Jälleen pienen itsetutkiskelun paikka

Viimeiset pari viikkoa on ollut melkein kuin lomaa. Töitä on ollut vain muutamia vuoroja ja kouluhommia oon tehnyt niin vähän että ei voi ees laskea :) Pahimmat stressitekijät alkaa olla selätetty ja sen myötä myös uniongelmat on tältä erää voitettu. Selkäkin alkaa olla kunnossa ja rannekipukin kesti vain yhden päivän. Tämä nainen alkaa siis olla taas iskussa :) 

Iloisena iltalenkille!

Pieni relaaminen ja hengähdystauko kaikesta "pakollisesta" kuten treenamisesta, laihduttamisesta, kouluhommista deadlineineen jne. on tehnyt kyllä ihan hemmetin hyvää! Syksystä asti elämä on ollut jatkuvaa selviämistä päivästä toiseen ja keväällä alkoi näyttää siltä, että sitä helkkarin valoa ei siellä tunnellin päässä ole! Mulla on vielä ikävä taipumus stressatessa vaipua liian syvälle synkkyyteen... Mutta nyt mulla on ollut aikaa levätä ja miettiä kunnolla kaikkea, mitä en ole ehtinyt aikaisemmin kunnolla miettiä. 

Yksi suurimmista ja samalla pienimmistä murheistani on ollut tämä oma kroppa. Huomasin tässä keväällä, että stressaan aivan liikaa tästäkin. Oon nyt yrittänyt alkaa suhtautua terveemmin omaan kroppaani. Elämä on huomattavasti helpompaa, kun ei tee liian suurta numeroa ja stressiä siitä, että ne selluliitit, mahamakkarat, roikkuvat allit, paksut reidet ja iso peräsin on tässä ja nyt. Niille voi kuitenkin tehdä jotain, mutta jos nyt tuntuu siltä että aika ja voimavarat ei riitä, niin pitää odottaa parempaa hetkeä. Kirjoitinkin aikaisemmin siitä, että itselle pitäisi olla armollisempi ja tämä ajatus on vaan vahvistunut.

Irtokarkkeja <3 Näitäkin oon vetänyt ilman huonoa omaa tuntoa :D

Viime viikonloppuna tein pienen reissun siskoni luo Ouluun. Lauantaina päivällä hyppäsin junaan ja matkassa ei vierähtänyt kuin reilu tunti. Kävimme päivällä Torinrannassa syömässä Suola-aitassa sekä jälkkäriksi piti pienen sulattelun jälkeen hakea jätskipallot. 

Massut tuli oikein täyteen herkkuhetkien jälkeen ja lähdettiinkin hetkeksi siskoni luo levähtämään ja vaihtamaan kuulumisia. Illalla maisteltiinkin viiniä ja päätettiin vähän tällätä ja lähteä katsomaan kaupungin menoja...

Hauskaa meillä oli ja seuraavana päivänä meinas vähäsen väsyttää :) Mutta tällä reissulla tunsin taas eläväni ja mulla oli pitkästä aikaa oikeesti hauskaa! 

Pääsinpäs sanomaan...

Juuri kun viime postauksessa kerroin, kuinka kerta toisensa jälkeen meinaa tulla kaikenlaista kuraa niskaan... Noh alaselänkivut on ollut kohta viikon poissa (joten eiköhän ne sieltä kohta tule takasin heh heh) ja muutenkin olo on ollut parempi. Eilen herätessä huomasin vasemman ranteen olevan kipeä. Se ei ollut turvonnut eikä siinä ollut näkyviä vammoja, ajattelin että oon vaan yöllä röhnöttänyt sen päällä ja kipu menee ohi. Vaan eipä mennyt ja jouduin hakemaan sairaslomaa. 

Tänään vasta pääsin lääkärille ja yllättäen ranne ei ollut läheskään niin kipeä kuin eilen. Nopeasti meni ohi, mutta voi tulla kuulemma piankin uudestaan kipeäksi. Viikonlopun käsi saa levätä, kun mulla on viikonloppuvapaa. Tämä viikko on muutenkin ollut tosi rento, koulusta on lähiopetus loppunut ja työtkin jäi nyt vaan yhteen vuoroon. Sattui melkoisen makiat kelit tälle viikolle! Tänään oon ottanut vähä arskaa, mutta eipä se meikäläisen valkoiseen hipiään meinaa tarttua. 

Vissiin eka pullistelukuva?! On haba vähä kadoksissa kun ei oo tullu reenailtua!

Tosiaan tiedossa olis vapaaviikonloppu, mikä on melko harvinaista herkkua töissä käyvälle opiskelijalle. Huomenna lähden yhdeksi yöksi siskoni luo Ouluun ja saas nähdä mitä jännää keksitään ;) Ihan päästä viettämään tyttöjen iltaa siskon kanssa <3

Armoa itselle

Kuten aikaisemmista kirjoituksista on voinut päätellä, mun elämässä on ollut hyvin monta laihdutusyritystä. Ei tietysti voida puhua pelkästään yrityksistä, jos painoa on kuitenkin lähtenyt noin kaksikymmentä kiloa. Jotain on siis saatu aikaan. Viime kesänä pääsin vaakalukemalla uusiin ennätyksiin omissa tavoitteissa. Olin erittäin tyytyväinen ja kovasti porskutin eteenpäin, hitaasti mutta varmasti. Elämässä ei kuitenkaan aina voi tietää mitä tapahtuu ja joskus tapahtuu sellaisia asioita jotka vaikuttavat kokonaisvaltaisesti.

Toiset meistä ovat vahvempia ja kestävät enemmän, menevät eteenpäin vaikka läpi harmaan kiven, tapahtui mitä tapahtui. Sitten on taas ne, jotka herkemmin reagoivat ja ottavat asiat raskaammin. Itse taidan kuulua enemmän näihin jälkimmäisiin, vaikka yritän aina ajatella että periksi ei anneta. Iän myötä on ehkä enemmän alkanut sietämään alamäkiä, mutta siitä en pääse mihinkään että jos jossain asiassa menee päin persettä, niin se vaikuttaa sitten ihan kaikkeen mitä teen ja miten toimin. 

Viime syksynä tapahtuineiden asioiden johdosta mun hyvin edennyt projekti kropan suhteen tyssäsi melko hyvin, tästä oonkin avautunut jo. Näihin päiviin asti kerta toisensa jälkeen on mennyt niin, että kun yksi asia on selvinnyt ja siitä on päästy yli, on tullut lisää kuraa niskaan. Kaikkien asioiden takia mun voimat ja kiinnostus laihduttamiseen on ollut rehellisesti sanottuna melkeen täys nolla. Välillä oon noussut kuopastani ja päättänyt että nyt loppu narina ja aletaan hommiin. Sitten on taas tullu jotain ikävää eteen ja oon repsahtanut. 

Varsin hyvin tiedän että liikunnasta ja painonpudottamisesta ei sais tulla stressi. Mutta mulle on niistä tullut just se! Oon oikeestaan ollut ihan hiton kyllästynyt koko laihduttamiseen. Vaikka puhunkin tästä aina elämäntaparemonttina. Mutta siitähän tässä on kyse, että uusilla elämäntavoilla saan läskit pois. Viimeaikoina musta on vaan tuntuntut siltä, että mun koko elämä on ollut vaan yhtä laihdutusta. Jo pienenä ala-aste ikäsenä tyttönä jokaisella terkkarireissulla mulle sanottiin että painoa pitäs saada vähän pois ja käteen lyötiin erilaisia esitteitä ruokaympyrästä ja ravintosuosituksista. Lähes kaikkia laihdutuskeinoja on tullut kokeiltua. Yläasteella ysiluokalla aloitin eka kertaa painonvartijat. Kaalikeittokuuria taisin kokeilla myös yläasteikäisenä. Karppausta ja superdieettiä sitten aikuisempana. Että periaattessa oon tässä laihdutellu enempi ja vähempi parikymmentä vuotta, että ei ihme että kyllästyttää.

Noh eihän mun tässä tarvis valittaa, jos oisin kerralla hoitanut homman kuntoon aikanaan. Se laihduttaminenhan on niin helppoa, ei muutaku liikut enempi ja syöt vähempi! Että lopettas sen valittamisen ja alkas hommiin! Miten meitä ylipainosia onkin niin paljon, jos homma on niin helppoa... 

Stressaamista laihduttamisesta voisi helpottaa se, että olisin itselleni armollisempi. Mun silmät avautui tämän asian suhteen viikonloppuna töissä, kun ventovieras nainen alkoi kyselemään että oonko laihtunut ja sanoi että mun kasvot on kaventuntut paljon. Näen töissäni paljon ihmisiä enkä muista törmänneeni naiseen aikaisemmin. Mutta kommentti lämmitti mieltä ja erityisesti se, että nainen kertoi ihailevansa ihmisiä jotka pystyvät pudottamaan painoa. Kerroin hänelle kuinka painoni on vuoden pysynyt lähes samana eikä oikein etene tämä homma. Nainen sanoi että voin olla tyytyväinen saavutuksiini ja pitää olla itselle armollisempi. Jäin miettimään naisen lausetta tajusin itsekin, että mun pitäis tosiaan olla tyytyväisempi saavutukseeni ja ehkä hieman löysätä pipoa. 

Nyt kun oon saanut taas vähä tota kuraa tuolta niskasta pois ja mietittyä asioita uudelta kantilta, oon kaivanut ruokapäiväkirjan esille. Oon palannut puhtaampaan ja kevyempään ruokavalioon sekä alkanut taas liikkua, fiiliksen mukaan ilman stressiä :) 

Ripsihuolto ja hiusten päivitys

Tällä viikolla oon saanut vähän kohennettua kuontaloa. Reilu kuukausi sitten vaihdoin hiusten väriä radikaalisti blondista tummaksi (vähän liiankin tummaksi), pientä muokkausta on pitänyt vielä tehdä. Oon aikaisemminkin ollut tummatukkainen ja täytyy myöntää, että omaa silmää miellyttää enemmän tämä tumma pää. Kokonaan hiukset eivät ole tummat, vaan niissä on liukuvärjäys jota mulla ei ole aikaisemmin ollutkaan. 

 Kaikkien kampaajien kauhuksi tein tämä muutoksen ihan omin pikku kätösin. Tosin oon käyttänyt osittain kampaamotuotteita, joten hiukset on pysyneet ihan hyvin päässä. Kaupan väreistä oon käyttänyt vain sävytteitä eli mitään kestovärejä en tällä kertaa käyttänyt. Uutena tuotteena mulle käytin kaverin suosituksesta KC Professional Four Reasons Take Away kestosävytettä, sävynä 4.1 Espresso. Näitä saa siis vain kampaamoista ja ovat huomattavasti hellävaraisempia kuin kauppojen sävytteet.

Kuva lainattu netistä

 Samoihin aikoihin kun tummensin hiuksiani, kävin laitattamassa kauan haaveilemani ripsienpidennykset. Tällä viikolla kävin ensimmäistä kertaa huollattamassa ripsiä samalla laittajalla, huoltoväli venähti vahingossa turhankin pitkäksi.

Oon ollut tosi tyytyväinen ripsiin, helpottaa ja nopeuttaa aamuja kun ei tarvitse säätää ripsentaivuttimien ja ripsarin kanssa. Mulla käytettiin (muistaakseni) 12 ja 13 millisiä D-kaarevuudella. Seuraava huolto pitää ottaa pikkusen nopeampaa, ettei tilanne pääse kovin pahaksi ;) Alla olevassa kuvassa taas tukkajuttuja: Vapaapäivänä vahingossa onnistuin vääntämään just semmosen nutturan, jonkalaista oon monenakin kouluaamuna yrittänyt vääntää....

  

Arkistojen kätköistä....

Multa ei pahemmin löydy vanhoja kuvia, joista näkisi kuinka iso oon ollut nuorempana. Rippijuhlista on muutamia kuvia, joista yhden oonkin tainnut täällä blogissani julkaissut. Yhtenä päivänä siivoilin laatikoita ja löysin koevedoksia ylioppilaskuvistani...

Aluksi tätä kuvaa katsoessa musta tuntu, etten mä tosta kyllä oo paljoa pienentynyt...

Ei ehkä paras mahdollinen kuvakulma nykyisestä kunnosta, mutta eron varmaankin huomaa. Näiden kuvien välillä on melkein kymmenen vuotta ja noin kaksikymmentä kiloa. Salilla oon käynyt suhteellisen säännöllisesti sen kymmenen vuotta. Noin kuukausi sitten tehdyn InBody- mittauksen perusteella kropassa on aika paljon lihasta. Oonkin tuon mittauksen jälkeen päättänyt jättää kilojen seuraamisen vähän vähemmälle ja katsella kehitystä enemmän peilistä.

Ainahan voi jossitella ja oonkin tässä miettinyt, että JOS olisin näiden vuosien aikana valinnut syömiseni pikkkusen paremmin, vois nykyinen peilikuva näyttää paremmalta. Jokatapauksessa mielummin nykyinen kroppa kuin kymmenen vuotta sitten. 

Tällä hetkellä mulla on edelleen jonkinlainen "ylläpitovaihe" tässä kilojen karistelussa. Päätin jokunen aika sitten, että en ota tästä stressiä ennen kesää. Teen kouluhommat loppuun tältä keväältä ja kesällä keskityn enemmän treenamiseen. Kevät on ollut kaikkinensa todella raskas ja välillä oon meinannut lyödä hanskat tiskiin koulun suhteen lopullisesti. Mutta eiköhän se elämä tästä taas helpotu kun aika kuluu. Suru on yksi tekijä, joka on vienyt voimia ja siihenkin auttaa vain aika. Mutta tämmöstä tämä elämä on, siihen kuuluu ylä- ja alamäet.

Suru on kunniavieras

Täällä taas, perinteeksi muodostuneen tauon jälkeen. Nyt on niin, että suru on taas vieraana kodissani. Rakas pentuni on nyt koiraenkeli <3 Pentu oli täysin terve ja kaikki oli hyvin, kunnes pienen tapaturman vuoksi menetin jälleen rakkaan koirani noin kuukausi sitten. Suru on valtava ja kyyneleitä on vuodatettu väsymykseen asti. 

22.11.2013 - 7.4.2014

Elämänilo on ollut taas hakusessa, vaikka toki elämä jatkuu tämänkin jälkeen. Olin kuitenkin tosi onnellinen uudesta tulokkaasta ja meillä piti olla edessä monta monta vuotta ja seikkailua. Tästä pennusta piti tulla ensimmäinen, jonka kanssa alan tosissaan harrastamaan jotain lajia. Kaikkinensa tämä pentu oli aivan mahtava, todella rohkea, utelias, älykäs, suloinen... <3 Kuolema tuli todella nopeasti, eikä siihen oikeastaan ehtinyt varautua yhtään, toisin kuin puolisen vuotta sitten kun Lenny kuoli. Vanhan ja sairaan koiran kuoleman pystyyy paremmin hyväksymään, mutta näin pienen ja terveen koiran kuolema tuntuu todella epäreilulta. Mutta elämä on joskus epäreilua.

Kaikenmaailman dieetit ja painonpudotushommat ei ole tällä hetkellä ollut päällimäisenä mielessä. Aluksi Rian kuoleman jälkeen pari päivää meni melkeen syömättä, ruokahalu katosi. Pikkuhiljaa arki taas alkoi ja piti palata töihin ja kouluun. Sittenhän vanha tunnesyöppö pääsi taas valloilleen. Useampi viikko on taas mennyt vähän niin ja näin, mutta en jaksa stressata. Tämä kevät on ollut kaikkinensa tosi raskas, töitä on pitänyt paiskia paljon ja samalla käydä koulussa. Aika ei tunnu riittävän mihinkään ja salilla käymisestäkin alkoi tulla stressi. Siksi oonkin päättänyt mennä fiiliksen mukaan ja onkin tullut enemmän lenkkeiltyä. Nyt kun koulu jää kesälomalle, mulla on taas enemmän aikaa. 

<3