Ensimmäiset pari viikkoa lähihoitajaopintoja olis nyt takana. Vaikka aika paljon oli etukäteen tullut tutkittua sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon sisältöä, on sen monipuolisuus yllättänyt jo nyt. Kun aikanaan valmistun, on mahdollisuudet työllistyä todella hyvät. Ja erittäin monipuoliset, riippuen tietysti mihin suuntautuu. Jos innostusta riittää, voi suuntautua vaikka kahteenkin osaamisalaan. Ja tietysti oon suunnitellut jo jatko-opintoja. Tällä alalla mahdollisuudet jatkokouluttautumiseen ovat myös todella monipuoliset. Omaa suuntautumista en osaa vielä varmaksi sanoa, toki pari melko varmaa vaihtoehtoa on jo, mutta mieli voi muuttua vielä monet kerrat.
Ensimmäisten koulupäivien aikana kävi kerran ihan pienen hetken mielessä ajatus, onko tämä nyt sittenkään mun juttu. Mutta ajatus meni samantien ohi. Liekkö johtui jostain alkujännityksestä ja väsymyksestä, en ensimmäisien päivien välisinä öinä saanut kovin hyvin nukuttua koska iltaisin tuli mietittyä mennyttä ja tulevaa koulupäivää. Olin kertakaikkiaan niin innoissani ja tyytyväinen, että silmät pyöreänä hymyssä suin menin kuitenkin iltaisin nukkumaan :D
Kahdessa viikossa on tullut todella paljon asiaa, periaatteessa jollain tasolla tuttua mutta toki paljon uutta. Ollaan lähdetty ihmisen elinkaaren alkupäästä, eli syntymästä ja varhaislapsuudesta. Kuten oon joskus kirjoitellut, oon suurperheen vanhin lapsi. Jo alle kymmenen vuotiaana hoidin vauvaa kuin "vanha tekijä". Vauvan käsittely tuli luonnostaan ja vaihtelin vaippaa pikkuveljelle pyytämättäkin. Vaikka tuskinpa multa semmosta varmaan edes pyydettiin, minä halusin. Olin sellainen "pikkumamma". Oon myös meidän äidin puolen "serkussarjan" vanhin ja suurin osa mun serkuista on mua paljon nuorempia, tällä hetkellä nuorimmat ovat kovasti alle kouluikäisiä.
Nyt opintojen alussa ollaan aika paljon käsitelty esimerkiksi arvomaailmaan ja ihmisyyteen liittyviä asioita ja on joutunut kyllä aika paljon pohtimaan myös omaa elämää. Viime syksynähän mulla oli pientä kriisin poikasta oman elämäni kanssa ja silloinkin tuli vatkattua vähän samoja asioita. Mutta nyt koulussa asiat on nähnyt hieman eri valossa, huomattavasti positiivisemmin. Meidän ryhmässä on noin parikymmentä opiskelijaa, ollaan kaikki eri-ikäisiä ja hyvin erilaisista elämäntilanteista ja taustoista. Meillä on ainakin mun mielestä tosi hyvä yhteishenki ja porukka, ollaan paljon keskusteltu ja käyty läpi toistemme elämään liittyviä asoita. Pienemmissä ryhmissä kun ollaan tehty ryhmätöitä, ollaan jopa avauduttu melko aroistakin aiheista keskenämme. Tämä kertoo mun mielestä siitä, että jonkinlainen luottamus on jo parin viikon tiiviin yhdessäolon aikana kehittynyt. Erityisesti tänään koin saavani suorastaan "vertaistukea" yhtä ryhmätyötä tehdessäni.
Kaiken kaikkiaan on tuntunut hyvältä pohtia vielä näitä asioita, on tuntunut suorastaan terapeuttiselta. Opettajilta saa kuitenkin ammattilaisen näkökulmaa moniin asioihin ja sitä itsekin hoksaa ajatella asioita aivan eri kantilta kuin ennen. Ja tosiaankin erilaisten elämäntarinoiden kuuleminen tuo taas erilaista näkemystä. Ei kellään ole helppoa aina eikä elämä mene kuin elokuvissa.
Viikkojen aikana on myös korostunut se, että meidän tulevien hoitajien tulee olla tasapainossa ja sinut itsemme kanssa. Tämän asian tärkeys on todellakin korostunut ja onhan se niin, että kun on sinut itsensä kanssa niin on helppo hyväksyä myös muut, ne täysin erilaisetkin ihmiset kuin mitä itse on. Vaikka eipä siinä, oon mielestäni ollut aina melko suvaitsevainen mutta nyt ehkä ymmärtää vielä paremmin.
Oon niin iloinen tästä uudesta opiskelupaikasta ja tulevasta ammatistani, näen nyt tulevaisuuteni huomattavasti valoisampana kuin esimerkiksi vielä puoli vuotta sitten kun tuntui, että oon ehkä vähän hukassa.
"Muista että ne kaikki suurimmat kauhut
On sun toiveittes peilikuvat, käännä ne
Ja kädestäs löydät niihin avaimet
Ja ett on helpompi antaa muille anteeksi,
kuin jäädä kaunaan kiinni.." Apulanta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti