Epäonnenpyörä

Lenkkeilyn lisäksi tykkään tooosi paljon pyöräilystä. Lahdessa asuessani harrastin jonkin aikaa melko ahkerasti spinningiä eli sisäpyöräilyä. Ylivieskassa asuessani en ole lajia päässyt harrastamaan, tällä hetkellä ei taida edes olla mahdollista harrastaa ko. lajia koko pitäjässä. Sillon tällöin fiilistelen kuntosalilla kuntopyörän selässä ja kuvittelen joskus olevani kunnon spinningtunnilla kun popit korvilla poljen. Voihan se olla, että oon joskus ajatuksissani huutanut niitä samoja "polepoleeee" "täysiääää" ja "nyt lähtee jyrkkä ylämäki" ja muita juttuja, joita ohjaaja aikoinaan tunneilla heitti. Mut  ei kai se mitään, koska ne on varmaan semmosia perinteisiä tsemppaavia jumppamaikan kannustushuutoja! 

Hyötyliikuntaa saan arkisin kun kuljen työmatkat pyöräillen. Työmatka on noin pari kilometriä eli ei edes kauaa nokka tohise kun on kohteessa, tosin vastatuulessa tuntuu joskus ettei oo koskaan perillä. 

Pyöräily on siitä hyvä laji, että se ei oikeastaan maksa mitään ja sitä voi harrastaa melkeinpä milloin vain. Tehoakin voi itse säädellä, voi joko rullailla fiilistellen tai tehdä esimerkiksi intervallityylistä pyörälenkkiä. Pyöräily myös sopii kaikentasoisille kuntoilijoille ja se on myös niveliä säästävää. Jos liikunnan aloittaminen esimerkiksi laihduttamisessa tuntuu aluksi nihkeältä, kannattaa kokeilla vaikka alkuun pyöräilyä. Lenkkeilykin voi alkaa maistumaan kun peruskunto lähtee nousemaan. 

Oikeanlaisen pyörän valinnasta ja pyöräilytekniikasta en lähde kirjoittamaan, koska ne asiat ei ole ihan hallussa. Itselläni on ihan peruspyörä, joka on palvellut lähes päivittäisessä käytössä nyt pari vuotta. Tänä kesänä meillä on ollut hieman vastoin käymisiä, kun kettinki ei meinaa pysyä paikoillaan. Tänään aamulla olin menossa aikaisin aamuvuoroon ja tuttuun tapaan lähdin pyöräilemään aamuvarhain kohti työmaata... Pääsin vajaa puoli  kilometriä kunnes kettinki taas lähti irti. Sain kettingin paikoilleen pienen ähellyksen jälkeen mutta eipä se enää vaan pysynyt. Talutin pyörän töihin ja en myöhästynyt kuin reilu viisi minuuttia, aivan mahtavaa!

Onnekseni työpaikkani kanssa samassa rakennuksessa on urheiluvälinemyymälä, jonka yhteydessä toimii myös pyöräkorjaamo. Vein rakkaan kulkupelini sinne korjattavaksi työpäivän jälkeen. Luulin että olisi selvinnyt kettingin kiristyksellä, mutta sinne se mun kultani jäi yöksi yksin (tai siis muiden pyörien kanssa). Tämähän tarkoitti sitten taas sitä, että myös kotimatka taittui kävellen. Onneksi kuljen lähes aina lenkkareissa ja verkkareissa niin asuvalinta osui ainakin nappiin jos ei muuten mennyt ihan putkeen. Hyvällä tuurilla saan jo huomenna kulkupelini kuntoon ja saa loppusyksyn polkea ilman ylimääräistä jännitystä! Aamulla saa hyötyliikuntaa taas kävelyn muodossa, onneksi sää suosii ja mulla on uudet lenkkitossut!

  

 

Uus viikko ja uus yritys

Hellurei! Viime viikko oli taas tosi hiljainen blogin osalta, ei vaan oikein ole juttua irronnut. Muutenkin on menty melko alavireisesti ja jotenkin "eijaksakiinnostaamikkään" -fiilis on ollut päällä. Edelleen oon vaan yskinyt ja pärskinyt, mutta loppuviikkoa kohden alkoi tuntua että kyllä se tästä vielä iloksi muuttuu. Viikonloppu meni ihan hujauksessa ja töiden jäljiltä oon aivan tööt, nukuin viime yönä melkein 12 tuntia niin sai univelkoja vähän lyhennettyä. Nyt sitten tuntuukin etten herää tähän päivään ollenkaan ja kohta taas olis töihin lähtö edessä.

Viime viikolla avauduin siitä, kuinka liikkumattomuus ja ruokavaliosta lipsuminen on saanut mut "pois tolaltaan" ja tuntuu että mistään ei tuu mittään. Tokihan se niin on, että liikunnasta ja hyvästä ruoasta tulee se hyvä fiilis, ei voi kieltää. Mutta kyllähän sellaiseen jäätävän huonoon fiilikseen tarvitaan paljon muutakin. 

Niin paljon kuin tällä hetkellä elämässä on menossa hyviä juttuja, niin on myös niitä vähemmän hyviä juttuja jotka meinaa painaa vaakakupissa nyt pikkusen liikaa. Nyt vaan pitäis osata laittaa asioita tärkeysjärjestykseen ja osata vedellä oikeista naruista. Hiljaa hyvää tulee pätee kai tässäkin kohtaa elämässä. 

Jos kaikki menee päin mäntyä, paista pannukakku. Tai mielummin ehkä tämmönen Brita-kakku!

Tällä viikolla aion alkaa taas liikkumaan, aluksi ihan kevyttä lenkkeilyä ja salille haluan myös jo päästä. Tuntuu hullulta käydä "vaan" jollain puolen tunnin kevyellä lenkillä, mutta parempi se on aloittaa rauhallisesti. Ollaan Fridan kanssa tehty yli tunninkin lenkkejä ja ne yleensä huomaamatta venyy. Frida ei edes ole mikään "urheiluhullu" niin saan monesti koiraltani sellaisia katseita yli tunnin reippailun jälkeen että "ööö joko mentäs kotiin?". Voi että mulla on ikävä sitä hyvää fiilistä joka tuulee kunnon lenkin jälkeen! Niin ja salitreenin myös. Vaikka en oo ole vuosiin käynyt ryhmäliikuntatunneilla kuin ehkä kerran vuodessa, niin oon alkanut miettimään kuinka mukavaa olis käydä esimerkiksi Bodycombatissa mätkimässä näkymätöntä vastustajaa!

Possun hoitoa mummolassa, Fridan uusin lapsi :)

Tällä viikolla on tarkoitus myös panostaa oman yrityksen toiminnan aloitteluun, ensi kuun alusta olisi tarkoitus aloitella kunnolla toimintaa vaikkakin moni asia on vielä auki. Mulla on jo muutama asiakas tiedossa eli eiköhän tämänkin homma lähde pyörimään kun vauhtiin päästään! Nyt vaan häntä pystyyn ja tulta päin! Mukavaa viikkoa ja nauttikaa auringosta!

Mul on ikävä sitä aikaa...

Kerkesin jo hehkuttaa että oon taas terveenä. Kävin tiistaina yli viikon tauon jälkeen koiran kanssa lenkillä, kun olo alkoi olla jo sen verran hyvä. Lenkin jälkeen myöhemmin illalla töissä, mulla alkoi olla kurkku kipeä ja sama jatkui vielä seuraavanakin päivänä. Mulla ei edes tällä "toisella kierroksella" ole ollut kurkku kipeä, ainoastaan kuumeinen olo ilman kuumetta ja yskä. Lenkin aikana tunsin myös suht voimakasta kipua keuhkojen ja rintakehän alueella. Haaveilin jo että keskiviikkona olisin päässyt salille mutta ei. 

Ei hyvä...

Viime viikkoisten kahden sairaslomapäivän jälkeen oon ollu töissä ihan normaalisti ja tänään mulla oli vapaa. Tosi turhauttavaa, kun olo ei oo ihan tööt mutta silti ei voi oikein hyvin. Heti jos vähän enemmän duunailee jotain, niin hengästyy ja tulee huonompi olo. Huomaa että yleiskunto on alkanut ihan selkeesti heikentyä. Tätä on nyt kestänyt pari viikkoa, yskä ei ole enää niin paha mutta nokka valuu. Terveyskeskuskäynnillä viime viikolla hoitaja kehoitti, että mikäli yskä ei mene ohi niin on syytä varata aikaa tarkempiin tutkimuksiin (astma ja allergia). 

Hymy pyllyyn vaikka ei paljon hymmyilytä!

Jotenkin kuvittelin, että tällä kertaa tää menis nopeemmin ohi mutta tänään tuli tosiaan jo taas se kaksi viikkoa täyteen. Jospa tämä nyt jo tästä, oon nyt vaan koittanut ottaa rauhallisesti aina kun en oo töissä. Heti kun on parempi olo, niin tekis mieli lähteä lenkille ja salille, mutta varmaan parempi oottaa että on useamman päivän parempi olo. 

Nyt kun on ollut tosi lämmintä, niin meikäläinen on palellut. Jopa töissä on välillä palellut vaikka oon se joka hikoilee siellä kuin sika. Tänään oon ollut vapaalla ja melkein koko päivän sisällä välillä vaatetta lisäillen. Ulos oli kuitenkin pakko lähteä muutakin kuin koiran pissatushommien merkeissä, tosi nätti ilma ja ei oo pahemmin kelit suosineet tänä kesänä. Olis kovasti poltellut alkaa leikkaamaan nurmikkoa, mutta ehkä hyvä että leikkuri on rikki niin jäi sekin homma tekemättä. Yhtenä iltana tässä ajattelin että pikkusen leikkaan niin pyöräytin yli puoli tonttia ja hups keikkaa kun olikin paska olo seuraavana aamuna....

Tänään keräsin pihalta marjapensaista vähän pakkaseen täytettä. Vielä olis kerättävää ja myös metsän antimista oon haaveillut, tosin voi olla että mustikat hommaan jonkun muun keräämänä tällä kertaa. 

Mustaherukkaa ja pikkusen vadelmia

Pikkuveljellä oli tänään nimipäivä ja mielessä kävi jo aamupäivällä, että pitäiskö leipoa pyöräyttää veljelle jotain. Tietenkään oma lehmä ei ollut ojassa ;) Päätin kokeilla Brita-kakkua jota moni on näin kesällä hehkuttanut. Melko helpolta vaikutti reseptin perusteella, vaikka kuvista oon kattonut että osaankohan tehdä. Kaikki muut ainekset löytyi kaapista, mutta kerma täytyi hakea kaupasta mutta kauppaan oli muutenkin asiaa. Pääsinpäs vähän ihmisten ilmoille vapaapäivänä kun en muuten saa olla ihmisten kanssa ;) 

Tunnen jo kuinka oon turvonnut kun hiilarit maistuu ihan liian hyvin eikä tuu liikuttua tarpeeksi. Omilla huonoilla valinnoilla siis vaan pahennan oloani. Kun olo on muutenkin kökkö niin huonolla ruoalla se vaan pahenee. Ja tietysti olis tärkeetä näin flunssasena syödä terveellisesti kun epäterveelliset ruoat ei ainakaan edistä parantumista. Tyhmästä päästä kärsii koko akka. No vaikka pyöräytin kakun tänään, niin oon onneksi skarpannut ja saanut melko hyvin niskalenkin tässä hommassa. Alan kyllä jo kyllästyä tähän vetämättömään oloon että kyllä tämä hiilaripöhö pitää nyt saada pois.

On kyllä jo niin ikävä sitä aikaa mikä oli ennen näitä sairasteluja ja siinä välissä. Aloin taas nauttia ihan kympillä liikunnasta ja terveellisestä ruoasta. Nukkumisenkaan kanssa ei ollut enää ongelmia kun kaikki hommat oli balanssissa, hommat siis rullas hyvin. Oli niin huippu fiilis kun olo vaan keveni viikko viikolta ja olo oli virkeä sekä mieli positiivinen. Nyt oonkin sitten alakuloinen, turvonnut ja mustilla silmänalusilla varustettu pessimistinen äkämummo. 

Nooh kuten oon todennut, jos ei ole tyytyväinen tilanteeseen sille täytyy tehdä jotain. Flunssalle en oletettavasti voi tehdä nyt muutakuin vaan kiltisti odottaa, että se menee ohi. Vaikka tässä nyt vaan kestää. Pitää vaan malttaa parantua kunnolla ennen sinne lenkille lähtöä. Ei tee kyllä yhtää huonoa tälle naiselle opetella pitkäjänteisyyttä... Ja mitä turvotukseen ja vi**tukseen tulee, niin eipä auta muutakuin katsoa taas totuttaa silmiin ja käydä puntarilla järkyttymässä montako kiloa on parissa viikossa kerätty. Alkaa varmaan taas puhdas ja terveellinen ruoka maistua. Ja hyväähän se on oikeesti on ja maistuu. Eiköhän se toivon mukaan ole niin, että viikon parin päästä oon jo onnellisena Fridan kanssa lenkillä ja salilla (sinne ilman Fridaa tosin) mieli virkeänä ja turvotuksesta ei oo tietoakaan :) Nyt vaan se oikea asenne kohilleen ja narinat pois! 

 

Tunnesyöpön motivaatiomaanantai

Viime viikolla koeteltiin tämän naisen päätä. Uudestaan iskenyt flunssa ja epäilyt keuhkoputkentulehduksesta tai keuhkokuumeesta tarkoittivat tietysti sitä, että liikkumaan ei päässyt ja projekti "Lellu bikinikuntoon" seisahtui jälleen. Ja sairastelut tarkoittaa monesti omalla kohdalla myös takapakkia... Nyt kun flunssa iski uudestaan, yritin aluksi pitää mielen kuitenkin positiivisena ja ajaltella että kyllä tämä tästä taas menee ohi. Kuitenkin mulle iski pienimuotoinen ketutus, koska tähän sairasteluun on mennyt jo yli kuukausi.

Kuten oon aikasemmin todennut, kun flunssa iskee niin tuntuu täysin mahdottomalta pysyä ruokavaliolla jota noudatan muuten normaalisti. Ruokahalu on kadoksissa ja jos joku maistuu, niin se ei todellakaan ole rahka tai kanariisikasvissörsseli siitä muovikiposta. Aamupuurosta raejuustolla en tosin luovu vaikka olisin pää kainalossa. 

Myöskään aamukahvista ei luovuta, koskaan.

Oon perus tunnesyöppö nainen. Aina jos ahdistaa niin silloin lohdutusta haetaan ruoasta ja yleensä vielä niistä perkeleen herkuista. Montakohan kertaa sana HERKKU on kirjoitettu tässä blogissa?! Olisko blogin parempi nimi Herkkulife :D No kuitenkin jostain syystä menneellä viikolla mun mieleen on noussut joitakin asioita, jotka edelleen saa mut jollain tasolla jopa ahdistumaan. Ne on asioita jotka jo oon oppinut hyväksymään, mutta silti aika-ajoin niitä mietin ja kysyn että miksi on niin? Ja miksi ei vois olla toisin? 

Mamman rakas pusutyttö <3

Oon myös sitä sorttia, joka melko helposti meinaa jäädä rypemään siinä ketutuksessa. Mutta luojan kiitos oon oppinut että se ei todellakaan kannata! Silloin jos ottaa päähän ja ahdistaa, niin asioille pitää tehdä jotakin. Ja jos niille ei kerta kaikkiaan voi tehdä mitään, niin ne vaan täytyy hyväksyä sellaisina kuin ne on. 

Voin myöntää, että viime viikko meni tosi heikosti syömisten osalta. Oikeita ruokia jäi väliin ja niitä korvattiin herkuilla. Onneksi koko ajan tiedostin mitä teen ja tiesin että hommasta seuraa hyvin todennäköisesti painonnousua. Mutta en alkanut stressaamaan asiasta, vaikka tiesin että en valinnoillani edistä tavoitteisiini pääsyä. 

Vaikka menneet viikot ja varsinkin edeltävä viikko on mennyt vähän hunningolla, niin peliähän ei todellakaan ole vielä menetetty. Elämässä tulee pieniä ja isoja vastoinkäymisiä eikä niistä passaa lannistua. Kyllä tuossa edeltävällä viikolla jossain vaiheessa tuntui, että mistään ei tuu mitään. En kyllä tiedä mistä moinen ajatus, ehkä tämä naisena oleminen on välillä vähän tämmöstä ;) 

Nyt kun alkaa tuntua siltä, että sairastelut on taas sairasteltu niin oon tänään koittanut koota itseäni ja ajatuksiani, palautella mieleen että mikä mua motivoi jatkamaan. Koko homma on kuitenkin pitkälti kiinni omasta motivaatiosta ja asenteesta. Negatiivisuudella ei saavuta yhtään mitään, millään elämän osa-alueella. Pitää uskoa itseensä ja päämääräänsä. Jos ei usko itseensä, on aika vaikeaa saavuttaa mitään. Eli nyt vaan taas häntä pystyyn ja tulta päin! Pitäis kuitenkin muistaa elää tätä elämää täysillä, kuten juuri menehtynyt entinen työkaverini vielä joitakin viikkoja sitten oli todennut. Tätä neuvoa lupaan noudattaa, kauniita unia Marjut <3

 

 

Isosisko

Suhteellisen usein kuulen mitä mielenkiintoisempia kommentteja kun jonkun kanssa tulee puhe perheestäni. Lähinnä siis kun puhutaan sisaruksista. Omasta mielestä mun "sisaruskuvioissa" ei ole mitään ihmeellistä, mutta usein se herättää ihmetystä. Tokikaan monet eivät  tarkoita mitään pahaa kommenteilla, mutta joskus oon kieltämättä tykännyt vähän huonoakin jostain  "no onpa vähä outo" ja "no aika erikoista" - letkautuksista. Ehkäpä nämäkin on vaan sellaisia sammakoita, joita on pulautettu suusta sen kummemmin edes ajattelematta.

Nykypäivänä uusperheet ja sisarpuolet alkavat olla jo aivan normaalia, eikä ole ollenkaan omituista kun perheessä on molempien vanhempien edellisistä suhteista lapsia ja sitten niitä yhteisiä. Toisella tai jopa molemmilla vanhemmista saattaa olla peräti kahdestakin suhteesta lapsia ja jälkeläisiä saattaa sitten olla yhteensä vaikka kolmenkin eri naisen/miehen kanssa. Se on hyvä että lisäännytään niin ei katoa maapallolta ihmiset! 80-luvulla syntyneenä uusperheet oli melko harvianaisia silloin kun olin lapsi, mutta erotilastotkin taisivat olla aivan eri luokkaa siihen aikaan. 

 
Isosisko. Se on se mun kunniatehtävä tässä omassa elämässä. Olla isosisko. Se on mulle se kaikista tärkein juttu, mikään muu ei ehkä ole niin tärkeää ja kallisarvoista kuin oma perhe mutta erityisesti omat pikkusisarukset on mulle se minkä vuoksi olisin valmis vaikka antamaan henkeni jos tilanne niin vaatii. Varmaan aika moni jolla sisaruksia ylipäätään on, ajattelee näin.

Eka kertaa musta tuli isosisko vuonna 1988 kun olin itse kolme vuotias, syntyi ensimmäinen pikkuveli. Vajaa vuosi myöhemmin syntyi pikkusisko, mun ainoa siskoni. Vanhimmalla veljelläni ja siskollani on ikäeroa vajaa vuosi, koska molemmat ovat omien vanhempieni uusista liitoista. Äidin puolelta syntyi vielä kaksi pikkuveljeä lisää myöhemmin eli mulla on kolme pikkuveljeä ja yksi pikkusisko.

Mulla ei ole siis ollenkaan "täysveristä" sisarusta eli olen omien vanhiempieni ainokainen tuotos. Tätä asiaa on tullut kyllä joskus mietittyä... Ihan niinkuin olisin tavallaan ainut lapsi, vaikken siis olekaan. Ja minkälaisia olisi ne mun sisarukset, joilla olis täysin samat vanhemmat kuin mulla? Miltä ne näyttäis, minkälaisia ne olis luonteeltaan, olisko ne jotenkin läheisempiä tai ehkä jopa rakkaampia kuin nämä sisarpuolet?

En oo koskaan ajatellut mun sisaruksia "vain" puolikkaina. Varsinkaan mun pikkuveljiä, kun ollaan kasvettu samassa kodissa ja meillä on sama äiti. Siskoni kanssa ollaan kasvettu eri kodeissa ja tämä johtuu  siitä että meillä on eri äidit. Kun ollaan eri kodeissa kasvettu, niin väistämättä se on vaikuttanut siihen kuinka läheisiksi sitä on kasvettu. Nyt vasta aikuisena ollaan ehkä läheisempiä kuin koskaan aikaisemmin. 

Kuten joskus joku totesi, me ei todellakaan olla siskoni kanssa samasta puusta veistettyjä. Siskoni on pitkä ja hoikka kun taas itse oon normipituinen ja en-niin-hoikka. Vaikka rungot meillä on aivan erilaiset, niin ei meidän kasvoissakaan ole kyllä mitään samaa. Ehkä kerran yhdeltä ihmiseltä oon kuullut, että kyllä meissä jotain samaa on. Mutta en kyllä tiedä yhtään että mitä, ollaan molemmat niin omien äitiemme näköisiä. Itsestäni löydän kyllä samoja piirteitä kuin isässä, mutta siskostani ei isän piirteitä löydy kuin ehkä pituudesta (ainakaan mun mielestä). 

Mulla on siis neljä sisarusta ja ne on melkoinen rikkaus, olis ollut aika surullista jos olisin jäänyt ainoaksi lapseksi. Kenelle sitä sitten olis päässyt tomerana pikkuemäntänä vaihtamaan vaipat ja auttamaan äitiä vauvan hoidossa ;) Olin siis jo kymmenen vuotiaana melkoinen "mamma", hoitelin nuorimpia pikkuveljiä kuin vanha tekijä! En kyllä tosin tiedä miten vajaan 20 vuoden tauon jälkeen selviäisin vaipan vaihdosta tänä päivänä. Loppuvuodesta pääsenkin jo virkistämään muistia, kun vanhimmasta veljestäni tulee isä ja minusta tämän myötä täti, ensimmäistä kertaa. 

Fitnesstukku löytöjä

Oli tarkoitus tässä kuussa ottaa vähän sellainen linja, että mihinkään ylimääräiseen ei nyt rahaa laiteta. Eli mitään sellaista, joka ei ole aivan välttämätöntä niin sitä ei sitten osteta, piste. Jotenkin muistelen päättäneeni vastaavanlaisista linjauksista aikaisemminkin...

Well hello!

Reilu viikko sitten nokkani eteen ilmestyi niin hyvä tarjous, että oli ihan pakko edes pikkusen vilkasta... Fitnesstukun oman malliston vaatteet -25% ja ilman toimituskuluja! Työkaverini jo riemusta kiljuen teki omaa tilaustaan, joten pakkohan se oli meikäläisenkin kotiin päästessä istahtaa koneen ääreen selailemaan valikoimaa. 

Treenivaatteita(kaan) ei varmaan koskaan voi olla liikaa. Itse en kuulu niihin himotreenaajiin, joilla hikipyykkiä tulee ihan hulluna mutta kyllähän niitä treenivaatteita saa melko usein pestä. Eli ei yhtään haittaa, vaikka treenivaatteita on enemmänkin ;) Paitoja mulla on melko vino pino, mutta silti tuntuu että vedän niskaani aina tietyt paidat. Taitaa muussakin pukeutumisessa olla sama homma. Huh onneksi ei tarvi enää käydä koulussa niin välttyy joka aamuiselta "mullaeioomitäänvaatteita" hermoromahduksilta :D 

Housujen hankinta on tuottanut mulle melkeen aina pään vaivaa. Oon tämmönen persjalka eli mulla ei ole mitenkään erityisen pitkät jalat mutta sitäkin paksummat reidet ja hanurikin on se kuuluisa teeveen kokoinen (en osaa sanoa montako tuumaa).

 

Onko tämä nyt semmonen belfie?

 

Löysin Fitnesstukun sivuilta vaikka mitä kivaa todella edullisesti, mutta päätin olla kuitenkin tilaamatta. Seuraavana päivänä palasin sivuille ja tilasin nämä mukavat mm. nämä mukavat treenipöksyt. Lisäksi bongasin parilla eurolla Fitnesstukun vanhempaa mallistoa olevan t-paidan ja ostoskoriin eksyi vielä avainnauha ja juomapullo. Hintaa tälle koko pompsille tuli noin 30 euroa eli ei ollenkaan paha kun niitä toimituskulujakaan ei ollut! Pelkkiä housuja ei saa tuohon hintaan, mutta nyt oli niin kovat alet että ei voinut olla tilaamatta ;) 

Housuja tosiaan on muutenkin hankalaa löytää ja treenihousujen hinnat on mielestäni aika älyttömiä välillä. Tosin en kiellä sitä etteikö laatu saisi maksaa, eipä se ole köyhällä vara halpaan että mielellään maksankin toisinaan enemmän jos tiedän että kyseessä on laadukas ja kestävä tuote. Viime aikoina on tullut melko usein vastaan tuotearvosteluja hintavista housuista, joista saumat ratkeilee ennen aikojaan hoikemmillakin tytöillä. 

Paita näköjään jo purkautuu, onneks on uudet housut!

Nämä housut sujahtivat onneksi ongelmitta jalkaan ja tuntuivat hyviltä jalassa. Tosi napakan oloista kangasta ja vyötärökin on sopivan korkuinen, ei tarvi pelätä että hanuri vilkkuu kesken tositoimien. Mikään ei oo kyllä ärsyttävämpää kuin kiskoa housuja kokoajan ylös kesken treenien! Mutta ilmankaan ei ole kovin soveliasta treenailla. Salille en ole vielä päässyt, mutta housut tuntuivat niin mukavilta että pari kertaa olen kuitenkin näitä jo käyttänyt vapaa-ajalla esim. eilisellä terveyskeskusreissulla. Normaalihintakaan näissä ei ole kyllä paha, 34,90 € eli voisin kyllä tilata toisetkin eri värisenä versiona. 

T-paita on ihan perus naisten mallin paita, en tämän tyylisiä pahemmin käytä mutta kun parilla eurolla lähti niin ei isoa tappiota olis tullut mikäli ei olis miellyttänyt. Avainnauha josta ei tähän hätään ole kuvaa, on myös jämäkän oloinen eli kestää varmasti tämmösen menevämmänkin naisen menossa mukana. Vesipulloa en vielä ole päässyt testaamaan mutta hyvältä vaikutti sekin. Koko tilaukseen oon tyytyväinen, suht nopea toimitusaika ja paketin sisältö oli sitä mitä pitikin, 5/5!  

Sairaslomalta terve!

Huomenna tulee viikko, kun iski kova yskä ja muutenkin flunssainen olo päälle. Kerkesin olla vajaa pari viikkoa terveenä edellisen flunssan jälkeen ja alotella taas treenailut ja lenkit. Pikkusen on ollut pettynyt olo, että on taas kipeenä. Just kun on päässyt niin hyvin vauhtiin. Mutta eikai näille mitään voi....

Se että iski yhtäkkiä niin kova yskä, joka tuntuu tulevan tuolta "syvältä" keuhkoista herätti epäilyksen keuhkoputketulehduksesta tai keuhkokuumeesta jälkitautina edellisestä flunssasta. Kuumeinen olo on ollut välillä, mutta kuume ei tälläkään kertaa ole noussut. Alilämpöä oli taas eilen ja tänään aamulla. Välillä on tuntunut, että tällä kertaa tämä menee nopeammin ohi mutta eilen olo meni pahemmaksi ja keuhkoissa alkoi tuntua enemmän kipua ja tämän lisäksi rintakipua. Äitini painostuksesta ja oman järkeilyn tuloksena sitten tänään soitin aamusta päivystykseen ja sain ajan päivystävälle sairaanhoitajalle. 

 

Sain ajan heti aamulle, joten ei tarvinut jäädä odottelemaan tuntikausiksi. Aamupuuron ja parin kahvikupin jälkeen lähdin kohti terveyskeskusta. 

Muutaman minuutin odottelun jälkeen pääsinkin hoitajan luo ja oireiden kartoittamisen jälkeen alettiin tarkemmin tutkia. Pika crp:n mukaan tulehdusarvot olivat normaalin rajoissa. Korvat ja nielu katsottiin myös eikä niissäkään ollut häikkää. Poskionteloitakin katsottiin, eikä niistäkään löytynyt mitään. Hoitaja halusi kuitenkin lääkärin vielä kuuntelevan keuhkot, koska veriset yskökset epäilyttivät. Lääkärin mukaan ei ole syytä huoleen. Hoitaja kirjoitti pari päivää sairaslomaa ja nyt pitäis ottaa iisisti sitten. Mikäli yskä ei mene hiljalleen ohi, täytyy tutkia tarkemmin mikä yskän syynä voisi olla. Kaikin puolin jäi kyllä hyvä fiilis käynnistä, ei ollenkaan sellainen "arvauskeskusfiilis". 

Tässä kotona kun on ottanut rauhallisesti, niin olo on jo vähän parempi. En tiedä mikä siinä on, että on aina vähän huono omatunto kun on sairaslomalla. Vaikka on oikeasti kipeä eikä työkykyinen. Tuntuu, että pitäis olla melkeen pää kainalossa että voi olla pois töistä. Mutta kyllä nyt jo järki sanoo, että parempi parannella tällä kertaa kunnolla eikä sitkutella töissä, kun siellä olo kuitenkin vaan pahenee. Varmaan vaan taas pitkittyis koko flunssa kun olis töissä. 

Hirveä hinku olis jo salille ja lenkille, mutta nyt ei auta kuin lepäillä. Jospa ens viikolla taas pääsis tositoimiin.  Tässä kun ei oikein voi tehdä mitään sen kummempaa, niin nyt olis hyvin aikaa tehdä opinnäytetyötä. Johan mulla on tässä Word auki ja oon saanut otsikon vaihdettua ;) Laskin tänään, että mulla onkin vaan kolme ja puoli viikkoa aikaa saada työ väliraporttikuntoon! Onneksi tämä kirjoittaminen ei ole mulle ongelma, eli nyt vaan naputtamaan.