Tunnesyöpön motivaatiomaanantai

Viime viikolla koeteltiin tämän naisen päätä. Uudestaan iskenyt flunssa ja epäilyt keuhkoputkentulehduksesta tai keuhkokuumeesta tarkoittivat tietysti sitä, että liikkumaan ei päässyt ja projekti "Lellu bikinikuntoon" seisahtui jälleen. Ja sairastelut tarkoittaa monesti omalla kohdalla myös takapakkia... Nyt kun flunssa iski uudestaan, yritin aluksi pitää mielen kuitenkin positiivisena ja ajaltella että kyllä tämä tästä taas menee ohi. Kuitenkin mulle iski pienimuotoinen ketutus, koska tähän sairasteluun on mennyt jo yli kuukausi.

Kuten oon aikasemmin todennut, kun flunssa iskee niin tuntuu täysin mahdottomalta pysyä ruokavaliolla jota noudatan muuten normaalisti. Ruokahalu on kadoksissa ja jos joku maistuu, niin se ei todellakaan ole rahka tai kanariisikasvissörsseli siitä muovikiposta. Aamupuurosta raejuustolla en tosin luovu vaikka olisin pää kainalossa. 

Myöskään aamukahvista ei luovuta, koskaan.

Oon perus tunnesyöppö nainen. Aina jos ahdistaa niin silloin lohdutusta haetaan ruoasta ja yleensä vielä niistä perkeleen herkuista. Montakohan kertaa sana HERKKU on kirjoitettu tässä blogissa?! Olisko blogin parempi nimi Herkkulife :D No kuitenkin jostain syystä menneellä viikolla mun mieleen on noussut joitakin asioita, jotka edelleen saa mut jollain tasolla jopa ahdistumaan. Ne on asioita jotka jo oon oppinut hyväksymään, mutta silti aika-ajoin niitä mietin ja kysyn että miksi on niin? Ja miksi ei vois olla toisin? 

Mamman rakas pusutyttö <3

Oon myös sitä sorttia, joka melko helposti meinaa jäädä rypemään siinä ketutuksessa. Mutta luojan kiitos oon oppinut että se ei todellakaan kannata! Silloin jos ottaa päähän ja ahdistaa, niin asioille pitää tehdä jotakin. Ja jos niille ei kerta kaikkiaan voi tehdä mitään, niin ne vaan täytyy hyväksyä sellaisina kuin ne on. 

Voin myöntää, että viime viikko meni tosi heikosti syömisten osalta. Oikeita ruokia jäi väliin ja niitä korvattiin herkuilla. Onneksi koko ajan tiedostin mitä teen ja tiesin että hommasta seuraa hyvin todennäköisesti painonnousua. Mutta en alkanut stressaamaan asiasta, vaikka tiesin että en valinnoillani edistä tavoitteisiini pääsyä. 

Vaikka menneet viikot ja varsinkin edeltävä viikko on mennyt vähän hunningolla, niin peliähän ei todellakaan ole vielä menetetty. Elämässä tulee pieniä ja isoja vastoinkäymisiä eikä niistä passaa lannistua. Kyllä tuossa edeltävällä viikolla jossain vaiheessa tuntui, että mistään ei tuu mitään. En kyllä tiedä mistä moinen ajatus, ehkä tämä naisena oleminen on välillä vähän tämmöstä ;) 

Nyt kun alkaa tuntua siltä, että sairastelut on taas sairasteltu niin oon tänään koittanut koota itseäni ja ajatuksiani, palautella mieleen että mikä mua motivoi jatkamaan. Koko homma on kuitenkin pitkälti kiinni omasta motivaatiosta ja asenteesta. Negatiivisuudella ei saavuta yhtään mitään, millään elämän osa-alueella. Pitää uskoa itseensä ja päämääräänsä. Jos ei usko itseensä, on aika vaikeaa saavuttaa mitään. Eli nyt vaan taas häntä pystyyn ja tulta päin! Pitäis kuitenkin muistaa elää tätä elämää täysillä, kuten juuri menehtynyt entinen työkaverini vielä joitakin viikkoja sitten oli todennut. Tätä neuvoa lupaan noudattaa, kauniita unia Marjut <3