2.2.2016

Volyymiripset

Pari vuotta sitten pitkällisen harkinnan jälkeen päätin kokeilla ripsienpidennyksiä. Todella monella kaverilla ja tuttavalla oli jo ripsienpidennykset enkä enää malttanut olla testaamatta. Mua varoteltiin siitä, että näihin jää sitten koukkuun. Ja nyt vuosien jälkeen voin vaan todeta, että niin jää! Mutta mun mielestä tämä ei ole ollenkaan huono riippuvuus. Pakko myöntää, että itsekin ajattelin jossain vaiheessa näiden olevan melko pinnallista hommaa. Mutta onhan nämä vaan helkkarin käytännölliset ja hyvännäköset! 

Olin tässä jonkin aikaa ilman pidennyksiä ja ajattelinkin jo, että voisin käydä laitattamassa uudet ripset vasta keväällä tai kesällä. Nyt kun aloitin uudet opiskelut ja koulu on alkanut lähes päivittäin puoli yhdeksän aikaan, ei ole ollut hääviä aamuisin tämän naaman kanssa :D Tykkään kyllä meikata, mutta aamut ei vaan muutenkaan ole mun juttu. Ainakaan aikaiset ja kiireiset. Kiireen kyllä aiheutan ihan itse, mutta kuitenkin...

Ilman pidennyksiä omilla ripsillä ja meikattuna
 
Suhteellisen kiireistä elämää viettäville nämä ripsienpidennykset tuovat helpotusta arkeen, kun peilin edessä ei aamuisin mene kauan. Itse selviän naaman maalauksesta pidennyksien kanssa noin 10-15 minuutissa, mutta ilman menee melkein puoli tuntia. Riippuu tietysti aina mihin on menossa jne. Asiakaspalvelutyötä kun olen vuosikausia tehnyt, en halua mennä töihin ihan seinästä revityn näkösenä. Itsestä huolehtiminen ja välittäminen on myös toisista välittämistä. 

Mulla on melko isot silmät, joiden malli on vielä sellainen että näytän ilman silmämeikkiä melko valjulta ja väsyneeltä. Muutaman kerran oon ilman silmämeikkiä mennyt töihin ja kouluun, yllättäen multa on heti kysytty onko krapula vai oonko sairas... 

Darra vai kipiä? Ei kun vaan ihan naturelli-elli! 

Päätin sitten vähän helpottaa elämää ja aamuja... Kurvasin tänään läpi lumen ja jään Ninan luo ja nyt mulla on taas ihanat volyymiripset! Oon jälleen tosi tyytyväinen. 


Alla olevissa kuvissa näkee hyvin eron, joka on kieltämättä iso..





Volyymiripsiä ja klassisia ripsienpidennyksiä saa eri pituisina ja paksuisinakin ymmärtääkseni, myös kaarevuuksissa on eroja. Itse oon suosinut melko näyttävää mallia, kaarevuus mun ripsissä on D ja pituus on tällä hetkellä 14mm. Mikäli haluaa mahdollisimman luonnollisen näköiset ripsienpidennykset, niin sekin kyllä onnistuu. 

Mun ripset on siis laittanut Nina, jonka löytää Facebookista tämän linkin kautta By Nina 
Facebookin kautta voi myös varata aikaa ripsien laittoon tai huoltoon. Myös muita palveluita löytyy, kannattaa tutustua Facebook-sivuihin!  

Mukavaa viikon jatkoa kaikille! Nauttikaa mukavista talvikeleistä :) 


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti