Vuosi 2016

Mun blogi on kuivahtanut totaalisesti kasaan, tosin oon ihan tietoisesti jättänyt kirjoitteluhommat vähemmälle viimeisen vuoden aikana. Elämä on ollut sen verran kiireistä, että pakko asettaa jonkinlainen tärkeysjärjestys ja tämä on täytynyt tehdä enemmän järjellä, kuin tunteella. Kirjoittaminen ja bloggailu on ollut useinkin mielessä, mutta oon suosiolla jättänyt tämän odottamaan niin sanotusti parempia aikoja. 

Vuodelle 2016 asetin tärkeimmäksi tavoitteeksi valmistua ammattikorkeakoulusta. Lisäksi oon panostanut uusiin opintoihin eli hoitoalaan. Välillä on tuntunut siltä, että oon tainnut haukata ihan liian ison palan kakkua, kun on koittanut hoitaa kahdet opinnot ja työt yhtä aikaa. Tiesin kuitenkin leikkiin ryhtyessä, että tämä on vaan ohimenevä tilanne ja selviän tästä, jos keskityn vaan ja ainoastaan olennaiseen. Tietysti on ihan terveellistä välillä vaihtaa vapaalle, mutta kyllä ne hetket voi laskea helposti yhden käden sormilla. 

Tammikuussa aloitin lähihoitajaopinnot

Heti alkuvuodesta eli tammikuussa tuli melkoisen iso elämänmuutos, kun aloin opiskella aivan uutta alaa. Hoitoala on kiinnostanut nuoresta asti jonkin verran, aina on kuitenkin mietityttänyt, että onko minusta alalle. Heti opintojen alussa kuitenkin oivalsin, että kyllä tämä on mun juttu! Aikaisemmin oon opiskellut ravintola-alaa ja liiketaloutta, ei huonoja nekään, mutta "se jokin" niistä on kuitenkin puuttunut. Merkittävä ja tärkeä asia uudessa opiskelijaryhmässä aloittaessa oli se, että meidän luokka on ihan huikea! Ikähaarukka on melko laaja ja samoin se, kuinka erilaisista taustoista ja minkälaisella elämänkokemuksella kukakin on näihin opintoihin lähtenyt. Se, mikä tästä ryhmästä tekee niin hienon, on se, että kukaan ei katso toistaan alas eikä ylös, vaan ollaan kaikki ns. samalla viivalla ja ryhmähenki on aivan omaa luokkaansa. Ollaan saatu tästä kuulla myös opettajilta :) 

Talvi eteni nopeasti uutta opetellessa ja töissä käydessä. Loppuvuodesta 2015 meidän perheeseen saapui uusi tulokas, kun veljeni vaimoineen saivat ensimmäisen lapsensa. Alkuvuosihan meni tietysti myös ihmetellessä vauvaa eli pikku-Jussia <3 

Kevään aikana kotikaupunkini koki suuren menetyksen, kun kaunis ja historiallisesti arvokas kirkkomme tuhopoltettiin. Olin itse kyseisenä iltan töissä ja seurasin melko läheltä paloa. Muistan kuinka ensin luulimme, että jokin kerrostaloista on ilmiliekeissä. Eipä mennyt kuin hetki, kun tajusimme kirkon olevan tulessa ja mitään ei ole tehtävissä. Hetki oli jotenkin pysäyttävä ja todella epätodellinen, sekava voisi myös hyvin kuvastaa tuntemuksia. Piti koittaa tehdä töitä ja samalla mietti, että kirkko todellakin palaa maan tasalle. Mikään kova kirkossa kävijä en ole koskaan ollut, mutta monet muistot sieltä itsellekin jää. 

Ikimuistoisiin työilta ikinä

Kevään aikana sain myös liiketalouden opintojani sille mallille, että pääsin vihdoin esittämään opinnäytetyöni väliraportin. Eräänlainen etappi opinnoissa se tämäkin on, tuntui jo tässä vaiheessa että voiton puolella ollaan. Muutamia valinnaisia opintoja oli vielä kuitekin edessä, jotta opintopisteet saataisiin täyteen...

Kevät oli ehkä syksyäkin kiireisempi, opparin lisäksi suoritin ensimmäistä harjoittelua eskarissa ja uutta tietoa ja osaamista täytyi imeä itseensä kuin pesusieni. Lisäksi kävin töissä ja yritin kovasti keretä harrastaa jotain iltaisin, mutta homma jäi satunnaisen lenkkeilyn tasolle. Varsinainen harjoitteluni oli esikoulussa, mutta olin lisäksi eka- ja tokaluokkailaisten kanssa iltapäiväkerhossa ja ihan oppitunneillakin avustamassa. Mukavan oloista hommaa ja lapset on mahtavia, heiltäkin voi oppia paljon. 

Kesällä sai jonkin verran hengähtää opinnoista, vaikkakin avoimen ammattikorkeakoulun puolella suoritin pari kurssia ja yritin kovasti naputella opparia valmiiksi. Töitä paiskin täyttä työviikkoa ja ravintola-alalla kesät ovat tietysti melko kiireisiä, joten työvuorojen välissä oli usein ns. valmista kauraa tai sanottasko ylikypsää possua. Sain kuin sainkin valinnaiset pisteet kasaan, mutta oppari ei kyllä edennyt... Kesälomareissujakaan ei tullut tehtyä sataa kilometriä kauempana, mutta ehkä tässä vielä ehtii elämän aikana reissaamaan!

Siskon luo Ouluun viikonlopuksi

Eräänä heinäkuisena päivänä luulin, että taas menetän yhden koiran. Fridalle iski äkillinen oksentelu ja koira alkoi mennä melko huonoon kuntoon. Onneksi päivystävä eläinlääkäri on kilsan päässä ja päästiin melko pian vastaanotolle. Olin aivan romuna ja vanhat muistot niistä viimeisistä eläinlääkärireissuista palasi mieleen. Epätietoisena vein Fridaa eläinlääkärille ja itkin äidille, että mää en halua taas jättää koiraa sinne. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Ultralla ei näkynyt mitään poikkeamia tai muutakaan ylimääräistä, koira sai nestettä ja pahoinvointilääkettä. Olo koheni ja päästiin kotiin. Ajattelin taas, että tämä neiti jää viimeiseksi koiraksi, ei näitä tilanteita enää kestä. Mutta ei kyllä ilmankaan koiraa voi olla <3 

Syksyllä jatkui taas koulu eli hoitsuopinnot, ja edessä oli koko homman haastavin osio, hoito- ja huolenpito. Hyvin meidän opiskelijaryhmää olikin jo peloteltu kyseisellä opintojaksolla, mutta itse odotin sitä paljon. Päätin myös pienen paineen alla rysäyttää opparini valmiiksi, kun kesän olin siitä hommasta pitänyt taukoa ihan huomaamatta ;) 

Sain kuin sainkin opparini valmiiksi ja kaikki opintopisteet kasaan. Samoihin aikoihin kun viimeistelin ammattikorkeaopintoja, aloitin työharjoittelun terveyskeskuksessa hoitsuopintojen osalta. Edessä oli taas uutta ja erilaista, mutta hyvillä mielin lähdin harjoitteluun. Tunnit on tullut hyvin täyteen vuoden viimeisinäkin viikkoina, kun tekee harjoittelua noin 35-39 tuntia ja päälle oikeat työt. Tosin onneksi mulla on joustava ja ymmärtäväinen esimies, jonka kanssa voi aina tilanteen mukaan sumplia asioita. Oonkin loppuvuodesta tehnyt vähemmän töitä.

Pari päivää ennen jouluaattoa sain tiedon, että olen valmistunut ja nyt sitä sitten ollaan vihdoin ja viimein: Tradenomi AMK. Muutaman kerran meinasin jättää opinnot kesken, mutta mitä enemmän opintopisteitä tuli kasaan, sitä järkevämmäksi katsoin kuitenkin jatkaa. Ja niin sitä vaan sitten saatiin homma pakettiin. Vaikka aika periksiantamaton luonne olenkin, niin kyllä käy kiittäminen opinnäytetyöohjaajani ja opettajaani, joka jaksoi olla välillä potkimassa persauksille ja tsemppaamassa, että saa tutkinnon valmiiksi. 

Vuosi 2016 oli selvästi edeltävää vuotta parempi, vaikka luonnollisestikaan kaikki ei aina mene putkeen. Uuteen vuoteen 2017 lähden mielenkiinnolla, ovet ja maailma on auki! Jalat pysyy edelleen maassa ja järki päässä, mutta mieluusti ottaisin tulevalta vuodelta vastaan jotakin uutta ja jännää. Mulla on unelmia ja haaveita, eikä ne ole ollenkaan epärealistisia. Nyt vaan maltti on valttia, samoin määrätietoisuus ja rohkeus. Nyt kun yksi koulu on taputeltu, jää mulla aikaa uuteen projektiin, joka starttaa 9.1.2017. Jotain vanhaa ja jotain uutta, josta ehkä kerron täällä blogissa vielä :) 

Onnellista ja hyvää uutta vuotta 2017!

<3 Neenu

   

 

Kevyttä kesäruokaa ja banaanijäätelön testausta

Vaikka ravintola-alalla olen jo kymmenisen vuotta ollut, en voi vieläkään sanoa loistavani keittiön puolella. Mutta oonkin aina toiminut enemmän tarjoilupuolella, mikä on ehdottomasti enemmän meikäläisen heiniä. Mun motto keittiössä on aina ollut lähinnä "nopeasti ja helposti". En erityisemmin jaksa hifistellä tai seisoa tuntikausia kokkailemassa seitsemän ruokalajin illallista. Saattaa mulle ehkä kerran tai kaks vuodessa iskeä joku inspiraatio ja saatan kokeilla jotain uutta...tai sanottasko kerran kahdessa vuodessa :D 

Osaan toki valmistaa ihan perusruokia, joita on meillä lapsuudessa kotona tehty ja äitin opastuksella oon ne oppinut tekemään. Eli puuroa ja pottuja en polta pohjaan ja jauhelihankin osaan paistaa. Kanafileen tosin opin vasta nyt paistamaan pannulla niin, että se jää meheväksi eikä kuivaksi kengän pohjaksi eli vanhakin oppii uusia temppuja vielä! Oon joskus puolileikillään heittänyt, että ehkä on ihan hyvä ettei mulla oo miestä eikä lapsia kun ne kuolis nälkään. Äiti kyllä kumos tämän väitteen ja ehkä se nyt ei ihan niinkään tosiaan olis. Leipominen on se mikä multa luonnistuu keittiön puolella huomattavasti paremmin ja josta tykkään. Taisin tykätä joskus vähän liikaakin ;) 

Tämän kevään aikana oon pikkasen enemmän innostunut ruoan valmistamisesta ja uusien juttujen kokeilusta. Vieläkin pidän suhteellisen iisin ja simppelin linjan, mutta oon ihan asiasta tehden tutustunut eri ruokasivustoihin ja jopa paria alan kirjaakin tuli tuossa taannoin selattua. Nyt kesällä on enemmän aikaa miettiä ja suunnitella plus käyttää aikaa kokkailuun, kun on vain työt ja oppari. Syksyyn mennessähän mä osaan varmasti jo käden käänteessä valmistaa parempiakin dinnereitä ja voin nauttia niistä sitten talvipimeällä opiskelujen ja työn oravanpyörässä...se jää nähtäväksi. 

Nyt kesällä on tullut syötyä tosi paljon ihanan raikkaita ja tuoreita kasviksia, tuntuu että niihin on tullut suorastaan himo ja se jos mikä on hyvä himo! Ainakin jos vertaa vaikka karkkiin ;) Tähän aikaan vuodesta on todella hyvin saatavilla tuoretta kotimaista herkkua pöytään ja vielä naurettavan edullisesti joten nauttikaamme niistä. 

Peruna on myös löytänyt tiensä mun keittiöön taas; uusia pottuja, bataattia ja uuniperunaa on tullut syötyä kesän aikana. Peruna taitaa olla yks ikuinen kiistelyn aihe eli kannattaako sitä syödä vai ei. Joskus olin pari vuotta syömättä perunaa (karppasin sillon), mutta mulle se sopii kuitenkin huomattavasti paremmin kuin esimerkiksi pasta jonka taas oon jättänyt paljon vähemmälle. Eli hiilaria kasvisten ja hedelmien lisäksi nautin perunan ja riisin muodossa unohtamatta aamupuuroa. 

Maustekaapin sisältökin on kasvanut tässä huushollissa kevään aikana ihan kivasti ja edelleen etsin uusia vaihtoehtoja maustamiseen. Jauhelihakin saa potkua ihan vaan tomaattimurskasta ja pippurista eikä turhia kaloreita tule. 

Oon päässyt aika hyvään ruokarytmiin, vaikka vuorotyötä teenkin ja työvuorot on vaihtelevan pituisia ja ne voi alkaa joko aamuvarhain, puolen päivän aikaan tai iltapäivällä. Mutta hyvä suunnittelu ja ruokien etukäteen valmistelu on se, mikä pitää tämänkin naisen kaidalla polulla. Ruoan laadun parantaminen takaisin siihen parempaan on kyllä antanut uutta potkua muutenkin koko elämän laatuun. Kyllä se vaan on niin, että olet mitä syöt. 

Ikuisena herkkuperseenä ja sokeriholistina mun on tietysti pakko saada välillä jotain makeaa hyvää. Tämä kesä on kyllä paha, koska oon ihan hulluna jäätelöön! Ja meillähän on tietysti töissä saatavilla jäätelöpalloja, pehmistä ja pirtelöä... Voisin syödä jäätelöä ihan joka ikinen päivä, mutta se ei nyt oikein käy. Onnekseni löysin netin ihmeellisestä maailmasta yhden hyvän jäätelöhimon taltuttajan, joka taitaa olla tämän kesän hitti. Eli kyseessä on banaanista valmistettava jäätelö. Myönnetään, että aluksi olin hieman skeptinen mutta eilen Leenan kokeilevassa keittiössä kokeiltiin jäätelöhimoon banaanijäätelöä.

No nyt tulee sitten konkreettinen esimerkki mun keittiötaidoista: Olin siis ohimennen Facebookkia selatessa huomannut tämän ihanaisen banaanijäätelön reseptin, mutten sen kummemmin ohjetta lukenut missään vaiheessa... Eilen kärsin ihan järkyttävästä jäätelöhimosta ja iltasella kotona päätin että nyt on testattava banaanijädee tai tuun hulluksi. No en tässäkään vaiheessa vaivautunut kaivamaan tarkempaa ohjetta vaan löin reteesti pari banaania pakkaseen. Kuorineen päivineen. Siellä ne köllötteli pari tuntia kun otin vähän lepiä työpäivän jälkeen. Sitten koitti hetki kun ajattelin alkaa tositoimiin ja sen verran muistin, että banskut lyödään blenderiin. 

Päätin nöyrtyä katsomaan ohjetta ja mitäs siinä lukikaan "Kuori ja pilko banaanit kulhoon ja laita pakastimeen, mielellään vuorokaudeksi". Raavin siinä hetken päätäni ja mietin että niin, mulla on kaks jäistä banaania tuolla pakkasessa...mitenhän saan niistä kuoret irti ja niin pois päin. No onneksi bannaanit ei ollut kerenneet kovinkaan jäätyä vaan olivat lähinnä kohmeisia. Kuoret irtosi suhteellisen helposti ja sain kuin sainkin ne blenderiin. Laitoin sekaan jäisiä mangokuutioita, joita sattui löytymään pakkasesta. Näin sain mun jäätelöstä edes hitusen jäisempää kun banaanit ei tosiaan kovinkaan jäiseksi ehtineet. Eli ei mennyt ihan niinku Römsöösä, mutta yllättävän hyvää oli ja vielä jopa helpotti jäätelön tuskaa. Ens kerralla sitten ohjeen mukaan ja vois vähän jopa hifistellä eli kokeilla maustaa esim. vanilja-aromilla. Äiti yritti tyrkätä Tuplaansa, mutta en tietysti huolinut vaan nautiskelin oman herkkuni.

Harjoitus tekee mestarin siis tässäkin asiassa. Kyllä musta vielä hyvä kokki kehkeytyy! Pääasia on nyt, että pysyy pääsääntöisesti monipuolisessa ja terveellisessä ruokavaliossa, joka tukee jaksamista ja hyvinvointia jokapäiväisessä elämässä. Ilman turhaa hifistelyä ja kikkailua, koska se ei nyt vaan taida olla mun juttu ;) Kai se nopea ja helppokin voidaan saada maistuvaksi? 

Ruoka-aiheesta sitten liikuntaan ja siihen, kuinka ihanaa tää kesä on! Vaikka välillä sataa, niin onneksi kuitenkin aurinko paistaa ja on aika lämmintä. Ollaan lenkkeilty nyt enemmän kuin koko viime talvena yhteensä, tietysti jalan vamma rajotti tosi paljon mutta onhan se ulkoilu vaan eri mukavaa kesäisin. Nilkka on parantunut jo melkein entiselleen, pientä ärtymisen merkkiä on tosin nyt alkanut tulla jos on tehnyt pidempiä lenkkejä monena päivänä peräkkäin. Ei vaan malttas olla lähtemättä ulos varsinkaan jos aurinko paistaa! Pyöräilyäkin on tullut harrastettua ja se on nilkalle ja muutenkin nivelille vähemmän kuormittavaa liikuntaa. Jatkuispa tämmöset kelit vaikka lokakuulle asti! 

 

 

Edistymisen ja elon merkkejä

Elämä on tällä hetkellä siinä mielessä mukavaa, että mulla on ollut paljon tekemistä ja vieläpä enimmäkseen mieleistä sellaista. On nimittäin ollut aikoja, jolloin mä en oikeasti tehnyt töiden lisäksi oikeestaan yhtään mitään. Siis istuin vaan ja olin. Tein silloinkin vuorotyötä samassa paikassa, jossa olen edelleen osa-aikaisena, mutta silloin ihan viittä vuoroa viikossa. Ennen ja jälkeen työvuoron vaan enimmäkseen istuin koneella nollat taulussa ja ootin vaan joko nukkumaan menoa tai työvuoroon lähtöä. No kävin ehkä silloin tällöin lenkillä, silloinen koirani sai tarvittavan liikunnan juoksemalla entisen kotitaloni pihapiirissä ja pelloilla. Ruokavalio oli myös mitä oli ja varmasti vaikutti siihen, että ei tosiaan muuta jaksanut kuin vaan istua ja olla. Kotiin on aika helppoa jämähtää, mutta se ei tee hyvää kyllä pidemmän päälle kenellekkään. 

Ylläolevista kuvista oikean puoleiset puhuvat puolestaan... Kuvat on vuodelta 2009 ja vasemmalla oleva kuva viime kesältä. Pari vuotta kun mentiin eteenpäin vuodesta 2009 niin alkoi tapahtua kauan kaivattua muutosta painon kanssa. Kokeilin karppaamista sekä Fitfarmin ensimmäistä Superdieettiä. Paino tippui aika mukavasti ja palasin pitkästä aikaa salille. Aloitin elämänmuutoksen myötä myös opiskelut ja valmistuin jouluna 2011 ammattiopistosta. Syksyllä 2012 aloitin opinnot ammattikorkeakoulussa eli pientä reipastumista tuli muillakin elämän osa-alueilla. 

Tällä hetkellä elämä on melkoisen hektistä, ollut jo pidemmän aikaa. Välillä tuntuu, että oonkohan haukannut liian ison palan kakkua ja saanko pidettyä homman paketissa... Mutta mielummin näin päin, ehdottomasti. Nykyään tuntuu heti jos tulee vähän rauhallisempia hetkiä eikä ole äksiöniä, että turhaudun ja kaipaan tekemistä. Toisaalta hyvä välillä vähän höllätä ja toki osaan rauhoittua ja levähtää kun sen aika on. 

Ammattikorkeaopinnot on jääneet hyvä alun jälkeen vähän jumittamaan, ekana vuonnahan sain opintopisteitä kasaan todella reippaasti. Toinen vuosi meni jo vähä tahkeammin ja loppua kohti alkoi kyllä motivaatio koko opiskelua kohtaan laskemaan kuin lehmän häntä. Mutta periksi ei ole vieläkään annettu, vaikka välillä teki mieli jättää koko koulu kesken. Nyt mulla on jopa opparin väliesitysseminaari pidetty ja syksyllä esitän valmiin työn, vihdoin ja viimein! Eli tässä aletaan oikeesti olla siinä vaiheessa että valmistun jouluksi. Vaikka tuntuu tosi kaukaiselta ajatukselta, että valmistun koskaan :D 

Hoitsuopinnot on mennyt huomattavasti paremmin, ensimmäinen osio työssäoppimisineen on taputeltu ja kevät meni kyllä tosi nopeasti. Jos koko koulu menee näin vauhdilla niin kohtahan mää valmistun jo hoitsuksi! Täytyy kyllä sanoa, että motivaatio tässä toisessa opinahjossa on huomattavasti enemmän kohdillaan. Mulla oli aivan ihana työssäoppimispaikka esikoulussa, viiden viikon aikana ehti oppia tuntemaan pienen ryhmän lapset ja kyllä tuli kauhea ikävä lapsukaisia, kun harjoittelu tuli päätökseensä. Myöhemmin sain kuulla, että lapset ovat kyselleet mun perään eli tunne taisi olla molemmin puoleinen ;) Eskariryhmä tuli syömään mun työpaikalle pari viikkoa sen jälkeen, kun mun harjoittelu oli loppunut ja voi sitä jälleennäkemisen riemua <3 

Talvi ja kevät hurahtivat melko nopeasti ja tosiaan opintoja sain hyvin edistymään. Muilla elämän osa-alueilla olikin sitten vähän haastavampaa ja elämä tuntui jälleen melkoiselta hapuilulta. Mutta aina sitä vaan oppii kaikista pettymyksistä ja vastoinkäymisistä, muista ihmisistä ja mikä tärkeintä; itsestään. 

Mulla on kaiken kiiren keskellä takaraivossa kytenyt koko ajan ajatus siitä, että omaan jaksamiseen ja hyvinvointiin pitäis panostaa enemmän. Välillä jopa stressasin asiasta, mutta tajusin onneksi että ei tässä nyt enää siitä asiasta kannata alkaa erikseen stressaamaan. Voin kyllä myöntää, että kevättalvella tuli syötyä karkkia ihan sikana :D Kevään edetessä ja hommien vähetyessä onneksi alkoi vähän tulemaan ryhtiliikettä. 

Työssäoppimisjaksolla tutustuin erääseen opettajaan ja hänen kanssaan tuli vaihdettua paljon ajatuksia erityisesti ravintoon liittyvistä asioista. Koin ehkä jonkinlaisen "valaistumisen" näiden kaikkien keskustelujen ja opettajalta saatujen vinkkien kautta. Sain paljon kirjavinkkejä ja hankinkin jo yhden opuksen luettavaksi. 

Melkeen kuin huomaamatta talven aikanaa hankittu pöhö ja turvotus alkaa olla poissa ja olo on kohentunut kaikinpuolin. Toki lisääntynyt valo ja kesän tulo on virkistänyt omalta osaltaan, mutta kyllä sokerin ja vehnän minimoiminen ruokavaliosta on tehnyt ihmeitä. Hiljalleen puhtaaseen ruokavalioon palaaminen on tapahtunut kuin itsestään. Oon suhtautunut ruokaan ehkä hieman eri tavalla kuin aikaisemmin. Enää en esimerkiksi kammoksu rasvaa kuin ruttoa vaan uskallan valita rasvaisemmankin vaihtoehdon, jos kyseessä on siis terveellistä rasvaa sisältävä ruoka-aine. Ainaisen rahkan syömisen vaihteluksi oon vetänyt välipalaksi kreikkalaista jogurttia ja ai että on hyvvää! 

Kuten kuvasta näkyy, edelleenkään en ole hoikka. Mutta olen kuitenkin terve ja se on pääasia. Keväällä teetin verikokeet ja katottiin mm. kilpirauhasarvot ja tehtiin sokerirasituskoe. Kaikki oli oikeinkin hyvin, ainoastaan verensokerit humahtaa välillä liian alas mutta parempi niin päin. No mitä tästä talvesta ja keväästä oppi? Ainakin sen, että jos elämäntilanne ei ole muutokselle suopea, sitä kannattaa suosiolla siirtää parempaan ajankohtaan. Kyllä se sieltä näköjään aina jossain vaiheessa tulee! Vaikka painoa on pari kiloa enemmän kuin vuosi sitten tähän aikaan, olen tyytyväinen ettei sitä ole vaikka kymmentä kiloa enemmän.