Epäonnistumisten kohtaaminen painonpudotuksessa plus videopäiväkirjan pätkä

Oma pää. Se on se korvien väli siinä päässä, jolla on aivan erityisen suuri merkitys kun halutaan pudottaa painoa. Omalla kohdalla oon joutunut tämänkin asian opettelemaan kantapään kautta, niin kuin monta muutakin asiaa. Asenne ja se miten suhtaudut asioihin ylipäätään, vaikuttaa lopputulokseen oli kyseessä minkälainen projekti tahansa. 

 

Omalla kohdalla se suurin kompastuskivi painonpudotuksessa on tainnut aina olla se, miten suhtaudun epäonnistumisiin. Eli miten toimin niissä tilanteissa, kun lipsun ruokavaliosta ja sorrun johonkin ns. kiellettyyn hedelmään. Joillakin saattaa olla vähän sellainen hälläväliä-asenne kun eteen tulee repsahdus. Jos repsahtaa vaikka syömään litran jäätelöä niin ajatellaan vaan että no samapa tuo, yritetään ens maanantaina uudestaan. Itse olen myös ajattellut toisinaan noinkin, mutta sen lisäksi olen kokenut usein melkoista ahdistusta ja pettymystä. Joskus oon kyllä ottanut liiankin raskaasti jos on tullut repsahdus ja on jäänyt putki päälle eli ruokavalioon palaaminen on tuntunut vaikealta. 

Näiden repsahdusten aiheuttaman ahdingon vaikutusta suhteessa haluttuun lopputulokseen eli normaaliin painoon oon miettinyt ja tullut siihen lopputulokseen, että vaikutus on iiiiso miinus. Eli se miten raskaasti otan ne itseensä pettymisen hetket, syö vaan motivaatiota eikä edistä millään tavalla mun tavoitetta. Liiallinen itsensä mollaaminen ja vähättelly ylipäätään ei ole tervettä hommaa. Oon myös joutunut miettimään sitä, miksi sitten oon joskus edes ajattelut itsestäni niin vähättevästi ja enkä pitänyt itseäni suunnilleen yhtään minään tai minkään arvoisena. Luulen, että ne kaikki kommentit ja päin naamaa saadut naurut lihavasta ulkomuodosta on syöneet itsetuntoa vähän liikaakin ja jollain tavalla vääristäneet minäkuvaani eli sitä, miten näen itse itseni. Jos minäkuva on kielteinen, ihminen ei usko itseensä eikä omiin kykyihinsä. Onneksi oon päässyt näistä asioista aika hyvin yli ja minäkuva on nykyään positiivinen ja itsetunto on terve. Varmasti ikäkin on tehnyt tehtävänsä. 

 

 

Eli jos nyt joskus sortuu niihin herkkuihin, niin ei se maailma siihen kaadu. Se miten suhtaudun tilanteeseen, ratkaisee sen miten homma jatkuu. Jos nyt kuvitellaan tilanne, että oon vaikka seuraavat neljä viikkoa pilkun tarkasti ruokavaliolla ja tuleekin tilanne että käsi sujahtaa sinne karkkipussiin ja syön puoli kiloa irtokarkkeja, niin en polje itseäni alimpaan helvettiin vaan palaan reippaasti ruotuun välittömästi sortumisen jälkeen enkä jää märehtimään asiaa sen enempää. Tehty mikä tehty, sinne meni puoli kiloa karkkia. Mutta toivottavasti tämmöstä tilannetta nyt ei tulis :D 

Uskon että päättäväisyydellä ja selkeällä suunnittelulla plus sillä motivaatiolla on vaikutusta siihen, miten niistä repsahduksista selviää. Ja nyt kun oon saanut ajan kanssa miettiä taas näitä asioita viimeisten kuukausien aikana, niin mulla on huomattavasti varmempi olo itsestäni ja siitä, että tavoite on saavutettavissa ja mahdollisten repsahdusten tullessa oon vahvempi mitä ne repsahdukset eli selätän ne mennen tulle ja palatessa. 

 

Nyt jälkeen päin oon huomannut, että keväällä kovasta yrityksestä huolimatta tämä nainen oli ihan kujalla enkä oikein pystynyt keskittymään tässä painonpudotusprojektissa olennaiseen. Tulosta olisi pitänyt tulla ja mielellään nopeasti, mutta kaikki perusasiat oli päin pyllyä niin mun painohan vaan jojoili koko kevään eli haluttua tulosta ei tullut. 

Keväällähän alottelin myös pitämään videopäiväkirjaa ja muutamia pätkiä tässä katsoessani en tiennyt olisko itkenyt vai nauranut. Oon vissiin ollut vähän väsynyt tiukan opiskelu- ja työrupeaman jälkeen... Video on leikelty versio alkuperäisestä, olkaas hyvät!

 

-28 senttiä

Edistymistä painonpudotuksessa/kehonmuokkauksessa kannattaa ehdottomasti seurata muutakin kuin  puntarin avulla. Oon tainnut tästä ennekin kirjoitella blogissa, mutta tänään sain taas kerran todeta että se mitä vaaka näyttää on vaan numeroita. Vähän niinkuin ikäkin :) 

Oon melko säännöllisesti ottanut mittoja kropastani ja pistänyt Excel-taulokkolle ylös mittoja matkan varrelta. Pikkusen harmittaa, kun joitain vanhoja mittoja jäi vanhalle hajonneelle tietokoneelle. Siellä olis nimittäin ollut semmosia mittoja että niihin olis kiva tehdä vertailuja tänä päivänä! Onneksi mulla on kuitenkin hämäriä muistikuvia ainakin lantion ja mahan ympärysmitoista. 

Tänään pitkästä aikaa päätin taas mittailla enkä odotellut että senttejä olisi huimasti kadonnut kun viimeisen kuukauden aikana painokaan ei ole tippunut juuri yhtään. Vaikka senttejä lähtee yleensä nopeammin kuin kiloja, niin kyllä nämä kaksi asiaa kuitenkin kulkevat käsi kädessä. Tammikuussa oon alkanut rustaamaan uusinta mittataulukkoa, harmi kun en ottanut kuvia tammikuussa pöhöttyneestä kropastani.

Maaliskuu 2015 ja nyt. Maaliskuusta tähän päivään senttejä on lähtenyt noin -12.

Laskin huvikseni, montako senttiä on lähtenyt tammikuusta ja yhteistulokseksi tuli -28 senttiä. Se on kyllä ainakin mun mielestä tosi paljon. Reilussa puolessa vuodessa multa ei kiloja ole kuitenkaan lähtenyt kuin jotain viis suunnilleen ja niidenkin kans oli tuo kevät vähän jojoilua. Eli mitäs tästä voi päätellä? Pienikin kilomäärä näkyy ja ennen kaikkea tuntuu! Olo on niiiiiin paljon kevyempi kuin alkuvuodesta. Maaliskuussakin oli havaittavissa pientä pöhötystä ja muistankin olleeni tosi väsynyt ja huonovointinen. Muistan että salille lähtö oli välillä niin vaikeaa kun oma turvonnut olo teki kiukkuiseksi. Mutta kummasti se mieli oli ihan eri kun sieltä salilta lähti :) 

Eli suosittelen ottamaan mittanauhaa vaan kauniiseen käteen ja pistämään itelle ylös mittoja. Ihan vaan vaikka johonkin paperille tai hommaat vaikka itelles jonkun kivan nätin vihkon ja alat pitämään vaikka päiväkirjaa omasta projektista. Vois olla jopa hauskaa kirjottaa ihan päiväkirjaa omista fiiliksistä, onnistumisen ja epäonnistumisen hetkistä jne. Itse kiireisenä ihmisenä oon todennut hyväksi videopäiväkirjan, vaikka en oo kovin montaa kertaa kuvaillutkaan. Muutama hauska pätkä kyllä löytyy, joita voi olla vielä kivempi katsella sitten taas kun seuraava välietappi on suoritettu. Yhden videopätkän laitan jossain vaiheessa tänne blogiin, odotahan hetki vielä Annika ;)

Onnistumisen tunteita oon saanut kokea tänä viikonloppuna parikin kertaa. Mitä tähän yhteen tärkeimmistä projekteistani eli painonpudotukseen tulee, niin oon selvinnyt koko viikon ilman niitä herkkuja kuten uhosin alkuviikosta. Viikonloppua odotin jännityksellä, koska sillon oon pitänyt herkkupäivän (tai kaks heh heh). Mutta eipä mulla pahemmin edes tehnyt mieli mässätä, pari kertaa kävi ajatus mielessä että no olishan se kiva vaikka edes vähän maistaa jäätelöä. Mutta jotenkin nyt on ollut niin "vahva" fiilis, kun kerta oon päättänyt että tällä viikolla en herkuttele niin sitten se on niin. Pieni juttu ehkä kun kyse yhdestä viikosta, mutta monta pientä juttua yhteensä on jotain isompaa. Öööh ompa jo sekavaa, mutta tarkoitin että itselle kannattaa välillä laittaa tiukemmat rajat niissä asioissa, joissa tietää olevansa heikko. 

Niitä lupauksia itselleen (ja ehkä lähipiirille) siitä, että nyt loppuu herkuttelu on melko helppo antaa. Mutta niitä kannattaa oikeasti aina miettiä edes pikkusen enemmän. Miksi lupaan näin? Mitä sillä lupauksella saavutan? Pelkkä lupauksen ääneen sanominen on vaan sanahelinää ja lupaus unohtuu helposti päivässä tai parissa kun ensimmäinen tiukempi houkutusten hetki tulee nokan eteen. "Nooh mää otan nyt vielä tällä kertaa, jos vaikka ens viikolla sitten taas yrittäs". Mutta jos oot yhtään vaivautunut miettimään lupaustasi, niin sen pitäminen tiukoissakin tilanteissa on huomattavasti helpompaa. Yleensä repsahduksesta seuraa pettymys. Kyllähän se harmittaa aina kun lupaukset petetään, ihan sama kuka on luvannut ja kenelle.  

Se miksi sitten itse teen lupauksen esimerkiksi siitä, että pidän jatkossa herkkupäiviä/hetkiä harvemmin kuin kerran viikossa? Siksi että mulla on tavoite ja päämäärä. Siihen kuuluu ainakin normaali paino ja hyvä kunto. Haluan myös alkaa taas harrastaa juoksemista. Haluan pysyä myös jatkossa taas terveenä. Tuossahan tuli jo  monta, mutta on myös muitakin mutta nuo jo pelkästään on tarpeeksi riittäviä syitä. Silloin kun on tavoite ja päämäärä ja oot miettinyt asiaa sekä tehnyt "sotasuunnitelman" niin sen jälkeen jää tehtäväksi se työ. Ja yks työ on se lupausten pitäminen. Tulee ihan satavarmasti eteen niitä tilanteita, että mun tekis mieli työntää pää sinne työpaikan jäätelöaltaaseen ja vetää ne kaikki jäätelöt naamaan. Mutta jos ei oo herkuttelun aika, niin sitten sinne ei sukelleta :)
 

Ens viikonloppuna oon luvannut sitten ottaa rennommin ja suoda itselleni yhden vapaamman päivän, mutta sitten taas homma jatkuu. Ja jos yhtään tuntuu, että seuraavaa herkkupäivää ei tarvi suunnitella, niin se päivä olkoon sitten kun siltä tuntuu (esim. ens jouluna...MUHAHAHHAAH niin varmaan). Mutta herkkuhetkinä en mieti sen kummemmin näitä asioita, vaan ihan luvan kanssa nautiskellen vedän herkut tyytyväisenä naamaani. Elämästä pitää kuitenkin nauttia eikä näissäkään hommissa saa pipo olla liian tiukalla. 

No mutta hei!

Taas bloggailu jäänyt, perinteisesti vois jotain kirjoitella näin parin kuukauden tauon jälkeen :D Kuten aikaisemminkin oon todennut, tästä ei meinaa tulla säännöllistä koskaan kun on niin monta rautaa tulessa. Mutta kirjotellaanpas taas kun aikaa on ja innostusta kirjoittamiseen :) 

Ihan mukavasti menee. Keväällä tosiaan sain taas otettua ryhtiliikettä näissä laihdutushommissa ja vaaka onkin siitä asti hiljalleen näyttänyt pienempiä lukemia. Mitään suuria muutoksia ei ole peilikuvassa tapahtunut, suurin muutos on tullut ehkä siinä, että ylimääränen pöhö ja nesteet on lähtenyt. Ruokavalion siistiminen on ollut tosi vaikeeta pitkän syönmitäsattuutekemäänmieli-putken jälkeen. Kevät menikin oikeestaan siinä motivaation hakemisessa ja "kuivaharjotellessa". On tää homma niin paljon enempi korvien välistä kiinni ja sen kyllä tajuaa aina vaan paremmin. 

Paino on jojoillut parin kilon väliä pitkin kevättä, mutta nyt kesällä oon saanut sen paremmin laskuun. Puntarille hyppään kerran tai pari viikossa ja koitan olla ressaamatta lukemia sen kummemmin. Maltti se on valttia, niin kärsimätön ihminen kuin olenkaan... 

Pt:n tekemän ruokavalion noudattaminen on nyt mennyt tosi hyvin, herkkupäiviä oon pitänyt kerran viikossa. Salitreenit sujuu paremmin ja säännöllisemmin kuin aikohin plus lenkkeilykin tuntuu hyvältä. Kaiken kaikkiaan koko homma on alkanut pitkästä aikaa rullaamaan oikeesti hyvin. Enää ei tunnu semmoselta väkisin vääntämiseltä, "kun mun nyt vaan pitää laihduttaa ja reenata ja syyä fitnessruokaaaa!". 

Löysinpäs tuossa joku aika sitten työpaikan koneelta vanhoja kuvia firman bileistä... Aattelin aluksi että oonkohan vieläkin tuon kokonen, kun on vähän tullut lipsuttua viime aikoina. No mutta enpä kyllä taida olla, tästä taas jatketaan :)

 

 

Arkistojen kätköistä....

Multa ei pahemmin löydy vanhoja kuvia, joista näkisi kuinka iso oon ollut nuorempana. Rippijuhlista on muutamia kuvia, joista yhden oonkin tainnut täällä blogissani julkaissut. Yhtenä päivänä siivoilin laatikoita ja löysin koevedoksia ylioppilaskuvistani...

Aluksi tätä kuvaa katsoessa musta tuntu, etten mä tosta kyllä oo paljoa pienentynyt...

Ei ehkä paras mahdollinen kuvakulma nykyisestä kunnosta, mutta eron varmaankin huomaa. Näiden kuvien välillä on melkein kymmenen vuotta ja noin kaksikymmentä kiloa. Salilla oon käynyt suhteellisen säännöllisesti sen kymmenen vuotta. Noin kuukausi sitten tehdyn InBody- mittauksen perusteella kropassa on aika paljon lihasta. Oonkin tuon mittauksen jälkeen päättänyt jättää kilojen seuraamisen vähän vähemmälle ja katsella kehitystä enemmän peilistä.

Ainahan voi jossitella ja oonkin tässä miettinyt, että JOS olisin näiden vuosien aikana valinnut syömiseni pikkkusen paremmin, vois nykyinen peilikuva näyttää paremmalta. Jokatapauksessa mielummin nykyinen kroppa kuin kymmenen vuotta sitten. 

Tällä hetkellä mulla on edelleen jonkinlainen "ylläpitovaihe" tässä kilojen karistelussa. Päätin jokunen aika sitten, että en ota tästä stressiä ennen kesää. Teen kouluhommat loppuun tältä keväältä ja kesällä keskityn enemmän treenamiseen. Kevät on ollut kaikkinensa todella raskas ja välillä oon meinannut lyödä hanskat tiskiin koulun suhteen lopullisesti. Mutta eiköhän se elämä tästä taas helpotu kun aika kuluu. Suru on yksi tekijä, joka on vienyt voimia ja siihenkin auttaa vain aika. Mutta tämmöstä tämä elämä on, siihen kuuluu ylä- ja alamäet.

Jatkaisko vai ei...

Niin siinäpä vasta kysymys! Tämä blogi kuivui kasaan taas. Olin kyllä osannut odottaa jotain tämmöstä kun syksy tuli ja opiskelut taas alkoi. Syksy toi kuitenkin tullessaan niin paljon muutakin. Viime syksy oli varmasti mulle henkilökohtasesti raskainta aikaa koskaan. Yllättäen tapahtui kaikkea, mikä vaikutti kaikkeen, ihan kaikkeen mun elämässä. Siinä jäi painonpudotus- ja kuntoprojektit aivan toisarvoiseksi kun tarvi punnita koko elämää uudelleen. Oman terveyden lisäksi rakkaan koirani Lennyn terveys alkoi heiketä entisestään. Opiskelut, työt ja kaiken muun pyöritys alkoi tuntua äärettömän raskaalta ja välillä tuntui että oon henkisesti aivan loppu. 

 Marraskuun lopulla jouduin tekemään raskaimman päätökseni. Oli lakattava olemasta itsekäs ja päästää Lenny kivuista sekä rajoittuneesta elämästään koirien taivaaseen. Pidemmän aikaa olin jo aavistanut, että tämä päätös ei ole enää kovin kaukana. Kesästä asti erilaiset vaivat haittasivat jokapäivästä elämäämme, eikä niille oikein enää voinut mitään. Eläinlääkärin mielestä päätös oli erittäin järkevää, koira ei voinut enää viettää täysipainoista koiran elämää. 

 Oon ollu todella surullinen Lennyn pois menosta. Oon ollu kyllä melko helpottunutkin, kun Lennyn on nyt parempi olla. Ikävä on edelleen vaan niin paljon <3

Koko loppusyksy ja talvi on mennyt jonkinlaisessa sumussa, joulu meni vaan odotellessa että se olisi ohi. Minkäänlaiseen joulufiilikseen en päässyt vaikka yritin. Joulukuussa muutin uuteen kotiin, mikä oli monella tapaa hyvä ja ehkä piristäväkin ratkaisu. 

Tammikuussa moni asia alkoi selkeytyä ja aloin fyysisesti olla taas kunnossa. Sain lääkäriltä luvan alkaa harrastaa taas liikuntaa varoen ja muutenkin viettää normaalia elämää. Aloittaminen tuntui taas tauon jälkeen hankalalta, vaikka kiloja on hiljalleen tullut lisää kesästä ja se ahistaa melkoisesti. Salilla oon kuitenkin saanut käytyä pari kertaa viikossa ja lenkkeily on alkanut maistumaan oikeinkin hyvin, että eiköhän tämä tästä. 

Tammikuussa myös tein jotain mitä oon miettinyt jo pitkään... Hankin koiranpennun! Haavelin Lennylle "pikkusisarusta", mutta sellaista ei meille Lennyn elinaikana tullut. Lennyn kuoleman jälkeen tiesin haluavani uuden koiran suhteellisen pian, koska en osaa olla ilman koiraa. Olin ajatellut uutta tulokasta saapuvaksi aikaisintaan kesällä, mutta kuinkas sitten kävikään...

Hyppäsin junaan määränpäänä Lappeenranta....

 

Tämmönen nukkui vieressä ja välillä sylissä paluumatkalla :) 

Eli mulla on nyt uusi koira, saksanpaimenkoiranarttu nimeltään Ria. Kaikki on mennyt tosi hyvin, pentu on tosi kiltti ja terävän oloinen sekä melko vilkas. On ollut tosi piristävää saada tommonen elämäniloa pursuava ilopilleri! Vaikka välillä meinaa vähän kiristää hermoja kun kaikki ei mee ihan yhtä sujuvasti, kuin aikuisen koiran kanssa ;) 

Ria <3

Painonpudotusprojekti on tosiaankin ollut tauolla kuten tämä blogikin. Läskejä olen huonolla menestyksellä koittanut alkuvuodesta asti karistella. Nyt vielä iski yli viikon kestänyt flunssa, joka kylläkin alkaa jo helpottaa. Vielä olis noin kolme kuukautta aikaa päästä kesäkuntoon! Pelkkä kesäkunto ei tietenkään riitä, vaan täytyy päästä koko loppuelämän kestävään hyvään kuntoon. Haluan ennen kaikkea olla normaalipainoinen ja terve. 

 Näin paksusti täällä voidaan :D Kiloja on tullut kesästä suunnilleen viis, pientä jojoilua on ollu kokoajan ja tuo vaaka temppuilee siihen malliin että pitäs hankkia uusi. Mutta matka jatkuu ja eiköhän ne kilot ala taas karisemaan, kun saan motivaation taas kohdilleen ja voin taas treenata entiseen malliin. Nyt vois lähteä iltalenkille...

Superdieettipohdintaa ja vertailukuvia

Jatkoin eilen nukkumaputkea parin tunnin valveilla olon jälkeen. Tosiaan ensin neljä tuntia päikkäreitä, pari tuntia hereillä ja sitten yöunille, jotka kestivät noin kahdeksan tuntia :) Oli huomattavasti mukavampi olo, kun sai univelkoja kuitattua! Aamulla paistoi aurinko ja lähdettiinkin taas aamulenkille, joka tehtiin osittain hölkäten niin että syke nousi kunnolla. 

Adidaksen windjacket, ollu paljon käytössä ja tykkään kovasti :)

Aurinko katos pilvien taakse...

Hajuja riittää ;)

Montako silmäpussia per silmä?!

Jäi kyllä tämän viikon pudotus kaivertaan mieltä sen verran, että ens viikolla on pakko tiukentaa tätä hommaa. Pitää olla entistä tarkempi syömisten kans ja liikkua vielä enemmän. Tänään kun hölkkääminen rullas kivasti, aattelin että sitä vois lisätä entisestään. Sehän ois tehokkaampaa ja vois antaa rasvoille kyytiä pikkusen paremmin kuin normikävely. 

Pakko tunnustaa pieni juttu: pidin "vapaasyöntipäivän" eilen. Tällä hetkellä on aika monta asiaa, jotka stressaa melkein 24/7 ja sitten tää takkuava läskiprojekti, niin mitenpä sitä vanha tunnesyöppö muuten helpottas oloaan kuin syömällä? Onneks homma ei kuitenkaan lähtenyt ihan käsistä, söin "vaan" juustoaterian dipillä plus jäätelöä. No okei, aika paljon jäätelöä :D 

 Jotta en nyt ihan vaipuis synkkyyteen, niin kaivelin kuvia viime kesältä. Yllä olevat kaks kuvaa ei välttämättä ole täysin vertailukelpoisia, kun ovat otettu ihan eri etäisyydeltä, eri asennoissa, eri värisissä vaatteissa jne. Mutta kai tässä välissä jotain muutosta on tapahtunut?! Kiloissa ei ole lopen paljoakaan eroa, mutta kyllä sillä salitreenillä jotain saa aikaan!

Tässäpä lisää...(semmosta settiä taas, joita en koskaan voinut aatella laittavani nettiin!)

Että semmosta. Pakko vaan jatkaa sitkeästi eteenpäin :) Vähemmän puhetta, enemmän tekoja. Superdieettiä mietin edelleen, mutta mutta... Niin en kyllä keksi yhtään OIKEASTI hyvää syytä olla aloittamatta sitä :D Koulu alkaa viikon päästä ja jatkan edelleen töitä, tulossa varmaan aika kiireinen syksy. Mutta kaikkihan on vaan järjestelykysymyksiä. Tekee ruokia hyvissä ajoin valmiiksi, ottaa eväät mukaan, järjestää aika liikunnalle ja sitä rataa. Eikai se ole kuin omasta päästä nyt kiinni. 

 

Oh my god!

Kaivelinpas tuossa aikani kuluksi vanhalta koneelta kuvia kun muistin, että sieltä vois löytyä "aarteita". Ja niin tosiaan löyty, en tiennyt oisinko itkenyt vai nauranut kun katselin kuvia. Pari kyyneltä tuli kyllä tirautettua, sekä ilosta että ehkä vähä surustakin. Harmi, että mulla ei ole kuvia joissa oon kaikista läskeimmilläni, mutta näissä mitä löyty, oon pudottanu vasta muutamia kiloja. En ois ikinä uskonut laittavani näitä kuvia nettiin mutta täältä pesee:

Pikkusen veti hiljaseksi nuo vanhat kuvat, näistä sen itekkin tajuaa että on sitä jotain saanut aikaan. Toivottavasti saan vielä lisätä kolmannet kuvat tuohon jatkoksi, joissa oonkin sitten puolet pienempi kuin ekoissa kuvissa. Ylemmät vasemman puoleiset kuvat on otettu ennen Fitfarmin Go fat go-haasteen aloittamista. Juurikin tästä Go fat go-haasteesta heräsi mielenkiinto Fitfarmia kohtaan. Haaveilen että voisin joskus osallistua muihinkin Fitfarmin valmennuksiin, kuten esim. Liteen. 

Vaikka en GFG-haastetta enkä Superdieettiä ole kertaakaan saanut vedettyä kokonaan kunnialla loppuun, voin silti sanoa että niillä ohjeilla on kuitenkin ollut erittäin merkittävä osuus siinä, että olen onnistunut. Kaikkea mahdollista on tullut kokeiltua karppaamisesta kaalikeittodieettiin, mutta vasta näillä Fitfarmin ohjeilla tulosta on oikeasti tullut.

  

Näistä sitä taas sai ammennettua motivaatioa ens viikkoa varten. Tulipa jotenkin tosi hyvä mieli ja uskallan sen nyt tähän kirjoittaa ensi kertaa julkisesti: Oon aika ylpeä itsestäni!

Läskihistoriaa

Olen ollut lapsesta asti lihava. Neuvolakortissani on jo vauva-ajalta maininta siitä, että vauva on pikkusen liian pullea :) Koko lapsuusaikani olin enemmän ja vähemmän pyöreä. Teininä olin "se läski", jonka kanssa kukaan ei halunnut "alkaa oleen" koska olin niin läski. Myös aikusiällä olen ollut aina ylipainoinen. Olen kuitenkin onnistunut tiputtamaan painoani hitaasti, mutta varmasti noin 15 kiloa. Aikaa tähän on kulunut vuosia. Paino on tippunut pikkuhiljaa ja pysynyt melko hyvin poissa. Välillä on ollut aikoja, kun kiloja on tullut takaisin reilustikkin. Tästä nykyisestäkin painosta olen ollut vielä melkein viitisen kiloa kevyempi. 

 

Tässä kuvassa olen mummulassa, enkä näytä kyllä mitenkään kauheen pullukalta :) 

 

 Noh, tässä oonki sitten VASTA 15. vee ja näin iso :/ Sain kuullakin koostani sitten koko yläasteen ajan...


Mutta eipä anneta menneiden vaivata päätä liikaa :) Uskon, että mennyttä on turha murehtia ja katse on nyt suunnattava eteenpäin! En mistään hinnasta ottaisi takaisin niitä 15 kiloa! Vaikka 15 kiloa ei ole vielä aivan järjetön pudotus, on se tämmösessä kropassa aika paljon. Ja se pudotus on tuonut mukanaan niin paljon hyvää mun elämään, että haluan ehdottomasti jatkaa matkaa tässä projektissa.  

Paino on enimmillään ollut kolminumeroinen luku ja se on paljon kun pituutta on 165cm. Nykyään olen jo aika kaukana siitä kolminumeroisesta luvusta, mutta matkaa normaalipainoon on vielä kymmeniä kiloja. 

 

Tämä kuva on nuorimman veljeni rippijuhlista kesällä 2010

 

 Vasemmalla tänään otettu kuva ja oikealla kesällä 2010 otettu kuva. Painoeroa noin 10 kiloa. Kuvissa mulla on samat vaatteet päällä, tuo neule ei välttämättä näytä, mutta tuntui melko isolta päällä :) Housut sen sijaan näyttäs olevan yhtä tiukat :D Mutta mittanauhan mukaan jaloista on kyllä lähteny moooonta senttiä! 

Ei oikeen ole tää peiliposetus vielä hallussa :D Pitää varmaan harjotella ja peilin pesu vois olla kans jees! Mukavasti turvottaa tuosta vatsan seudulta näin joulun jälkeen... Oon kovasti tykästynyt noihin Better Bodies- collegehousuhin! Laihtumisen tuomista positiivisista jutuista yks parhammista on vaatteet. Niitä löytyy huomattavasti helpommin ja saa just semmosia kuin haluaa. En enää ikinä halua tyytyä Great Girls ja Big is Beautiful- malliston vaatteisiin, vaikka onhan niissäkin tyylikkäitä. Tiedän, että aika monet naiset tietävät, mitä tarkoitan tällä :)