Opiskelen viimeistä vuotta liiketaloutta Centria Ammattikorkeakoulussa. Koulutus kestää yhteensä 3,5 vuotta eli jouluna pitäisi valmistua tradenomiksi. Yksikössämme on vain yksi suuntautumisvaihtoehto ja tämä on markkinointi ja palveluyrittäjyys. Perus liiketaloudellisen osaamisen opiskelun jälkeen olemme siis syventyneet markkinointiin ja yrittäjyyteen liittyviin aiheisiin. Opinnot ovat sisältäneet esimerkiksi lakiopintoja, tilastotiedettä, talousmatematiikkaa ja viestintää.
Tervetuloa kansainväliseen Centriaan! |
Opiskeluvuodet ovat omalta osaltani olleet melko ristiriitaiset, välillä oon ollut valmis lyömään hanskat tiskiin ja jättämään opiskelut kesken. Oon kuitenkin tosi tyytyväinen, että en näinä heikkoina hetkinä ole jättänyt opiskeluja kesken. Luulenpa, että melko moni töissä käyvä opiskelija on välillä miettinyt opintojen lopettamista. Varsinkin jos ei ole ihan sata varma, onko ala just se mille haluaa. Suomessa opiskelijat joutuvat taloudellisesti tosi tiukoille ja töissä käynti on monelle välttämätöntä. En ihmettele yhtään, miksi niin monella valmistuminen viivästyy!
Morijensta vaan pitkästä aikaa! Tältä aamulta... |
Omat opinnot ovat nyt siinä vaiheessa, että viimeinen harjoittelu on käynnissä ja opinnäytetyö täytyisi saada valmiiksi. Niin ja taitaa mulla olla pari kurssia vielä rästissä, hups! No yks tentti ja muutaman tehtävän palautus niin kurssit on sitten siinä. Nämäkin rästit olis voinut hoitaa keväällä pois, mutta "ne vaan unohtu"...heh heh. Eli toisin sanoen olin vaan jo niin puhki ja kyllästynyt, että päätin jättää rästit syksylle.
HIljasta on vielä... |
Kävin tänään ensimmäistä kertaa tälle syksyä koululla. Keväällä mulle päätettiin aihe opinnäytetyöhön ja aloitinkin opparin tekemisen heti kesäkuun alussa. Alkuperäinen suunnitelma oli, että teen kesällä koko opparin ja syksyllä olisi väliraportin aika. Noo tässähän tuli pari muuttujaa ja nyt on opparin aihetta vaihdettu tänään. Uusi aihe on huomattavasti lähempänä omia mielenkiinnon kohteitani ja palvelee itseäni huomattavasti paremmin kuin aikasempi aihe. Aikaisempi työ ei edennyt johdantoa pidemmälle, vaikka aluksi kovin innostunut olinkin aiheesta.
Aikatauluja ei kuitenkaan lähdetty muuttamaan vaan pysytellään sovitussa. Tämä tarkoittaa sitä, että mulla olis väliraportin aika jo reilun kuukauden päästä! Eli saan näppäimet sauhuten naputtaa opparia seuraavan kuukauden aikana. Mutta eipä siinä, tämä uus aihe tosiaankin motivoi niin paljon ja joudun aiheen kanssa muutenkin tekemään töitä tulevina kuukausina.
Reipas ja motivoitunut opiskelija ;) |
Niin paljon kuin on tullutkin hakattua päätä seinään muutamien kurssien osalta, niin kyllä tästä koulutuksesta on niin paljon hyötyä tulevaisuudessa. Alan työt on varmasti aika pitkälti etelässä, mutta luulen että töitä löytyy myös täältä pohjoisesta. Ja ainahan voi lähteä sinne etelään jos siltä tuntuu! Tradenomina voi hakea melko monenlaisia työtehtäviä aina perus myyjän töistä esimiestason tehtäviin. Pankit, valtion virastot, myyntiin ja markkinointiin erikoistuneet yritykset ovat esimerkiksi niitä työnantajia joiden palvelukseen voi tradenomina päästä. Tietysti riippuu siitä, mihin on erikoistunut. Mahdollisuuksia siis riittää ja aina voi opiskella vähän lisää.
International Marketing. Muutama opintojakso käytiin englanniksi. |
Välillä voi nostaa jalat ylös...tais tulla nostettua liian usein, myönnetään! |
Viimeiset kurssit olivat kaikista mielenkiintoisimpia ja näkyyhän se heti arvosanoissa, arvosteluasteikko siis 1-5 :D |
Meidän suvussa on todella paljon yrittäjiä ja itsekin olen aina ajatellut, että yrittäjyys ei olisi yhtään pöllömpi juttu. Mikäs olisikaan mukavampaa kuin se, että voisi työllistää itsensä ja ehkä joskus myös muitakin. Ja saisi olla itsensä pomo ja päättää itse yrityksen asioista. Toki yrittäjyyteen liittyy paljon vastuuta ja riskejä, mutta uskon että kun on löytänyt sen oman juttunsa niin yrittäjyys palkitsee. Olen melko läheltä saanut seurata yrittäjyyttä ja nähnyt myös homman varjopuolia sekä valitettavasti sen, mihin homma voi pahimmillaan mennä.
Nyt vaan taas isompaa vaihdetta päälle opinnoissa, niin ennen vuoden vaihtumista voin olla taas yhtä ammattia rikkaampi nainen! Opinnäytetyötä täytyis yrittää tehdä joka päivä. Sivu päivässä niin vääjäämättä valmistuu kuten ohjaava opettajani on usein sanonut. Mutta eiköhän tämä homma viedä nyt maaliin ja sitten taas kohti uusia haasteita, mulla on jo seuraavat opiskelut mielessä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti