8.9.2015

Avonin ihanuuksia

Tilasin pitkästä aikaa Avonilta ihania tyttöjen juttuja! Meillä on työpaikalla lähes aina Avonin uusin kuvasto plärättävänä, mutta harvemmin silti tulee tilattua vaikka hyviä tarjouksia ja ihania tuotteita on joka kuukausi kuvasto pullollaan. Nuorempana mulla oli kaapit ja laatikot pullollaan kaiken maailman purkkia ja putelia, joita kaikkia ei sitten ehtinyt eikä muistanut käyttää ja melkeinpä puolet aina päätyi lopen kaatopaikalle koska parasta ennen päivämäärä tulee näilläkin aina jossain vaiheessa vastaan. Ei kovinkaan ekologista tai järkevää. 


Omia suosikkeja Avonilla on ehdottomasti Naturals vartalosuihkeet, tällä kertaa tilasin kaksi ja ennestään kaapista löytyy yksi eli ihmeenkin vähän ;) Tuoksuiksi valitsin huumaavan Orchid&Blueberry, jota multa löytyy ennestään suihkugeelinä ja bodylotionina eli tuoksu oli tuttu. Toisen suihkeen otin Passionfruit&Peony tuoksuna, joka oli hieman freshimmän tuoksuinen. Nämä suihkeet on käteviä jos ei halua käyttää kovin voimakasta tuoksua. Kun on ravintolassa töissä niin kummasti sitä vuoron jälkeen on tarttunut rasvankäryn tuoksu koko naiseen, silloin on kätevä pikkusen suihkasta tuoksua että kehtaa kaupan kautta mennä kotiin :)


Muita suosikkejani Naturals -sarjasta ovat suihkugeelit ja bodylotionit. Näistäkin löytyy ihania tuoksuja ja tällä kertaa kokeilin Sweet Sugar Plum& Vanilla -versiota ja tuoksu on kyllä ihanan makea mutta ei kuitenkaan liian voimakas. Suihkuttelun jälkeen on kiva kosteuttaa iho samantuoksuisella tuotteella kuin millä se on tullut pestyä ja tuoksu kestää pidempään iholla. 


Talvisin mun kädet on kuin hiekkapaperia ja näin syksyllä jo alkaa huomaamaan, että kädet on jo hieman karheat. Työssäni käsihygienia on erityisen tärkeää ja käsiä pitää pestä kymmeniä kertoja vuoron aikana plus käsidesiä tulee käytettyä jonkin verran, joka on omiaan kuivattamaan käsiä. Talvisin käsivoidetta menee useampi tuubi ja välillä turvaudun ihoöljyyn, jota laitan yöksi käsiin. Avonin käsivoiteet ovat tuttuja, mutta viime keväänä kokeilin eka kertaa Planet Spa -sarjan käsivoidetta joka ylitti kaikki odotukset. Ensinnäkin tuoksu on tämänkin tuotteen kohdalla ihana, mutta kosteutus ja se miltä kädet tuntuivat tuotteen levittämisen jälkeen oli täys kymppi! Joidenkin käsivoiteiden kohdalla oon huomannut sen, että kädet tuntuvat hetken päästä taas yhtä kuivilta ja/tai alkaa jäätävä kirvely käsissä. Tämän Amazonian Treasures -voiteen jälkeen kädet todellakin tuntuu kosteutetuilta pitkään, mutta ei lainkaan tahmeilta eli tuote imeytyy hyvin. 


Avonin hiustuotteita olen kokeillut jonkin verran, lähinnä muotoilutuotteita mutta hiustenhoitotuotteet ovat uusi tuttavuus. Päätin kokeilla hiusnaamiota ja selvityssuihketta, naamio ei ole vielä päässyt testiin mutta suihketta olen jo kokeillut, ihan hyvältä vaikuttaa. 


Oon ehkä maailman laiskin hoitamaan jalkoja vaikka pyrin kyllä niitäkin hoitamaan. Omistan hohkakiven ja muitakin jalkojen rappaushärveleitä, mutta yleensä se on vain pikainen rappaus suihkun yhteydessä. Ehkä kerran vuoteen saan tehtyä kotikutoisen jalkahoidon pidemmän kaavan kautta. Nyt oli niin hyvä tarjous jalkojenhoitotuotteista, että päätin kerrankin panostaa niihinkin. Nyt on niin hyvät tuotteet käytössä, että taitaa olla jalkahoidon paikka joku ilta! Kosteutus taitaa jalkojenhoidossakin olla se tärkein juttu, eikä liika rappaaminen ja kuorinta.


Nyt siis löytyy ihania tuotteita, joilla saa tämänkin naisen hoidettua päästä varpaisiin :) Pientä hemmottelua arjen keskelle ja vielä edulliseen hintaan laadusta tinkimättä. 

Pakko vielä hehkuttaa yhtä hyvää Avonin löytöä eli mun tän hetkisiä lempparikorviksia. Nämäkin siis löytyy Avonilta kahden parin settinä ja hinta tais olla kuuden euron pintaan ainakin silloin kun tilasin itse, en muista oliko jokin tarjous ko. koruista. Multa löytyy helmenvalkoisena (bannerikuvassa) ja sitten on nämä harmaat.


Mikäli et ole vielä kokeillut Avonin tuotteita, voin lämpimästi suositella. Oma kauneuskonsulttini on aivan huippu ja voin suositella häntä jokaiselle, joka on Avonista kiinnostunut! Mikäli kiinnostuit, laita viestiä Facebookissa Neenulife -sivustolla niin annan kauneuskonsulttini yhteystiedot :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti