Oma pää. Se on se korvien väli siinä päässä, jolla on aivan erityisen suuri merkitys kun halutaan pudottaa painoa. Omalla kohdalla oon joutunut tämänkin asian opettelemaan kantapään kautta, niin kuin monta muutakin asiaa. Asenne ja se miten suhtaudut asioihin ylipäätään, vaikuttaa lopputulokseen oli kyseessä minkälainen projekti tahansa.
Omalla kohdalla se suurin kompastuskivi painonpudotuksessa on tainnut aina olla se, miten suhtaudun epäonnistumisiin. Eli miten toimin niissä tilanteissa, kun lipsun ruokavaliosta ja sorrun johonkin ns. kiellettyyn hedelmään. Joillakin saattaa olla vähän sellainen hälläväliä-asenne kun eteen tulee repsahdus. Jos repsahtaa vaikka syömään litran jäätelöä niin ajatellaan vaan että no samapa tuo, yritetään ens maanantaina uudestaan. Itse olen myös ajattellut toisinaan noinkin, mutta sen lisäksi olen kokenut usein melkoista ahdistusta ja pettymystä. Joskus oon kyllä ottanut liiankin raskaasti jos on tullut repsahdus ja on jäänyt putki päälle eli ruokavalioon palaaminen on tuntunut vaikealta.
Näiden repsahdusten aiheuttaman ahdingon vaikutusta suhteessa haluttuun lopputulokseen eli normaaliin painoon oon miettinyt ja tullut siihen lopputulokseen, että vaikutus on iiiiso miinus. Eli se miten raskaasti otan ne itseensä pettymisen hetket, syö vaan motivaatiota eikä edistä millään tavalla mun tavoitetta. Liiallinen itsensä mollaaminen ja vähättelly ylipäätään ei ole tervettä hommaa. Oon myös joutunut miettimään sitä, miksi sitten oon joskus edes ajattelut itsestäni niin vähättevästi ja enkä pitänyt itseäni suunnilleen yhtään minään tai minkään arvoisena. Luulen, että ne kaikki kommentit ja päin naamaa saadut naurut lihavasta ulkomuodosta on syöneet itsetuntoa vähän liikaakin ja jollain tavalla vääristäneet minäkuvaani eli sitä, miten näen itse itseni. Jos minäkuva on kielteinen, ihminen ei usko itseensä eikä omiin kykyihinsä. Onneksi oon päässyt näistä asioista aika hyvin yli ja minäkuva on nykyään positiivinen ja itsetunto on terve. Varmasti ikäkin on tehnyt tehtävänsä.
Eli jos nyt joskus sortuu niihin herkkuihin, niin ei se maailma siihen kaadu. Se miten suhtaudun tilanteeseen, ratkaisee sen miten homma jatkuu. Jos nyt kuvitellaan tilanne, että oon vaikka seuraavat neljä viikkoa pilkun tarkasti ruokavaliolla ja tuleekin tilanne että käsi sujahtaa sinne karkkipussiin ja syön puoli kiloa irtokarkkeja, niin en polje itseäni alimpaan helvettiin vaan palaan reippaasti ruotuun välittömästi sortumisen jälkeen enkä jää märehtimään asiaa sen enempää. Tehty mikä tehty, sinne meni puoli kiloa karkkia. Mutta toivottavasti tämmöstä tilannetta nyt ei tulis :D
Uskon että päättäväisyydellä ja selkeällä suunnittelulla plus sillä motivaatiolla on vaikutusta siihen, miten niistä repsahduksista selviää. Ja nyt kun oon saanut ajan kanssa miettiä taas näitä asioita viimeisten kuukausien aikana, niin mulla on huomattavasti varmempi olo itsestäni ja siitä, että tavoite on saavutettavissa ja mahdollisten repsahdusten tullessa oon vahvempi mitä ne repsahdukset eli selätän ne mennen tulle ja palatessa.
Nyt jälkeen päin oon huomannut, että keväällä kovasta yrityksestä huolimatta tämä nainen oli ihan kujalla enkä oikein pystynyt keskittymään tässä painonpudotusprojektissa olennaiseen. Tulosta olisi pitänyt tulla ja mielellään nopeasti, mutta kaikki perusasiat oli päin pyllyä niin mun painohan vaan jojoili koko kevään eli haluttua tulosta ei tullut.
Keväällähän alottelin myös pitämään videopäiväkirjaa ja muutamia pätkiä tässä katsoessani en tiennyt olisko itkenyt vai nauranut. Oon vissiin ollut vähän väsynyt tiukan opiskelu- ja työrupeaman jälkeen... Video on leikelty versio alkuperäisestä, olkaas hyvät!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti