Melatoniinista apu uniongelmiin

Hyvillä unenlahjoilla siunattuna en oo koskaan kärsinyt aikaisemmin minkään sortin uniongelmista. Unta on riittänyt vaikka kellon ympäri jos siihen on ollut mahdollisuus, eikä unta paljoa ole häirinnyt vaikka seinät kaatus ympäriltä. 

Viime talvena alkoi turhan usein tulla niitä iltoja ja öitä, jolloin pyörin sängyssä pitkiä aikoja vain odottaen, että millonkas se uni mahtaa tulla... Mulla on sellainen ikävä tapa, että jos uni ei heti sänkyyn mennessä tule, niin alan miettimään kaikkea maan ja taivaan väliltä. Ja just tietysti kaikkea sellaista, mitä ei pitäis miettiä nukkumaan mennessä... Tätä varmasti harrastaa moni muukin. Oon kyllä tiedostanut tämän tavan ja pyrkinyt pääsemään siitä eroon, mutta se uni ei siltikään tule vaikka päässä löis tyhjää. 

Pahimmillaan nukahtamisvaikeudet oli lopputalvesta, kun yöunet usein jäi pariin kolmeen tuntiin. Siinä ei paljon koulussa eikä töissä naurattanut. Päivät meni melko sumussa ja moni arkipäivän asia tuntui välillä ylivoimaiselta, tilannetta ei helpottanut se että pinna tahtoi olla kireällä vähän liikaakin. Kevään kuluessa nukahtamisen kanssa alkoi helpottaa, luultavasti lähiopetuksen loppuminen oli suurin helpotus koko hommassa. Enää ei tarvinut käydä kuin töissä eikä aamuisin raahautua koulun penkille haukottelemaan. 

Nyt kesällä oon taas alkanut olla unettomia öitä. Vaikka periaatteessa kaikki on hyvin, mun mieltä kuitenkin painaa muutamat asiat sen verran paljon välillä, että oon taas melkeen samassa pisteessä kuin talvella. Jo talvella mulle suositeltiin melatoniinia eli yöhormonia joka auttaa lyhentämään nukahtamisaikaa. Vaikka kyseessä on reseptivapaa valmiste ja ihmisen elimistö tuottaa luonnollisestikin melatoniinia, en oikein lämmennyt ajatukselle kokeilla mitään nappeja tähän vaivaan. Oon aina ollut huono ottamaan mitään lääkkeitä tai luontaistuotteita, en edes tiedä miksi. Särkylääkkeenkin otan aina vasta sitten, kun on ihan pakko. 

Viime viikolla yhtenä yönä unet jäi alle kolmeen tuntiin ja silloin päätin että nyt kokeilen sitä melatoniinia. Töiden jälkeen marssin apteekkiin ja hain purkillisen Orionin 1 mg Melatoniinia. Muutamana iltana oon napin heittänyt huiviin ja voin todeta jo nyt, että kylläpä helpottaa. Vielä en tosin ole päässyt "tositoimiin" nappieni kanssa, koska tää flunssa on päällä eikä unta tarvi tässä olotilassa kauheasti odotella. Seuraavana aamuvuoroa edeltävänä iltana sitten katotaan, toimiiko tää oikeesti silloin kun pitää. Vuorotyötä tekevillehän tätä suositellaankin. Paljon olen kyllä tuttavilta kuullut valmisteen toimivuudesta. 

Flunssalle ei loppua näy, tänään lähdinkin kesken päivän pois kun olo alkoi olla taas melko sietämätön eikä ääni kulje välillä  yhtään. Hain kaupasta hunajaa, valkosipulia ja c-vitamiinia, jota kyllä käytän muutenkin mutta oli päässyt loppumaan. Oon koittanut taas lepäillä ja kädet kyynärpäitä myöten ristissä toivon, että tämä menis jo ohi. Vois keitellä vielä iltateetä ja vetää villasukat jalkaan. Leppoista sunnuntai-iltaa, koittakaahan pysyä terveenä :)

 

 

 

Pientä läskeilyä

Varoitus: Tämä teksti saattaa sisältää kirosanoja. Huomenna tulee tasan viikko siitä, kun mulla alko nämä epämääräiset flunssan oireet. Kurkku on kipeä, nokka tukossa ja päätä särkee välillä. Kuumetta ei oo missään vaiheessa noussut, mutta olo on ollut välillä aika tukala. Tuntuu tyhmältä, että ei oo pahasti kipeenä muttei oikeen pysty tekemään mitään, sairaslomaakaan ei viitti hakea. 

Alkuviikosta elättelin toiveita, että flunssa menis ohi ihan parissa päivässä ja pääsisin salille jo viimestään keskiviikkona. Mutta ei. Ei ei ei. Tää ei mee ohi. Salitreenit ja lenkit on jäänyt tältä viikolta kokonaan, kun olo on kertakaikkiaan niin paska. Oon kuitenkin aatellu, että parempi ottaa iisisti ja ootella että menee ohi. Mutta mikä se olikaan se mun yks heikko kohta? No se oli se, että aina kun tulee flunssa niin ei maistu ruoka. Siis oikea kunnon ruoka. Kurkku kun on kipeä ja v*tuttaa niin mikäs se lohduttas vanhaa kunnon sokerihiirtä enemmän kuin mikään muu...

Pikkuveli päätti lohduttaa ja yllättää siskoa <3 Oli niin nätisti aateltu, että enhän mää millään voinut olla syömättä ;) Joo ja nyt kun päästiin tunnustamaan näitä syntejä, niin oon mää jäätelöä muinakin päivinä vetänyt. Muuten oon pysynyt melko hyvin kurissa. 

Aamupuuron syönti on normaalista poiketen ollut melkosta "väkisin syöntiä"  ja lounaskin on venynyt melko myöhälle kun ei yksinkertaisesta maistu. Illan tullen se nälkä kuitenkin tulee ja sitten vedänkin päivän ruoat kerralla naamaan. 

 

 Mulla toistuu melkeenpä joka kerta sama kaava, kun flunssa iskee päälle. Eli tulee flunssa, ei maistu ruoka, ei pääse liikkumaan, alkaa ottaa päähän ja sitten...tadaaaaaa alkaa herkut maistuun. Tästä oon joskus jonkun ystävän kanssa puhunutkin, eli en varmaan oo yksin ongelmani kanssa. En tajua mihin se selkäranka katoaa, kun tauti iskee. Pitäs vaan pysyä ruokavaliossa ja tiukkana, eikä antaa sen vi*tutuksen viedä. Kun tähän päälle vielä tulee muuta, mikä saa ulokkeen otsassa kasvamaan niin se no sitten siinä...

 Jottei nyt ihan valittamiseksi menis, niin tällä viikolla pääsin taas huollatuttaan mun ripsiä. Oon palannut mun "alkuperäisen" ripsienlaittajan luo, eli samalle jolla kävin ihan ekaa kertaa laittamassa ripsiä reilu vuosi sitten. Kaikkiin kolmeen joilla oon käynyt ripsiä laittamassa, oon ollut tosi tyytyväinen. Hiuksia on myös tällä viikolla päivitetty. Sama Tuksulinja jatkuu eli blondina vedetään, tosin nyt tyvikasvua peitellään raidoittamalla. Haluaisin hiljalleen siirtyä luonnollisempaan väriin. Letistä pätkästiin nyt aluksi noin viisi senttiä kuivaa pois, enemmänkin olis kärsinyt leikata. Mietin jopa polkkatukkaa, mutta ehkä se olis jo liikaa :D Tarkoitus olis kuitenkin nyt kasvatella pituutta. 

Että semmosta täällä. Mutta tää on vaan elämää ja tähän ei elämä kaadu (ehkä), ens viikolla taas uuteen nousuun kun tää olo tästä alkaa koheneen. Maanantai on viikon paras päivä meikäläisen mielestä, sitä siis ootellessa! Nyt vähän tuota suklaata. Koska mää voin. 

Eka videopostaus

Jonkin aikaa videopäiväkirjaa kuvanneena pääätin kokeilla videopostauksen tekoa blogiin! Kova tyttö kun olen puhumaan (lähinnä tutussa seurassa kylläkin), mulle on luontevaa kertoa nyt lukijoille ihan jutustelemalla vähän mun kirjoittamishommista:) Kuvan laatu on huono ja oli kyllä vaikea saada tämä koko video tänne ylipäätään :D Mutta onneksi mulla on rakkaita näppäriä pikkuveljiä, jotka varmasti jatkossa neuvoo ja auttaa jos alan enemmänkin videoita tänne pukkaamaan! Että olokeepa hyvä:

Kiusaaminen, itsetunto ja ihmissuhteet

En ole paljoakaan käsitellyt blogiteksteissäni kiusaamista. Aihe on minulle hyvinkin tuttu ja ylipäätäänkin ajankohtainen. Varmasti jokainen on jossain vaiheessa elämäänsä kokenut jonkinlaista kiusaamista; sisarusten välistä härnäämistä, koulukiusaamista, työpaikkakiusaamista ja mitä näitä nyt on. Kiusaamistahan voi tapahtua melkein missä vain ja sitä voi olla monenlaista. Se voi olla pientä tai suurempaa, mutta ei koskaan hyväksyttävää. Kiusaaminen voi pahimmillaan tappaa. 

Jos se ei tapa, se voi pilata ja vaikuttaa elämään pitkän aikaa. Niin paljon kuin olenkin aina ollut kiusattujen puolella, en usko että kiusaajienkaan henkinen hyvinvointi voi olla kovin hyvällä mallilla. Yleensä tietynlaiselle käytökselle on jokin syy, kiusaajien tekojen takana voi olla oma paha olo. Toki kiusaaminen voi olla silkkaa typeryyttä tai jopa ajattelemattomuutta, niin hullulta kuin se kuulostaakin. 

Omat kokemukseni kiusaamisesta eivät ole moniin kuulemiini tarinoihin verrattuna kovinkaan pahoja, vaikka nämä on taas niitä asioita joita ei ehkä kannattaisi lähteä vertailemaan. Mua on kiusattu koulussa ala-asteelta aina lukioon asti, mutta se ei ollut ihan sietämöntä kuitenkaan. Ala-asteella kiusaaminen ilmeni lähinnä nimittelynä eli läskiksi haukkumisena. Ennen yläasteelle siirtymistä se ehkä paheni, varsinkin kun olin aina se isoin tyttö ja kasvoin pituuttakin aika paljon ennen muita. Minusta povattiinkin pitkää tyttöä, mutta kuudennen luokan jälkeen pituutta ei enää tullut ja jäin 165 senttiä "pitkäksi". Muotoja alkoi tietysti tulla jo ennen yläasteelle menoa ja sainkin kuulla että mulla on hyllyvä lyllyvä pylly! Tämä kommentti kyllä on jälkeenpäin huvittanut. Myös se, että aikuiset ihmiset "kauhistelivat" ääneen että onpa iso tyttö! Vaikka enhän mä oikeesti mikään jättiläinen koskaan ollut. 

Yläasteaika oli jo astetta raskaampaa, mutta kelleppä murrosikäiselle ei olisi. Heti alussa jouduin etsimään uusia kavereita, koska ala-aste aikainen kaverini ei voinut enää olla seurassani vaan vietti aikaa "isompien" kanssa. Ikuisesti muistan ne sanat "Voin olla sun kanssa taas ehkä sitten ysillä kun nuo muut on lähteny amikseen". Fine! Nopeasti kuitenkin löytyi uusia kavereita ja sainkin yhden tosi hyvän kaverin. Poikakavereita alkoi olla yhellä jos toisella kaverilla ja itsekin olin tosi lääpällään muutamaan poikaan yläasteaikana. Yhtäkään näistä pojista en koskaan uskaltanut lähestyä :) Sain kommentteja siitä, että oon ihan nätti mutta liian lihava. Ajattelin sitten, että kaikki pojat aattelee musta näin eli turha elätellä toiveita ihastusten suhteen. Toki yläasteaikana ei tarvi vielä parisuhteita sen vakavemmin solmia, mutta kyllähän ne "alaks oleen?"-hommat kuuluu nuoruuteen. Kerran välitunnilla yks vanhempi poika huusi mun perään että: "Muuten ihan hyvännäkönen mut liian iso perse!". Hitto mikä ääliö, mutta okei; tää kaverihan oli ihan pentu vielä sillon. Kaikista "kipein" muisto yläasteajoilta oli se, että olin tooooosi ihastunut yhteen poikaan pitkän aikaa ja joskus oltiin jo pari sanaakin vaihdettu. Kerran yhtenä syksyisenä perjantai-iltana satuttiin saman illanviettopaikkaan ja olin tosi täpinöissään, kunnes tämä poika tulee ivallisesti kysymään; "Kuinka paljon sää Leena oikeen painat?" ja nauraa päälle. Arvata vaan voi kuinka paskalta se silloin tuntui. 

Lukioon mennessä olin niin iloinen, kun ajattelin että porukka on jo sen verran kypsää ettei kiusaamista varmaan ole. Varsinkin kun menin pienempään lukioon, enkä keskustan isoon lukioon. Lukiossa kiusaamista ei aluksi ollutkaan, mutta valitettasti yks kiusankappale siirtyi samaan kouluun kanssani ja siitähän se taas lähti. Lukioaikana kiusaamista ei jatkunut kovin kauan ja itsetunto alkoikin olla jo vähän parempi. 

Täysikäiseksi tullessa näihin ns. kiusallisiin tilanteisiin joutui baareissa. "Oho kattokaa mikä possu!", "Mikäs syöttöpossu täällä tiskillä on?", "Onko nyt pikkusen ylimäärästä tuossa sun perseessä?!", "Onko jääny vähä joulukiloja?" ja monta muuta hassun hauskaa kommenttia.  Ja kyllähän niistä joidenkin tyyppien ilmeistä ja päästä varpaisiin katseista näki mitä niiden mielessä liikkui.   Jossain vaiheessa laihdutin melko paljon ja kummasti aloin muuttumaan "seinäruususta" ihan kiinnostavaksi  misuksi. Kuten yksi lempparibloggaajistani omassa tekstissään totesi laihtumisestaan, että on surullista että se voi olla ihan vaan kymmenestä kilosta kiinni että sut huomataan. Aikuisiällä mun itsetunto jotenkin polkeutui taas melko syvälle suohon. Monesti ei oltu päästy edes baariin asti, kun jo menomatkalla sai kuulla kommenttia ulkonäöstä. Kännisiltä ihmisiltä toki, mutta ei se paljon auta kun se tuntuu silti yhtä pahalta. Olin jonkin aikaa myös baarissa töissä ja siellä sainkin sitten kommentteja asiakkailta... 

Toki mulle yritettiin aina sanoa, että näistä ilkeistä kommenteista ei kannata välittää mutta en vaan koskaan oo voinut olla välittämättä. Kyllä ne aina hetken aikaa ottaa päähän ja harmittaa, mutta toki ne unohtuu. Mutta ei tietysti kokonaan, enhän mä niistä nyt tässä kirjoittelis. Näitä ilkeitä kommentteja on tullut nyt aikuisiälläkin ihmeen paljon ja melko erikoisissakin tilanteissa. Sen mitä oon näistä puhunut kavereille ja joillekkin tuttavillekkin, niin ne on herättänyt hämmenystä. Mulla on ehkä ollut vaan tosi huonoa tuuria ja sattunut kohdalle ne ääliöt jotka päästelee suustaan mitä sattuu. 

Se miten nämä huonot kokemukset vaikuttaa itsetuntoon ja ihmissuhteisiin, on tietysti huono asia. Mulla on edelleen ajoittain tosi huono itsetunto, vaikkakin iän myötä oon saanut itsevarmuutta lisää (tietysti myös laihtumisen myötä) enkä enää jaksa oikeasti välittää mitä muut ajattelee. Edelleenkään en vaan meinaa luottaa ihmisiin ja lähipiirini onkin melko pieni. En kovin helposti päästä ihmisiä lähelle ja koen joskus tietyt sosiaaliset tilanteet melko ahdistavana. Vaikka olenkin asiakaspalvelutyössä ja joudun päivittäin tekemisiin uusien ihmisten kanssa, niin työtehtävistä selviän kyllä hyvin. Työssä on vaan se tietty rooli, jonka taakse on hyvä piiloutua.

Usein vieläkin ajattelen, että kukaan mies ei voi kiinnostua minusta niin kauan kuin olen ylipainoinen. Tiedän että se on tyhmästi ajateltu (ja lapsellista), mutta valitettavasti oon aikuisiälläkin saanut ns. pakit sen takia, että oon liian ylipainoinen. Toki jossain määrin ymmärrän senkin, että mielummin se paremman näköinen hoikka nainen, kuin huomiota herättävän suuri "kinkku". Pinnallista ajattelua, myönnetään. 

En jaksa silti olla katkera, se ei kuitenkaan auta mitään. Edelleenkin saan silloin tällöin kuulla kommentteja ulkonäöstäni, nimenomaan läskeistä. Tuntuu pahalta joo, mutta se ongelma on siellä toisessa päässä. Oon kuitenkin näiden ääliöiden yläpuolella eikä mun tarvi enää mennä "seiniä pitkin" ja varoa ettei vaan kukaan huomaa mun isoa olemusta. Aikuisemmalla iällä oon alkanut repimään huumoria näistä muodoistani ihan itsekin, välillä melko rajustikkin ettei kaikki kuulijat edes uskalla nauraa :D

Ja vielä tulee se päivä, että mä en oo enää ylipainoinen ja läski. Onhan sitä päivää tässä ooteltu jo, mutta kyllä se sieltä tulee vielä. Niin kauan kuin itse uskon itseeni, niin millään muulla ei oo väliä. 

Toivottavasti tämä teksti tavoittaa kohtalotovereita ja kommentointi on sallittua ellei jopa suotavaa :) Mikäli et halua julkisesti kommentoida tai haluat kertoa oman tarinasi, laita sähköpostia neenulife@gmail.com. Mielelläni kuulen muiden tarinoita ja jos vaan voin olla jotenkin tueksi ja turvaksi kiusatuille, mielelläni sen teen.

Kylmää kyytiä

Morijens! Täällä meinaa pukata kesäflunssaa. Kurkku ollut eilisestä asti  kipeä ja meinaa olla kuumeinenkin olo. Eilen jätin salitreenit suosiolla väliin, koska olo oli melko kehno. Heti kyllä omatunto kolkuttelee, vaikka pitää muistaa järki näissäkin hommissa. En kyllä tiiä missä välissä oon ehtinyt itteni palelluttaa, syytän tätä kylmää kesää :) 

Täällä pohjoisemmassa Suomessa ei paljon oo kunnon kesäkeleistä päässyt nauttimaan, kolmen viikon kesäloman aikana oli muistaakseni yks nätti aurinkoinen päivä ilman vesisadetta. Muuten sitten taiskin joka ikinen päivä sataa. Mutta loma on aina loma :) Mitä nyt tuossa oon sääennusteita katsellut, niin ei helteitä taida tulla ja heinäkuuta jo eletään. Saas nähä mites sitten elokuussa...

Kuten tuossa edellisessä postauksessa pääsiin kehumaan, on ruoka- ja reenihommat alkanut kulkemaan tosi hyvin. Ja hyvinhän ne kulkee edelleen, mutta kuten arvelinkin niin töiden alkaminen loman jälkeen voi vähän hidastaa tahtia tai jotain... Lomalla kerkesin liikkumaan yleensä kaksi kertaa päivässä ja lepopäiviä ei olis malttanut pitää juuri ollenkaan. Päivät meni jotakuinkin niin, että salitreeni plus vähintään tunnin lenkki. Salilla en tosin käynyt joka päivä tietystikkään, mutta lenkillä sitten kahdesti niinä päivinä kun ei ollut salitreenejä. 

Vuorotyötä tekevänä unirytmi meinaa usein olla melko sekaisin ja nyt jo vajaan viikon töissä olon jälkeen muistaa taas mitä tää on. Mutta yritän olla ressaamatta, heh heh... Toivotaan että tää flunssanen olo menee ohi ja pääsee muutenkin taas kiinni tähän arkeen :) Huomisen aamuvuoron jälkeen olis kaks vapaata, jee ehtii reenaan! Kun pitää tavotteet ja päämäärän kirkkaana mielessä niin ei pikkujutut häiritse ;) 

 

No mutta hei!

Taas bloggailu jäänyt, perinteisesti vois jotain kirjoitella näin parin kuukauden tauon jälkeen :D Kuten aikaisemminkin oon todennut, tästä ei meinaa tulla säännöllistä koskaan kun on niin monta rautaa tulessa. Mutta kirjotellaanpas taas kun aikaa on ja innostusta kirjoittamiseen :) 

Ihan mukavasti menee. Keväällä tosiaan sain taas otettua ryhtiliikettä näissä laihdutushommissa ja vaaka onkin siitä asti hiljalleen näyttänyt pienempiä lukemia. Mitään suuria muutoksia ei ole peilikuvassa tapahtunut, suurin muutos on tullut ehkä siinä, että ylimääränen pöhö ja nesteet on lähtenyt. Ruokavalion siistiminen on ollut tosi vaikeeta pitkän syönmitäsattuutekemäänmieli-putken jälkeen. Kevät menikin oikeestaan siinä motivaation hakemisessa ja "kuivaharjotellessa". On tää homma niin paljon enempi korvien välistä kiinni ja sen kyllä tajuaa aina vaan paremmin. 

Paino on jojoillut parin kilon väliä pitkin kevättä, mutta nyt kesällä oon saanut sen paremmin laskuun. Puntarille hyppään kerran tai pari viikossa ja koitan olla ressaamatta lukemia sen kummemmin. Maltti se on valttia, niin kärsimätön ihminen kuin olenkaan... 

Pt:n tekemän ruokavalion noudattaminen on nyt mennyt tosi hyvin, herkkupäiviä oon pitänyt kerran viikossa. Salitreenit sujuu paremmin ja säännöllisemmin kuin aikohin plus lenkkeilykin tuntuu hyvältä. Kaiken kaikkiaan koko homma on alkanut pitkästä aikaa rullaamaan oikeesti hyvin. Enää ei tunnu semmoselta väkisin vääntämiseltä, "kun mun nyt vaan pitää laihduttaa ja reenata ja syyä fitnessruokaaaa!". 

Löysinpäs tuossa joku aika sitten työpaikan koneelta vanhoja kuvia firman bileistä... Aattelin aluksi että oonkohan vieläkin tuon kokonen, kun on vähän tullut lipsuttua viime aikoina. No mutta enpä kyllä taida olla, tästä taas jatketaan :)

 

 

Uudet Gazozin treenitrikoot ja muuta mukavaa

Ei käy kyllä kieltäminen, etteikö treenivaatteilla olisi minkäänlaista merkitystä. Niin treenivaatteiden kuin muidenkin vaatteiden kanssa on ollut aina jonkinlaisia haasteita sen suhteen, miten löytää sopivat ja mukavat. Erityinen ongelma mulla on aina ollut tämän leveän alaosaston kanssa. Kun reittä ja peppua on reilusti, ei tahdo kokoja löytyä kovin helposti. Salitreeneihin tarvii erityisesti hyvät housut, joita ei tarvi joka välissä oikoa eikä tarvi pelätä että pylly vilkkuu! Tilasin Gazozilta parit uudet treenitrikoot sillä ajatuksella, että luultavasti en saa muotojani survottua housuihin, mutta kuinkas kävikään...

Nämä treenitrikoot löytyivät siis Gazozin verkkokaupasta osoiteesta www.gazoz.fi ja ovat luonnollisesti kokoa xl. Hyvin menivät päälle ja tuntuu tosi kivalta päällä. Toiset housut odottavat vielä hoikempia aikoja, mutta ovat vähintään yhtä makiat! 

Oon muutenkin tehnyt kevään aikana hyviä ja edullisia löytöjä vaatekaappiin. Esimerkiksi Stadiumilta löytyi superedulliset vapaa-ajan kengät ja kevätkeleille käytönnöllinen pääpanta, väreinä tietysti mun lemppari pinkki :D Myös uusi Niken reppu sopii värimaailmaltaan tyyliini ;)

 

Oon tehnyt hankintoja myös lisäravinteiden osalta ja kerennyt perehtyä niihinkin nyt vähän enemmän. Toki paljon niistä mulla on vielä todella paljon opittavaa, mutta perushommat on hallussa. Ens kerralla voisinkin kertoa, mitä oon hankkinut!