Yksinäisyys. Monesti meistä ei-seurustelevista ajatellaan, että ollaan varmaan todella yksinäisiä. Yleensä olen näihin päiviin asti pitkälti ajatellut, että vaikka olen yksin, en koe silti olevani mitenkään yksinäinen. On mulla perhe ja ystävät, työkaverit ja ympärillä ihmisiä. Tämän syksyn aikana tämä asia on taas aika paljon pyörinyt mielessä. Oon joutunut myöntämään itselleni, että kyllä aika usein tunnen itseni todella yksinäiseksi. Edelleen mulla on ihmisiä lähellä, mutta silti se tietynlainen yksinäisyys on alkanut ahdistamaan.
Tämä syksy on monelta osin ollut hetkittäin todella raskas. Henkisesti olen tuntenut olevani jopa aivan jaksamisen äärirajoilla, ihan siinä pisteessä etten välillä ole tiennyt miten enää jaksan. Yksinäisyys on yksi syy tähän, mutta toki siihen liittyy monia muitakin asioita jotka ovat niin henkilökohtaisia ettei niitä blogissa halua edes kirjoittaa. Eikä mun mielestä kaikesta edes kannata julkisesti kailottaa, jo tämä yksinäisyydestä kirjoittaminen tuntuu kovin aralta aiheelta kirjoittaa julkisesti. Uskon kuitenkin, että meitä on niin monta muutakin ja saamieni palautteiden perusteella voi todeta, että moni lukija on saa tukea muiden kirjoituksista. Ihan niinkuin itsekin saan.
 |
| Ihmisen paras ystävä, koira <3 |
No mitä tässä kuukausien aikana sitten on muuta tapahtunut? No blogia en ole päivitellyt, kuten varmaan joku on voinut huomata. Muutenkaan tietokone ei ole ollut kovin kovalla käytöllä, on saattanut mennä lähes viikkokin etten ole konetta avannut. Hyvä asia muuten, mutta yllätten mun opinnäytetyö jumittaa aina vaan eikä valmistumisesta ole mitään toiveita. Vaikka opparin aihe on mieluinen, on motivaatio kuitenkin pahasti hukassa. Mutta niin on tuntunut olevan motiivi hukassa niin monen muunkin asian suhteen, että opparin teko on ehkä viimeisimpänä mielessä.
Tuleen ei kuitenkaan jäädä makaamaan, vaikka tuntuu että vastustaa ja elämä lyö lyötyä niin kuten periaatteiisin kuuluu; periksi ei anneta. Oon tehnyt kovasti syksyn mittaan itsetutkistelua ja miettinyt ihan tosissaan, mitä mun elämältä oikeasti haluan. Mitä haluan siitä muuttaa, mihin en ole tyytyväinen ja mitä voisin asioille tehdä. On ollut aika raskasta mennä ajoittain todella syvissä vesissä, mutta tavallaan se on ollut puhdistavaa kun on nostanut pöydälle niitä asioita joiden läpikäymistä on vältellyt vuosia.
Jottei menis liian syvälliseksi ja raskaaksi, niin olen siis saanut vähän "selvitettyä päätä" ja tehnytkin jotain ihan konkreettisia asioita sen eteen, että saisin elämääni niitä muutoksia mitä kaipaan. Edessä on jo melko pian täyskäännös ammattillisesti, olen todella innoissani tästä päätöksestä. Tuntuu että tämä olis pitänyt tehdä jo paljon aikaisemmin, mutta parempi myöhemmin kuin ei koskaan. Muutenkin näen tulevaisuuden huomattavasti valoisempana, kyllä mun aika vielä tulee ja kaikki palaset loksahtaa kohdalleen kun sen aika on. Mun haaveet ei ole mitään korkealentoisia, ihan perussettiä :)
Kirjoittamisen lisäksi parasta terapiaa on liikunta, joka on jäänyt lähinnä satunnaisen lenkkeilyn varaan. Tälle hetkellä en kykyne siihen, koska nilkka on taas sijoiltaan. Mutta onneksi jalassa ei ollut murtumaa ja pääsen varmaan jo viikon päästä kävelemään ihan normaalisti. Tässä sen taas huomaa, kuinka kiitollinen saa olla että on muutoin terve ja pääsee liikkumaan omin jaloin normaalisti.
Kovasti kaipaan jo salihommien pariin sekä kokeilemaan vuosien jälkeen sisäpyöräilyä jota ei tässä kylässä ole ollut saatavilla pitkiin aikoihin. Lahdessa asuessani tykästyin ko. lajiin tosi paljon ja toivon, että kun tästä noustaan niin laji veisi taas mennessään. Kohteliaasti olen kieltäytynyt masennukseen tarkoitetuista lääkkeistä, koen että selviäväni ilmankin. Kun nukkuu jo yöt hyvin niin uskon että liikunnalla ja terveellisillä elämäntavoilla pääsee jo pitkälle.
Mukavaa ja valoisaa loppuviikkoa ihan jokaiselle, pimeydestä huolimatta pidetään toisista huolta ja muistetaan myös huolehtia itsestämme <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti