Rakkaimpia muistoja

Tänään (tai oikeastaan eilen 27.11) tuli tasan kaksi vuotta siitä, kun jouduin luopumaan rakkaasta lemmikistäni. Lenny oli ensimmäinen saksanpaimenkoirani, aikaisemmin perheelläni oli ollut mm. welsh corgi ja suomen pystykorva. Periaatteessa corgipoika Ricky oli mun ensimmäinen oma koirani, mutta olin kuitenkin alaikäinen ja asuin kotona, kun tämä maastonakki meille aikoinaan tuli. 

Maastonakki Ricky :)

Vuonna 2004 muutin Lahteen heti lukion jälkeen, halusin vähän päästä haistelemaan maailman tuulia ja kokeilla siipiäni suuressa maailmassa. Lahteen oli helppoa lähteä, koska siellä asuu suurin osa äidin puolen suvusta. Ricky jäi Ylivieskaan perheeni luo, kovasti olisin halunnut ottaa sen mukaani Lahteen mutta katsottiin koiran kannalta parhaaksi jättää se tänne maalle. Koiraton elämä alkoi jossain vaiheessa tuntua kovin tyhjältä. 

Silloisella työkaverillani Lahdessa, josta myöhemmin tuli myös mulle tosi tärkeä ystävä, oli saksanpaimenkoiria. Tätä rotua olin aikaisemmin vain katsellut ihaillen ja ajatellut, että rotu ei ehkä ole mun juttu. Rodusta oli tullut tietynlainen mielikuva, ehkä juurikin sellainen mikä tästä rodusta yleensä ihmisillä on. Hiljalleen mielikuva rodusta alkoi muuttua. Työkaverini oli ottamassa sakemannipentua eräältä kasvattajalta, jolla oli myös welsh corgeja. 

Pidemmän aikaa mietittyäni pentuasiaa, päätin soittaa samaiselle kasvattajalle ja kysyä mikä on tilanne corgien suhteen. Corgipentuja ei sillä hetkellä ollut, mutta saksanpaimenkoiria sen sijaan olisi... Ensimmäinen ajatus puhelimessa oli että ei, ei. 

Ensihetket Lahdessa <3

Eipä mennyt kauaa, kun varasin itselleni pennun :) Lokakuussa 2005 kotiutui luokseni pieni sakemannipentu. Kieltämättä mua jännitti jo etukäteen, mihin oon ryhtymässä. Onneksi kokemusta koirista oli jo ennestään, tukena sekä hyvänä neuvonantajana Sari. Ensimmäiset kuukaudet olivat kyllä haastavia, mutta hyvin niistä selvittiin. Lenny oli haastava pentu. Jälkeenpäin ajateltuna koen, että aivan kuin ihmislastenkin kohdalla, sen ensimmäisen lapsen kanssa tehdään ne "pahimmat" virheet. 

"Äiti noi kiusaa!"

Meillä oli melko vaiherikkaat vuodet Lennyn kanssa. Omassa elämässäni tapahtui kaikenlaista, mutta Lenny pysyi aina rinnalla. Aina oli syy nousta aamulla, koska Lenny tarvitsi mua. Lenny oli todella herkkävaistoinen koira, se kyllä huomasi heti jos kaikki ei ollut ok. Enpä muista kertaakaan, etteikö itkun tullessa Lenny olisi tullut työntämään kuonoaan naamalle, "älä äiti itke". 

Lenny oli aivan älyttömästi mun pienempien veljien perään. Paimentaminen meinasi aluksi lähteä lapasesta, vai sanottasko tässä tapauksessa tassusta. Nopeasti tämäkin saatiin kuriin. Kerran kuitenkin kävi niin, että Lenny ei taaskaan tykännyt että pojat hyppii trampoliinilla. Tästä seurasi pelottava eläinlääkärireissu, jolloin luulin että tästä ei selvitä. Vaikka kyseessä oli suht pieni tassuhaava, alkoi koira kuitenkin menettää tajuntansa ajaessamme eläinlääkäriin noin 40 kilometrin päähän. Eipä ole tainnut vanhin veljeni koskaan ajaa niin pahasti ylinopeutta. Onneksi selvittiin säikähdyksellä ja tikeillä. 

Toinenkin kammottava eläinlääkärireissu tehtiin 2007, kun Lenny oli salaa nielaissut lasten leikkipallon. Silloin koiran henki oli todellakin vaakalaudalla,  eläinlääkäri olisi ollut lopetuksen kannalla. Onneksi homma oli mun päätettävissä ja valitsin leikkauksen. Leikkaus pelasti Lennyn. 

Tämä vaativa leikkaus kuitenkin jätti jälkensä, vaikka Lenny kyllä pystyi viettämään melko hyvän loppuelämän. Pari vuotta sitten kuitenkin vaivoja alkoi olla niin paljon, että joutui todenteolla miettimään mikä on koiran kannalta paras ratkaisu. Muistan kuinka ystäväni oli kerran sanonut, että luopuminen on sen verran vaikeaa että jälkeenpäin tajuaa että olisi pitänyt päästää aikaisemmin irti. Mutta ihminen on tässä suhteessa itsekäs. 

Vaikea oli myöntää, että kyllä nyt on Lennyn kannalta kaikkein paras päästää se viettämään kivuttomia hetkiä koirien taivaaseen. Eläinlääkärin kanssa keskusteltuani asiasta, tehtiin päätös. Sain päivämäärän milloin menemme Lennyn kanssa eläinlääkärin vastaanotolle. 

Viimeiset päivät meni kyllä jonkinlaisessa sumussa. Joka ilta viimeisinä päivinä Lenny hyppäsi sänkyyn ihan mun viereen. Yleensä se ei sänkyssä viihtynyt, eikä periaatteessa sillä olisi ollutkaan sinne mitään asiaa :) Tästä asiasta kyllä lipsuttiin melkoisesti heti ensimmäisinä viikkoina, heikko minä. Lenny tuli ihan mun viereen, painoi päänsä mun rinnalle. Koitin viimeiseen asti pidätellä kyyneleitä, mutta turhaan. Sydäntä raastavaa oli pitää koiraa sylissä ja ajatella, että kohta tämä kaikki on ohi. Erityisesti viimeinen ilta oli niin surullinen, etten unohda sitä koskaan. 

27.11.2013 aamulla menimme äitini kanssa kaupungin eläinlääkärin vastaanotolle. En unohda sitä reissua koskaan. Eläinlääkäri oli oikein hienovarainen ja asiallinen, Lennyn lähdönhetki oli kaunis. Lähes kymmenen vuoden yhteinen taival oli hetkessä ohi, vaikka sainkin aikaa sopeutua tilanteeseen. Lenny jäi vastaanotolle, josta se laitettiin eteenpäin tuhkattavaksi. Kotimatkalla pidin kädessäni Lennyn hihnaa ja itkin, tuntui tyhmältä lähteä kotiin ilman rakasta koiraa tietäen etten näe sitä enää koskaan. 

Nyt mulla on jäljellä paljon rakkaita muistoja. Jälkeenpäin sen todellakin tajuaa, että olisi ehkä pitänyt päästää aikaisemmin irti. Mutta lohduttavaa on, että Lennyllä on nyt hyvä olla. Se miksi Lenny oli mulle niin erityisen rakas ja jaksan vielä tänäkin päivänä puhua siitä niin paljon, johtuu siitä että Lennyn elinaikana mun elämässä todellakin tapahtui niin paljon kaikenlaista ja Lenny kulki aina mukana elämän myllerryksissä.

Sadan vuoden yksinäisyys

Yksinäisyys. Monesti meistä ei-seurustelevista ajatellaan, että ollaan varmaan todella yksinäisiä. Yleensä olen näihin päiviin asti pitkälti ajatellut, että vaikka olen yksin, en koe silti olevani mitenkään yksinäinen. On mulla perhe ja ystävät, työkaverit ja ympärillä ihmisiä. Tämän syksyn aikana tämä asia on taas aika paljon pyörinyt mielessä. Oon joutunut myöntämään itselleni, että kyllä aika usein tunnen itseni todella yksinäiseksi. Edelleen mulla on ihmisiä lähellä, mutta silti se tietynlainen yksinäisyys on alkanut ahdistamaan. 

Tämä syksy on monelta osin ollut hetkittäin todella raskas. Henkisesti olen tuntenut olevani jopa aivan jaksamisen äärirajoilla, ihan siinä pisteessä etten välillä ole tiennyt miten enää jaksan. Yksinäisyys on yksi syy tähän, mutta toki siihen liittyy monia muitakin asioita jotka ovat niin henkilökohtaisia ettei niitä blogissa halua edes kirjoittaa. Eikä mun mielestä kaikesta edes kannata julkisesti kailottaa, jo tämä yksinäisyydestä kirjoittaminen tuntuu kovin aralta aiheelta kirjoittaa julkisesti. Uskon kuitenkin, että meitä on niin monta muutakin ja saamieni palautteiden perusteella voi todeta, että moni lukija on saa tukea muiden kirjoituksista. Ihan niinkuin itsekin saan. 

Ihmisen paras ystävä, koira <3

No mitä tässä kuukausien aikana sitten on muuta tapahtunut? No blogia en ole päivitellyt, kuten varmaan joku on voinut huomata. Muutenkaan tietokone ei ole ollut kovin kovalla käytöllä, on saattanut mennä lähes viikkokin etten ole konetta avannut. Hyvä asia muuten, mutta yllätten mun opinnäytetyö jumittaa aina vaan eikä valmistumisesta ole mitään toiveita. Vaikka opparin aihe on mieluinen, on motivaatio kuitenkin pahasti hukassa. Mutta niin on tuntunut olevan motiivi hukassa niin monen muunkin asian suhteen, että opparin teko on ehkä viimeisimpänä mielessä. 

Tuleen ei kuitenkaan jäädä makaamaan, vaikka tuntuu että vastustaa ja elämä lyö lyötyä niin kuten periaatteiisin kuuluu; periksi ei anneta. Oon tehnyt kovasti syksyn mittaan itsetutkistelua ja miettinyt ihan tosissaan, mitä mun elämältä oikeasti haluan. Mitä haluan siitä muuttaa, mihin en ole tyytyväinen ja mitä voisin asioille tehdä. On ollut aika raskasta mennä ajoittain todella syvissä vesissä, mutta tavallaan se on ollut puhdistavaa kun on nostanut pöydälle niitä asioita joiden läpikäymistä on vältellyt vuosia. 

Jottei menis liian syvälliseksi ja raskaaksi, niin olen siis saanut vähän "selvitettyä päätä" ja tehnytkin jotain ihan konkreettisia asioita sen eteen, että saisin elämääni niitä muutoksia mitä kaipaan. Edessä on jo melko pian täyskäännös ammattillisesti, olen todella innoissani tästä päätöksestä. Tuntuu että tämä olis pitänyt tehdä jo paljon aikaisemmin, mutta parempi myöhemmin kuin ei koskaan. Muutenkin näen tulevaisuuden huomattavasti valoisempana, kyllä mun aika vielä tulee ja kaikki palaset loksahtaa kohdalleen kun sen aika on. Mun haaveet ei ole mitään korkealentoisia, ihan perussettiä :)

 

Kirjoittamisen lisäksi parasta terapiaa on liikunta, joka on jäänyt lähinnä satunnaisen lenkkeilyn varaan. Tälle hetkellä en kykyne siihen, koska nilkka on taas sijoiltaan. Mutta onneksi jalassa ei ollut murtumaa ja pääsen varmaan jo viikon päästä kävelemään ihan normaalisti. Tässä sen taas huomaa, kuinka kiitollinen saa olla että on muutoin terve ja pääsee liikkumaan omin jaloin normaalisti. 

Kovasti kaipaan jo salihommien pariin sekä kokeilemaan vuosien jälkeen sisäpyöräilyä jota ei tässä kylässä ole ollut saatavilla pitkiin aikoihin. Lahdessa asuessani tykästyin ko. lajiin tosi paljon ja toivon, että kun tästä noustaan niin laji veisi taas mennessään. Kohteliaasti olen kieltäytynyt masennukseen tarkoitetuista lääkkeistä, koen että selviäväni ilmankin. Kun nukkuu jo yöt hyvin niin uskon että liikunnalla ja terveellisillä elämäntavoilla pääsee jo pitkälle. 

Mukavaa ja valoisaa loppuviikkoa ihan jokaiselle, pimeydestä huolimatta pidetään toisista huolta ja muistetaan myös huolehtia itsestämme <3

 

Cloettan syksyn uutuuksia

Sain Cloettalta mukavan yllätyspaketin viime viikon lopulla. Postiin kerkesin vasta lauantaina ja paketti olikin odotettua suurempi, hyvä että sain sen pyöräkoriin tungettua :)

Paketin avaamisen jätin suosiolla sunnuntaille, kun lauantaina oli sen verran äksöniä kun tein kaksi työvuoroa kahdessa eri työpaikassa. En kyllä käsitä, miten pystyin olla avamaatta pahvilaatikollista karkkia yli vuorokauden?! Frida on karkin perään, vaikka tietysti se ei koskaan saa karkkia kuin ehkä vahingossa jos sattuu tippumaan jostain syystä lattialle. Kovasti laatikon sisältö olis kiinnostanut neitiä, mutta mammapa ei suostunut aukasemaan ;) 

 

Melkoisen hyvän läjän sain karkkia! Erityisesti nuo Tupla-patukat oli kiva yllätys, koska mielen päällä on ollut testata niitä mutta toistaiseksi ne ovat jääneet kaupan hyllylle. 

Mini-pusseja paketissa oli yhteensä kahdeksan, joista puolet oli tuttuja klassikoita ja puolet uusia pusseja. Näitä mini-pusseja on siis ollut aikaisemminkin saatavilla, mutta pakkaukset ovat uudistuneet. Yksi uutuuspusseista on Sukulaku, joka olikin ensimmäinen jonka revin auki. Suklaa ja lakritsi on molemmat mun lemppareita, joten tämä pussi ei pettänyt. 

Tv Mix-pusseista testasin Hedelmäisen ja Kirpeän, nekin ovat molemmat uutuussekoituksia. Kirpeistä karkeista en ole koskaan kauheasti välittänyt, tästä pussista osa uppos ihan hyvin mutta osa sai naaman vääntymään siihen malliin että piti tarkkaan katsoa minkä namin pussista valitsee. Hedelmäinen sekoitus sisälsi perinteisiä hedelmäkarkkeja ja oli oikeinkin jees! Kaiken kaikkiaan maistelin itse siis kolmesta pussista ja lopuilla karkkipusseilla päätin ilahduttaa pikkuveljeäni. 

Tupla-urheilupatukat ovat tulleet markkinoille syyskuussa. Valittavana on sekä energiapatukka että proteiinipatukka. 

"Tupla-urheilupatukat koostuvat laadukkaista raaka-aineista ja ne on kuorrutettu herkullisella UTZ-sertifikoidulla maitosuklaalla. Tupla-urheilupatukoissa yhdistyvät herkullinen maku ja oikea ravintosisältö." 

Ennen treeniä suositeltava Tupla+ Energy- patukka on runsaskuituinen, pääraaka-aineena on käytetty kauraa. Sopii myös välipalatarpeeseen. Tupla+ Protein sisältää 17 grammaa proteiinia, pääosa on laadukasta heraproteiinia. Patukka auttaa palautumaan treenin jälkeen. 

Makuarviota sen verran, että en tiedä onko patukoiden tarkoituskaan maistua perinteiselle Tuplalle, mutta itse en ainakaan maussa huomannut mitään samaa aidon alkuperäisen Tuplan kanssa. Mutta kaiken kaikkiaan maku oli ihan ok, ei erityisen mieleen painuva mutta ainakin patukat olivat meheviä eikä ollenkaan kuivia tai maistuneet omituiselle. Jatkoon siis! 

Aivan ehdottamasti meikäläisen lemppareita olivat nämä kaksi. Eli Sprinkle Latte Crunchiatto- suklaa ja Mynthon salmiakki-lakritsi pastillit! Tämä pieni suklaalevy on saanut inspiraationsa kahvilamaailmasta ja maku oli todellakin sen mukainen. Mikäli tykkää kahvin makuisista herkuista niin tämä kannattaa ehdottomasti kokeilla! Pieni ripaus vaniljaa teki tästä täydellisen suklaanautinnon. Itse siis tykkäsin ja aion kyllä ostaa seuraavan kerran kun suklaahammasta kolottaa (ainakai sitä vähän kolottaa?!). Sokerittomat Mynthon pastillit oli mukavan raikas uutuus, sopivat pieneen makeannälkään vaikka ruoan päälle tai ihan muuten vaan. Iso rasia (85g) riittää pitkään! 

Kiitos näistä Cloetta, karkkihimot on taas hetkeksi tyydytetty! Mitäpä muuten veikkaatta, miten mun sokeriton syyskuu meni... :D

Kukkuluuruu!

Morijensta! (Huom. rakas lukijani Heidi) Blogi on edelleen hiljainen eikä sille oikeastaan ole mitään erityistä syytä. Tämmöstähän tämä on ollut melkeen koko parin vuoden ajan kun blogia olen kirjoitellut, välillä juttua tulee ja välillä ei. Bloggaajan tärkeimpiä työkaluja ovat tietysti tietokone ja kamera (tai puhelimen kamera), itselläni nämä molemmat tekevät hidasta kuolemaa. En omista tällä hetkellä kunnon kameraa vaan käytän siis puhelimen kameraa. Varsinkin puhelin alkaa vedellä viimeisiään ja olenkin viimeisen pari kuukauden aikana kovasti suunnittelut uuden luurin ostoa. Mutta jos se nyt kuitenkin vielä pienen hetken menis, loppuun asti. Tietokone toimii vielä suht moitteettomasti, mutta nettiyhteyksissä on viime aikoina ollut ihan järkyttävää hitautta enkä ole pahemmin koneen ääressä viime aikoina edes istuskellut, eikä se ole mielestäni edes huono asia. 

Mitäs mulle sitten kuuluu? No eipä ihmeitä, viime aikoina on tuntunut lähinnä siltä että oon aina töissä. Normaalia enemmänhän tässä onkin tullut töitä tehtyä kun oon tehnyt keikkahommaa jonkin verran päätyön ohella. Oman yrityksen toiminta ei ole oikein lähtenyt pyörimään mutta tarkoitus onkin hiljalleen aloitella ja keskittyä nyt enemmän suunnitteluun. Fakta on se, että kaikkea ei kerkeä eikä yhden naisen resurssit riitä ihan kaikkeen. Asioita pitää kuitenkin pyrkiä laittamaan tärkeysjärjestykseen ja mun opiskelut tulis saada nyt päätökseen ennen kuin yrityksen toiminta alkaa kunnolla. Mutta kaikki aikanaan. 

Oon tässä miettinyt, että millonkahan sitä taas menis salille? En oo flunssan jälkeen käynyt varmaan kertaakaan, tää on taas niin tätä. Mulle tulee aina joku kynnys lähteä sinne jos en ole aikoihin käynyt, ihan niinku en uskaltais?! Oon varmaan outo mutta ihan niinkuin joku muukin olis joskus tuumannut samaa. Kai se vaan pitäs joku kaunis päivää vaan ottaa ja lähteä miettimättä asiaa sen kummemmin. Rutiinihan siitäkin hommasta kuitenkin aina tulee. Lenkkeily kyllä maistuu ja pääasia lienee, että ylipäätään liikkuu ja pitää itsestään huolta. Täytyy nyt nauttia täysillä näistä ihanista lämpimistä ja kauniista syyspäivistä ulkoillen. Tänäänkin päivällä käytiin reilu tunti Fridan kanssa lenkillä ja hetki käytiin jokirannassa fiilistelemässä. 

Eli eipä tänne ihmeitä, ihan perus meininkiä. Paino on pysynyt samoissa lukemissa mutta olo alkaa kuitenkin ilman salitreeniä olla plösö plus selkä eikä niska-hartiaseutu tykkää yhtään siitä etten huolehdi lihaskunnosta. Eli kyllä tässä täytyy alkaa taas treenaamaan, että pysyy paikat kunnossa ja mieli virkeänä. Nyt taitaa olla iltateen aika, kahvia on alkanut viime aikoina kulumaan semmosta tahtia että taitaa olla katkaisuhoidon paikka :)

Avonin ihanuuksia

Tilasin pitkästä aikaa Avonilta ihania tyttöjen juttuja! Meillä on työpaikalla lähes aina Avonin uusin kuvasto plärättävänä, mutta harvemmin silti tulee tilattua vaikka hyviä tarjouksia ja ihania tuotteita on joka kuukausi kuvasto pullollaan. Nuorempana mulla oli kaapit ja laatikot pullollaan kaiken maailman purkkia ja putelia, joita kaikkia ei sitten ehtinyt eikä muistanut käyttää ja melkeinpä puolet aina päätyi lopen kaatopaikalle koska parasta ennen päivämäärä tulee näilläkin aina jossain vaiheessa vastaan. Ei kovinkaan ekologista tai järkevää. 

Omia suosikkeja Avonilla on ehdottomasti Naturals vartalosuihkeet, tällä kertaa tilasin kaksi ja ennestään kaapista löytyy yksi eli ihmeenkin vähän ;) Tuoksuiksi valitsin huumaavan Orchid&Blueberry, jota multa löytyy ennestään suihkugeelinä ja bodylotionina eli tuoksu oli tuttu. Toisen suihkeen otin Passionfruit&Peony tuoksuna, joka oli hieman freshimmän tuoksuinen. Nämä suihkeet on käteviä jos ei halua käyttää kovin voimakasta tuoksua. Kun on ravintolassa töissä niin kummasti sitä vuoron jälkeen on tarttunut rasvankäryn tuoksu koko naiseen, silloin on kätevä pikkusen suihkasta tuoksua että kehtaa kaupan kautta mennä kotiin :)

Muita suosikkejani Naturals -sarjasta ovat suihkugeelit ja bodylotionit. Näistäkin löytyy ihania tuoksuja ja tällä kertaa kokeilin Sweet Sugar Plum& Vanilla -versiota ja tuoksu on kyllä ihanan makea mutta ei kuitenkaan liian voimakas. Suihkuttelun jälkeen on kiva kosteuttaa iho samantuoksuisella tuotteella kuin millä se on tullut pestyä ja tuoksu kestää pidempään iholla. 

Talvisin mun kädet on kuin hiekkapaperia ja näin syksyllä jo alkaa huomaamaan, että kädet on jo hieman karheat. Työssäni käsihygienia on erityisen tärkeää ja käsiä pitää pestä kymmeniä kertoja vuoron aikana plus käsidesiä tulee käytettyä jonkin verran, joka on omiaan kuivattamaan käsiä. Talvisin käsivoidetta menee useampi tuubi ja välillä turvaudun ihoöljyyn, jota laitan yöksi käsiin. Avonin käsivoiteet ovat tuttuja, mutta viime keväänä kokeilin eka kertaa Planet Spa -sarjan käsivoidetta joka ylitti kaikki odotukset. Ensinnäkin tuoksu on tämänkin tuotteen kohdalla ihana, mutta kosteutus ja se miltä kädet tuntuivat tuotteen levittämisen jälkeen oli täys kymppi! Joidenkin käsivoiteiden kohdalla oon huomannut sen, että kädet tuntuvat hetken päästä taas yhtä kuivilta ja/tai alkaa jäätävä kirvely käsissä. Tämän Amazonian Treasures -voiteen jälkeen kädet todellakin tuntuu kosteutetuilta pitkään, mutta ei lainkaan tahmeilta eli tuote imeytyy hyvin. 

Avonin hiustuotteita olen kokeillut jonkin verran, lähinnä muotoilutuotteita mutta hiustenhoitotuotteet ovat uusi tuttavuus. Päätin kokeilla hiusnaamiota ja selvityssuihketta, naamio ei ole vielä päässyt testiin mutta suihketta olen jo kokeillut, ihan hyvältä vaikuttaa. 

Oon ehkä maailman laiskin hoitamaan jalkoja vaikka pyrin kyllä niitäkin hoitamaan. Omistan hohkakiven ja muitakin jalkojen rappaushärveleitä, mutta yleensä se on vain pikainen rappaus suihkun yhteydessä. Ehkä kerran vuoteen saan tehtyä kotikutoisen jalkahoidon pidemmän kaavan kautta. Nyt oli niin hyvä tarjous jalkojenhoitotuotteista, että päätin kerrankin panostaa niihinkin. Nyt on niin hyvät tuotteet käytössä, että taitaa olla jalkahoidon paikka joku ilta! Kosteutus taitaa jalkojenhoidossakin olla se tärkein juttu, eikä liika rappaaminen ja kuorinta.

Nyt siis löytyy ihania tuotteita, joilla saa tämänkin naisen hoidettua päästä varpaisiin :) Pientä hemmottelua arjen keskelle ja vielä edulliseen hintaan laadusta tinkimättä. 

Pakko vielä hehkuttaa yhtä hyvää Avonin löytöä eli mun tän hetkisiä lempparikorviksia. Nämäkin siis löytyy Avonilta kahden parin settinä ja hinta tais olla kuuden euron pintaan ainakin silloin kun tilasin itse, en muista oliko jokin tarjous ko. koruista. Multa löytyy helmenvalkoisena (bannerikuvassa) ja sitten on nämä harmaat.

Mikäli et ole vielä kokeillut Avonin tuotteita, voin lämpimästi suositella. Oma kauneuskonsulttini on aivan huippu ja voin suositella häntä jokaiselle, joka on Avonista kiinnostunut! Mikäli kiinnostuit, laita viestiä Facebookissa Neenulife -sivustolla niin annan kauneuskonsulttini yhteystiedot :)

Sokeriton syyskuu?

Viimeisen reilun viikon aikana silmilleni on hyppinyt useampaankin otteeseen sosiaalisessa mediassa pelottavalta kuulostava sokeriton syyskuu. Kesän jälkeen monet kokevat tarvetta palata terveellisempien elämäntapojen pariin, mikäli kesä on mennyt syömisten osalta rennosti ja kiloja on päässyt kertymään vyötärölle. Perinteiset suomalaisten kesäherkut sisältävätkin melkoisesti sokeria! Jäätelöt, siiderit ja ne ihanan raikkaat kesäleivonnaisetkin sisältävät hurjia määriä sokeria joka  alkaa mukavasti kasvattamaan parin kuukauden jälkeen sitä vatsamakkaraa. 

Vauvan pään kokoinen jäätelöpallo!

Vaikka itselläkin on viimeisten viikkojen aikana käsi uponnut irtokarkkipussiin pari kertaa ja jäätelöä on kadonnut kitusiin useamman kerran viikossa, en ajatellut lähteä mukaan sokerittomaan syyskuuhun. Oon varmaan vieläkin jonkin promillen sokerihumalassa, mutta kuukausi ilman karkkia tai jäätelöä tuntuu aika kamalalta. Kuukausi on lyhyt aika melkeinpä mistä vinkkelistä tahansa katsottuna ja varsinkin tämän tyyppisessä asiassa. Kyllähän sitä jo lapsena tuli oltua karkkilakossa ja aikuisenakin on tullut ihan huomaamatta oltua sokerittomalla terveellisen ruokavalion myötä. Kaikkihan on kiinni asenteesta.

Mulla on yks "sielunsisko" yli kaiken painonpudotukseen ja kaikkeen siihen liittyvään suhteen. Tänään sitten ruokatauolla töissä istuttiin saman pöydän äären ja otinpa itse puheeksi tämän sokerittoman syyskuun. Itse vieläkin suhtauduin vähän nihkeästi ajatukseen, mutta kaveri oli heti sen verran intona ja sai sitten meikäläisenkin pään kääntymään pikkuhiljaa. Olin aluksi ajatellut että kokeilen ainakin enkä sen kummemmin kuuluta tätä kokeilua missään. Mutta nyt kirjoitan sitä tässä blogiini ja tätä lukee tilastojen mukaan useampi sata ihmistä. Taitaa siis olla niin, että meikäläinen on seuraavan kuukauden sokeriton. 

Facebookista löytyy oma tapahtumasivu Sokeriton Syyskuu, johon liityin. Introverttina ihmisenä oon vähän huono tällaisten ryhmien suhteen, mutta tulipa liityttyä. Voi olla että käyn lukemassa muiden fiiliksiä ja vinkkejä, kuinka selvitä kuukaudesta joka on meikäläiselle pitkä kuin nälkä vuosi. Asenne kohdillaan ;) 

Sokerittoman syyskuun voi jokainen määritellä tarkemmin itse. Toiset karsii pois sokeriset herkut, toiset taas vetää tiukemman linjan ja jättää pois esimerkiksi hedelmät. Sokeria löytyy niin yllättävistäkin paikoista, että sokerittoman syyskuun aikana olisi varmaan ihan hyvä vaikka perehtyä tuoteselostuksiin paremmin mikäli niitä ei yleensä tule katseltua sen kummemmin. Jos ja kun itse noudatan ruokavaliota, jonka ainesosat osaa luetella vaikka unissaan, niin ei tarvi sen kummemmin syömisiään miettiä kun on sokerittomalla. Hedelmiä syön päivän aikana jonkinverran enkä niitä jätä syyskuuksi pois. Jos kerta mun ruokavalio ei sisällä sokeria, niin miten sokeriton syyskuu sitten vaikuttaa meikäläisen hommiin? No ainakin niin, että esimerkiksi proteiinipatukat joita silloin tällöin makeanhimoon vedän huiviin, on kiellettyjen aineiden listalla. Protskupatukoiden sokerimäärä kannattaa tarkistaa, näissäkin on melkoisia sokeripommeja. Oon saattanut aikaisemminkin tästä blogissa mainita, mutta kertaus on opintojen äitee.

Toivon nyt, että sairasteluputki olis tullut päätökseen. Harmittaa että pari kuukautta meni enemmän ja vähemmän sairastellessa, mutta se on tämmöstä tämä elämä välillä. Pääasia että nyt ollaan taas terveenä ja elossa. Jälkimmäinen tauti taisi olla jälkitautia edellisestä, ainakin oireista päätellen. Jälkitaudin jälkitautina (ihan itse keksin) tuli aivan jäätävä väsymys, jota kesti viikon. Viime viikolla tuntui jo, että elämä voittaa kunnes iski omituisen vetämätön ja väsynyt olo vaikka oon saanut nukkuttua sopivasti enkä ole töitä kummempia rehkinyt.

Lämmin syksy ja hiljalleen luontoa kaunistava ruska on kyllä piristänyt mieltä. Aamut ja illat alkavat olla jo melko kylmiä, mutta muuten kyllä tykkään syksystäkin omalla tavalla. Ainakin niin kauan kun ei sada vettä, en erityisemmin välitä kuraisista tassuista ja massuista. Eikä Fridakaan niin hirveästi nauti niistä pesuhetkistä ulkoilun jälkeen ;) 

 

Epäonnenpyörä

Lenkkeilyn lisäksi tykkään tooosi paljon pyöräilystä. Lahdessa asuessani harrastin jonkin aikaa melko ahkerasti spinningiä eli sisäpyöräilyä. Ylivieskassa asuessani en ole lajia päässyt harrastamaan, tällä hetkellä ei taida edes olla mahdollista harrastaa ko. lajia koko pitäjässä. Sillon tällöin fiilistelen kuntosalilla kuntopyörän selässä ja kuvittelen joskus olevani kunnon spinningtunnilla kun popit korvilla poljen. Voihan se olla, että oon joskus ajatuksissani huutanut niitä samoja "polepoleeee" "täysiääää" ja "nyt lähtee jyrkkä ylämäki" ja muita juttuja, joita ohjaaja aikoinaan tunneilla heitti. Mut  ei kai se mitään, koska ne on varmaan semmosia perinteisiä tsemppaavia jumppamaikan kannustushuutoja! 

Hyötyliikuntaa saan arkisin kun kuljen työmatkat pyöräillen. Työmatka on noin pari kilometriä eli ei edes kauaa nokka tohise kun on kohteessa, tosin vastatuulessa tuntuu joskus ettei oo koskaan perillä. 

Pyöräily on siitä hyvä laji, että se ei oikeastaan maksa mitään ja sitä voi harrastaa melkeinpä milloin vain. Tehoakin voi itse säädellä, voi joko rullailla fiilistellen tai tehdä esimerkiksi intervallityylistä pyörälenkkiä. Pyöräily myös sopii kaikentasoisille kuntoilijoille ja se on myös niveliä säästävää. Jos liikunnan aloittaminen esimerkiksi laihduttamisessa tuntuu aluksi nihkeältä, kannattaa kokeilla vaikka alkuun pyöräilyä. Lenkkeilykin voi alkaa maistumaan kun peruskunto lähtee nousemaan. 

Oikeanlaisen pyörän valinnasta ja pyöräilytekniikasta en lähde kirjoittamaan, koska ne asiat ei ole ihan hallussa. Itselläni on ihan peruspyörä, joka on palvellut lähes päivittäisessä käytössä nyt pari vuotta. Tänä kesänä meillä on ollut hieman vastoin käymisiä, kun kettinki ei meinaa pysyä paikoillaan. Tänään aamulla olin menossa aikaisin aamuvuoroon ja tuttuun tapaan lähdin pyöräilemään aamuvarhain kohti työmaata... Pääsin vajaa puoli  kilometriä kunnes kettinki taas lähti irti. Sain kettingin paikoilleen pienen ähellyksen jälkeen mutta eipä se enää vaan pysynyt. Talutin pyörän töihin ja en myöhästynyt kuin reilu viisi minuuttia, aivan mahtavaa!

Onnekseni työpaikkani kanssa samassa rakennuksessa on urheiluvälinemyymälä, jonka yhteydessä toimii myös pyöräkorjaamo. Vein rakkaan kulkupelini sinne korjattavaksi työpäivän jälkeen. Luulin että olisi selvinnyt kettingin kiristyksellä, mutta sinne se mun kultani jäi yöksi yksin (tai siis muiden pyörien kanssa). Tämähän tarkoitti sitten taas sitä, että myös kotimatka taittui kävellen. Onneksi kuljen lähes aina lenkkareissa ja verkkareissa niin asuvalinta osui ainakin nappiin jos ei muuten mennyt ihan putkeen. Hyvällä tuurilla saan jo huomenna kulkupelini kuntoon ja saa loppusyksyn polkea ilman ylimääräistä jännitystä! Aamulla saa hyötyliikuntaa taas kävelyn muodossa, onneksi sää suosii ja mulla on uudet lenkkitossut!

  

 

Uus viikko ja uus yritys

Hellurei! Viime viikko oli taas tosi hiljainen blogin osalta, ei vaan oikein ole juttua irronnut. Muutenkin on menty melko alavireisesti ja jotenkin "eijaksakiinnostaamikkään" -fiilis on ollut päällä. Edelleen oon vaan yskinyt ja pärskinyt, mutta loppuviikkoa kohden alkoi tuntua että kyllä se tästä vielä iloksi muuttuu. Viikonloppu meni ihan hujauksessa ja töiden jäljiltä oon aivan tööt, nukuin viime yönä melkein 12 tuntia niin sai univelkoja vähän lyhennettyä. Nyt sitten tuntuukin etten herää tähän päivään ollenkaan ja kohta taas olis töihin lähtö edessä.

Viime viikolla avauduin siitä, kuinka liikkumattomuus ja ruokavaliosta lipsuminen on saanut mut "pois tolaltaan" ja tuntuu että mistään ei tuu mittään. Tokihan se niin on, että liikunnasta ja hyvästä ruoasta tulee se hyvä fiilis, ei voi kieltää. Mutta kyllähän sellaiseen jäätävän huonoon fiilikseen tarvitaan paljon muutakin. 

Niin paljon kuin tällä hetkellä elämässä on menossa hyviä juttuja, niin on myös niitä vähemmän hyviä juttuja jotka meinaa painaa vaakakupissa nyt pikkusen liikaa. Nyt vaan pitäis osata laittaa asioita tärkeysjärjestykseen ja osata vedellä oikeista naruista. Hiljaa hyvää tulee pätee kai tässäkin kohtaa elämässä. 

Jos kaikki menee päin mäntyä, paista pannukakku. Tai mielummin ehkä tämmönen Brita-kakku!

Tällä viikolla aion alkaa taas liikkumaan, aluksi ihan kevyttä lenkkeilyä ja salille haluan myös jo päästä. Tuntuu hullulta käydä "vaan" jollain puolen tunnin kevyellä lenkillä, mutta parempi se on aloittaa rauhallisesti. Ollaan Fridan kanssa tehty yli tunninkin lenkkejä ja ne yleensä huomaamatta venyy. Frida ei edes ole mikään "urheiluhullu" niin saan monesti koiraltani sellaisia katseita yli tunnin reippailun jälkeen että "ööö joko mentäs kotiin?". Voi että mulla on ikävä sitä hyvää fiilistä joka tuulee kunnon lenkin jälkeen! Niin ja salitreenin myös. Vaikka en oo ole vuosiin käynyt ryhmäliikuntatunneilla kuin ehkä kerran vuodessa, niin oon alkanut miettimään kuinka mukavaa olis käydä esimerkiksi Bodycombatissa mätkimässä näkymätöntä vastustajaa!

Possun hoitoa mummolassa, Fridan uusin lapsi :)

Tällä viikolla on tarkoitus myös panostaa oman yrityksen toiminnan aloitteluun, ensi kuun alusta olisi tarkoitus aloitella kunnolla toimintaa vaikkakin moni asia on vielä auki. Mulla on jo muutama asiakas tiedossa eli eiköhän tämänkin homma lähde pyörimään kun vauhtiin päästään! Nyt vaan häntä pystyyn ja tulta päin! Mukavaa viikkoa ja nauttikaa auringosta!

Mul on ikävä sitä aikaa...

Kerkesin jo hehkuttaa että oon taas terveenä. Kävin tiistaina yli viikon tauon jälkeen koiran kanssa lenkillä, kun olo alkoi olla jo sen verran hyvä. Lenkin jälkeen myöhemmin illalla töissä, mulla alkoi olla kurkku kipeä ja sama jatkui vielä seuraavanakin päivänä. Mulla ei edes tällä "toisella kierroksella" ole ollut kurkku kipeä, ainoastaan kuumeinen olo ilman kuumetta ja yskä. Lenkin aikana tunsin myös suht voimakasta kipua keuhkojen ja rintakehän alueella. Haaveilin jo että keskiviikkona olisin päässyt salille mutta ei. 

Ei hyvä...

Viime viikkoisten kahden sairaslomapäivän jälkeen oon ollu töissä ihan normaalisti ja tänään mulla oli vapaa. Tosi turhauttavaa, kun olo ei oo ihan tööt mutta silti ei voi oikein hyvin. Heti jos vähän enemmän duunailee jotain, niin hengästyy ja tulee huonompi olo. Huomaa että yleiskunto on alkanut ihan selkeesti heikentyä. Tätä on nyt kestänyt pari viikkoa, yskä ei ole enää niin paha mutta nokka valuu. Terveyskeskuskäynnillä viime viikolla hoitaja kehoitti, että mikäli yskä ei mene ohi niin on syytä varata aikaa tarkempiin tutkimuksiin (astma ja allergia). 

Hymy pyllyyn vaikka ei paljon hymmyilytä!

Jotenkin kuvittelin, että tällä kertaa tää menis nopeemmin ohi mutta tänään tuli tosiaan jo taas se kaksi viikkoa täyteen. Jospa tämä nyt jo tästä, oon nyt vaan koittanut ottaa rauhallisesti aina kun en oo töissä. Heti kun on parempi olo, niin tekis mieli lähteä lenkille ja salille, mutta varmaan parempi oottaa että on useamman päivän parempi olo. 

Nyt kun on ollut tosi lämmintä, niin meikäläinen on palellut. Jopa töissä on välillä palellut vaikka oon se joka hikoilee siellä kuin sika. Tänään oon ollut vapaalla ja melkein koko päivän sisällä välillä vaatetta lisäillen. Ulos oli kuitenkin pakko lähteä muutakin kuin koiran pissatushommien merkeissä, tosi nätti ilma ja ei oo pahemmin kelit suosineet tänä kesänä. Olis kovasti poltellut alkaa leikkaamaan nurmikkoa, mutta ehkä hyvä että leikkuri on rikki niin jäi sekin homma tekemättä. Yhtenä iltana tässä ajattelin että pikkusen leikkaan niin pyöräytin yli puoli tonttia ja hups keikkaa kun olikin paska olo seuraavana aamuna....

Tänään keräsin pihalta marjapensaista vähän pakkaseen täytettä. Vielä olis kerättävää ja myös metsän antimista oon haaveillut, tosin voi olla että mustikat hommaan jonkun muun keräämänä tällä kertaa. 

Mustaherukkaa ja pikkusen vadelmia

Pikkuveljellä oli tänään nimipäivä ja mielessä kävi jo aamupäivällä, että pitäiskö leipoa pyöräyttää veljelle jotain. Tietenkään oma lehmä ei ollut ojassa ;) Päätin kokeilla Brita-kakkua jota moni on näin kesällä hehkuttanut. Melko helpolta vaikutti reseptin perusteella, vaikka kuvista oon kattonut että osaankohan tehdä. Kaikki muut ainekset löytyi kaapista, mutta kerma täytyi hakea kaupasta mutta kauppaan oli muutenkin asiaa. Pääsinpäs vähän ihmisten ilmoille vapaapäivänä kun en muuten saa olla ihmisten kanssa ;) 

Tunnen jo kuinka oon turvonnut kun hiilarit maistuu ihan liian hyvin eikä tuu liikuttua tarpeeksi. Omilla huonoilla valinnoilla siis vaan pahennan oloani. Kun olo on muutenkin kökkö niin huonolla ruoalla se vaan pahenee. Ja tietysti olis tärkeetä näin flunssasena syödä terveellisesti kun epäterveelliset ruoat ei ainakaan edistä parantumista. Tyhmästä päästä kärsii koko akka. No vaikka pyöräytin kakun tänään, niin oon onneksi skarpannut ja saanut melko hyvin niskalenkin tässä hommassa. Alan kyllä jo kyllästyä tähän vetämättömään oloon että kyllä tämä hiilaripöhö pitää nyt saada pois.

On kyllä jo niin ikävä sitä aikaa mikä oli ennen näitä sairasteluja ja siinä välissä. Aloin taas nauttia ihan kympillä liikunnasta ja terveellisestä ruoasta. Nukkumisenkaan kanssa ei ollut enää ongelmia kun kaikki hommat oli balanssissa, hommat siis rullas hyvin. Oli niin huippu fiilis kun olo vaan keveni viikko viikolta ja olo oli virkeä sekä mieli positiivinen. Nyt oonkin sitten alakuloinen, turvonnut ja mustilla silmänalusilla varustettu pessimistinen äkämummo. 

Nooh kuten oon todennut, jos ei ole tyytyväinen tilanteeseen sille täytyy tehdä jotain. Flunssalle en oletettavasti voi tehdä nyt muutakuin vaan kiltisti odottaa, että se menee ohi. Vaikka tässä nyt vaan kestää. Pitää vaan malttaa parantua kunnolla ennen sinne lenkille lähtöä. Ei tee kyllä yhtää huonoa tälle naiselle opetella pitkäjänteisyyttä... Ja mitä turvotukseen ja vi**tukseen tulee, niin eipä auta muutakuin katsoa taas totuttaa silmiin ja käydä puntarilla järkyttymässä montako kiloa on parissa viikossa kerätty. Alkaa varmaan taas puhdas ja terveellinen ruoka maistua. Ja hyväähän se on oikeesti on ja maistuu. Eiköhän se toivon mukaan ole niin, että viikon parin päästä oon jo onnellisena Fridan kanssa lenkillä ja salilla (sinne ilman Fridaa tosin) mieli virkeänä ja turvotuksesta ei oo tietoakaan :) Nyt vaan se oikea asenne kohilleen ja narinat pois! 

 

Tunnesyöpön motivaatiomaanantai

Viime viikolla koeteltiin tämän naisen päätä. Uudestaan iskenyt flunssa ja epäilyt keuhkoputkentulehduksesta tai keuhkokuumeesta tarkoittivat tietysti sitä, että liikkumaan ei päässyt ja projekti "Lellu bikinikuntoon" seisahtui jälleen. Ja sairastelut tarkoittaa monesti omalla kohdalla myös takapakkia... Nyt kun flunssa iski uudestaan, yritin aluksi pitää mielen kuitenkin positiivisena ja ajaltella että kyllä tämä tästä taas menee ohi. Kuitenkin mulle iski pienimuotoinen ketutus, koska tähän sairasteluun on mennyt jo yli kuukausi.

Kuten oon aikasemmin todennut, kun flunssa iskee niin tuntuu täysin mahdottomalta pysyä ruokavaliolla jota noudatan muuten normaalisti. Ruokahalu on kadoksissa ja jos joku maistuu, niin se ei todellakaan ole rahka tai kanariisikasvissörsseli siitä muovikiposta. Aamupuurosta raejuustolla en tosin luovu vaikka olisin pää kainalossa. 

Myöskään aamukahvista ei luovuta, koskaan.

Oon perus tunnesyöppö nainen. Aina jos ahdistaa niin silloin lohdutusta haetaan ruoasta ja yleensä vielä niistä perkeleen herkuista. Montakohan kertaa sana HERKKU on kirjoitettu tässä blogissa?! Olisko blogin parempi nimi Herkkulife :D No kuitenkin jostain syystä menneellä viikolla mun mieleen on noussut joitakin asioita, jotka edelleen saa mut jollain tasolla jopa ahdistumaan. Ne on asioita jotka jo oon oppinut hyväksymään, mutta silti aika-ajoin niitä mietin ja kysyn että miksi on niin? Ja miksi ei vois olla toisin? 

Mamman rakas pusutyttö <3

Oon myös sitä sorttia, joka melko helposti meinaa jäädä rypemään siinä ketutuksessa. Mutta luojan kiitos oon oppinut että se ei todellakaan kannata! Silloin jos ottaa päähän ja ahdistaa, niin asioille pitää tehdä jotakin. Ja jos niille ei kerta kaikkiaan voi tehdä mitään, niin ne vaan täytyy hyväksyä sellaisina kuin ne on. 

Voin myöntää, että viime viikko meni tosi heikosti syömisten osalta. Oikeita ruokia jäi väliin ja niitä korvattiin herkuilla. Onneksi koko ajan tiedostin mitä teen ja tiesin että hommasta seuraa hyvin todennäköisesti painonnousua. Mutta en alkanut stressaamaan asiasta, vaikka tiesin että en valinnoillani edistä tavoitteisiini pääsyä. 

Vaikka menneet viikot ja varsinkin edeltävä viikko on mennyt vähän hunningolla, niin peliähän ei todellakaan ole vielä menetetty. Elämässä tulee pieniä ja isoja vastoinkäymisiä eikä niistä passaa lannistua. Kyllä tuossa edeltävällä viikolla jossain vaiheessa tuntui, että mistään ei tuu mitään. En kyllä tiedä mistä moinen ajatus, ehkä tämä naisena oleminen on välillä vähän tämmöstä ;) 

Nyt kun alkaa tuntua siltä, että sairastelut on taas sairasteltu niin oon tänään koittanut koota itseäni ja ajatuksiani, palautella mieleen että mikä mua motivoi jatkamaan. Koko homma on kuitenkin pitkälti kiinni omasta motivaatiosta ja asenteesta. Negatiivisuudella ei saavuta yhtään mitään, millään elämän osa-alueella. Pitää uskoa itseensä ja päämääräänsä. Jos ei usko itseensä, on aika vaikeaa saavuttaa mitään. Eli nyt vaan taas häntä pystyyn ja tulta päin! Pitäis kuitenkin muistaa elää tätä elämää täysillä, kuten juuri menehtynyt entinen työkaverini vielä joitakin viikkoja sitten oli todennut. Tätä neuvoa lupaan noudattaa, kauniita unia Marjut <3