaikana tullut. Lennyn kuoleman jälkeen tiesin haluavani uuden koiran suhteellisen pian, koska en osaa olla ilman koiraa. Olin ajatellut uutta tulokasta saapuvaksi aikaisintaan kesällä, mutta kuinkas sitten kävikään...

Hyppäsin junaan määränpäänä Lappeenranta....

 

Tämmönen nukkui vieressä ja välillä sylissä paluumatkalla :) 

Eli mulla on nyt uusi koira, saksanpaimenkoiranarttu nimeltään Ria. Kaikki on mennyt tosi hyvin, pentu on tosi kiltti ja terävän oloinen sekä melko vilkas. On ollut tosi piristävää saada tommonen elämäniloa pursuava ilopilleri! Vaikka välillä meinaa vähän kiristää hermoja kun kaikki ei mee ihan yhtä sujuvasti, kuin aikuisen koiran kanssa ;) 

Ria <3

Painonpudotusprojekti on tosiaankin ollut tauolla kuten tämä blogikin. Läskejä olen huonolla menestyksellä koittanut alkuvuodesta asti karistella. Nyt vielä iski yli viikon kestänyt flunssa, joka kylläkin alkaa jo helpottaa. Vielä olis noin kolme kuukautta aikaa päästä kesäkuntoon! Pelkkä kesäkunto ei tietenkään riitä, vaan täytyy päästä koko loppuelämän kestävään hyvään kuntoon. Haluan ennen kaikkea olla normaalipainoinen ja terve. 

 Näin paksusti täällä voidaan :D Kiloja on tullut kesästä suunnilleen viis, pientä jojoilua on ollu kokoajan ja tuo vaaka temppuilee siihen malliin että pitäs hankkia uusi. Mutta matka jatkuu ja eiköhän ne kilot ala taas karisemaan, kun saan motivaation taas kohdilleen ja voin taas treenata entiseen malliin. Nyt vois lähteä iltalenkille...