Kiusaaminen, itsetunto ja ihmissuhteet

En ole paljoakaan käsitellyt blogiteksteissäni kiusaamista. Aihe on minulle hyvinkin tuttu ja ylipäätäänkin ajankohtainen. Varmasti jokainen on jossain vaiheessa elämäänsä kokenut jonkinlaista kiusaamista; sisarusten välistä härnäämistä, koulukiusaamista, työpaikkakiusaamista ja mitä näitä nyt on. Kiusaamistahan voi tapahtua melkein missä vain ja sitä voi olla monenlaista. Se voi olla pientä tai suurempaa, mutta ei koskaan hyväksyttävää. Kiusaaminen voi pahimmillaan tappaa. 

Jos se ei tapa, se voi pilata ja vaikuttaa elämään pitkän aikaa. Niin paljon kuin olenkin aina ollut kiusattujen puolella, en usko että kiusaajienkaan henkinen hyvinvointi voi olla kovin hyvällä mallilla. Yleensä tietynlaiselle käytökselle on jokin syy, kiusaajien tekojen takana voi olla oma paha olo. Toki kiusaaminen voi olla silkkaa typeryyttä tai jopa ajattelemattomuutta, niin hullulta kuin se kuulostaakin. 

Omat kokemukseni kiusaamisesta eivät ole moniin kuulemiini tarinoihin verrattuna kovinkaan pahoja, vaikka nämä on taas niitä asioita joita ei ehkä kannattaisi lähteä vertailemaan. Mua on kiusattu koulussa ala-asteelta aina lukioon asti, mutta se ei ollut ihan sietämöntä kuitenkaan. Ala-asteella kiusaaminen ilmeni lähinnä nimittelynä eli läskiksi haukkumisena. Ennen yläasteelle siirtymistä se ehkä paheni, varsinkin kun olin aina se isoin tyttö ja kasvoin pituuttakin aika paljon ennen muita. Minusta povattiinkin pitkää tyttöä, mutta kuudennen luokan jälkeen pituutta ei enää tullut ja jäin 165 senttiä "pitkäksi". Muotoja alkoi tietysti tulla jo ennen yläasteelle menoa ja sainkin kuulla että mulla on hyllyvä lyllyvä pylly! Tämä kommentti kyllä on jälkeenpäin huvittanut. Myös se, että aikuiset ihmiset "kauhistelivat" ääneen että onpa iso tyttö! Vaikka enhän mä oikeesti mikään jättiläinen koskaan ollut. 

Yläasteaika oli jo astetta raskaampaa, mutta kelleppä murrosikäiselle ei olisi. Heti alussa jouduin etsimään uusia kavereita, koska ala-aste aikainen kaverini ei voinut enää olla seurassani vaan vietti aikaa "isompien" kanssa. Ikuisesti muistan ne sanat "Voin olla sun kanssa taas ehkä sitten ysillä kun nuo muut on lähteny amikseen". Fine! Nopeasti kuitenkin löytyi uusia kavereita ja sainkin yhden tosi hyvän kaverin. Poikakavereita alkoi olla yhellä jos toisella kaverilla ja itsekin olin tosi lääpällään muutamaan poikaan yläasteaikana. Yhtäkään näistä pojista en koskaan uskaltanut lähestyä :) Sain kommentteja siitä, että oon ihan nätti mutta liian lihava. Ajattelin sitten, että kaikki pojat aattelee musta näin eli turha elätellä toiveita ihastusten suhteen. Toki yläasteaikana ei tarvi vielä parisuhteita sen vakavemmin solmia, mutta kyllähän ne "alaks oleen?"-hommat kuuluu nuoruuteen. Kerran välitunnilla yks vanhempi poika huusi mun perään että: "Muuten ihan hyvännäkönen mut liian iso perse!". Hitto mikä ääliö, mutta okei; tää kaverihan oli ihan pentu vielä sillon. Kaikista "kipein" muisto yläasteajoilta oli se, että olin tooooosi ihastunut yhteen poikaan pitkän aikaa ja joskus oltiin jo pari sanaakin vaihdettu. Kerran yhtenä syksyisenä perjantai-iltana satuttiin saman illanviettopaikkaan ja olin tosi täpinöissään, kunnes tämä poika tulee ivallisesti kysymään; "Kuinka paljon sää Leena oikeen painat?" ja nauraa päälle. Arvata vaan voi kuinka paskalta se silloin tuntui. 

Lukioon mennessä olin niin iloinen, kun ajattelin että porukka on jo sen verran kypsää ettei kiusaamista varmaan ole. Varsinkin kun menin pienempään lukioon, enkä keskustan isoon lukioon. Lukiossa kiusaamista ei aluksi ollutkaan, mutta valitettasti yks kiusankappale siirtyi samaan kouluun kanssani ja siitähän se taas lähti. Lukioaikana kiusaamista ei jatkunut kovin kauan ja itsetunto alkoikin olla jo vähän parempi. 

Täysikäiseksi tullessa näihin ns. kiusallisiin tilanteisiin joutui baareissa. "Oho kattokaa mikä possu!", "Mikäs syöttöpossu täällä tiskillä on?", "Onko nyt pikkusen ylimäärästä tuossa sun perseessä?!", "Onko jääny vähä joulukiloja?" ja monta muuta hassun hauskaa kommenttia.  Ja kyllähän niistä joidenkin tyyppien ilmeistä ja päästä varpaisiin katseista näki mitä niiden mielessä liikkui.   Jossain vaiheessa laihdutin melko paljon ja kummasti aloin muuttumaan "seinäruususta" ihan kiinnostavaksi  misuksi. Kuten yksi lempparibloggaajistani omassa tekstissään totesi laihtumisestaan, että on surullista että se voi olla ihan vaan kymmenestä kilosta kiinni että sut huomataan. Aikuisiällä mun itsetunto jotenkin polkeutui taas melko syvälle suohon. Monesti ei oltu päästy edes baariin asti, kun jo menomatkalla sai kuulla kommenttia ulkonäöstä. Kännisiltä ihmisiltä toki, mutta ei se paljon auta kun se tuntuu silti yhtä pahalta. Olin jonkin aikaa myös baarissa töissä ja siellä sainkin sitten kommentteja asiakkailta... 

Toki mulle yritettiin aina sanoa, että näistä ilkeistä kommenteista ei kannata välittää mutta en vaan koskaan oo voinut olla välittämättä. Kyllä ne aina hetken aikaa ottaa päähän ja harmittaa, mutta toki ne unohtuu. Mutta ei tietysti kokonaan, enhän mä niistä nyt tässä kirjoittelis. Näitä ilkeitä kommentteja on tullut nyt aikuisiälläkin ihmeen paljon ja melko erikoisissakin tilanteissa. Sen mitä oon näistä puhunut kavereille ja joillekkin tuttavillekkin, niin ne on herättänyt hämmenystä. Mulla on ehkä ollut vaan tosi huonoa tuuria ja sattunut kohdalle ne ääliöt jotka päästelee suustaan mitä sattuu. 

Se miten nämä huonot kokemukset vaikuttaa itsetuntoon ja ihmissuhteisiin, on tietysti huono asia. Mulla on edelleen ajoittain tosi huono itsetunto, vaikkakin iän myötä oon saanut itsevarmuutta lisää (tietysti myös laihtumisen myötä) enkä enää jaksa oikeasti välittää mitä muut ajattelee. Edelleenkään en vaan meinaa luottaa ihmisiin ja lähipiirini onkin melko pieni. En kovin helposti päästä ihmisiä lähelle ja koen joskus tietyt sosiaaliset tilanteet melko ahdistavana. Vaikka olenkin asiakaspalvelutyössä ja joudun päivittäin tekemisiin uusien ihmisten kanssa, niin työtehtävistä selviän kyllä hyvin. Työssä on vaan se tietty rooli, jonka taakse on hyvä piiloutua.

Usein vieläkin ajattelen, että kukaan mies ei voi kiinnostua minusta niin kauan kuin olen ylipainoinen. Tiedän että se on tyhmästi ajateltu (ja lapsellista), mutta valitettavasti oon aikuisiälläkin saanut ns. pakit sen takia, että oon liian ylipainoinen. Toki jossain määrin ymmärrän senkin, että mielummin se paremman näköinen hoikka nainen, kuin huomiota herättävän suuri "kinkku". Pinnallista ajattelua, myönnetään. 

En jaksa silti olla katkera, se ei kuitenkaan auta mitään. Edelleenkin saan silloin tällöin kuulla kommentteja ulkonäöstäni, nimenomaan läskeistä. Tuntuu pahalta joo, mutta se ongelma on siellä toisessa päässä. Oon kuitenkin näiden ääliöiden yläpuolella eikä mun tarvi enää mennä "seiniä pitkin" ja varoa ettei vaan kukaan huomaa mun isoa olemusta. Aikuisemmalla iällä oon alkanut repimään huumoria näistä muodoistani ihan itsekin, välillä melko rajustikkin ettei kaikki kuulijat edes uskalla nauraa :D

Ja vielä tulee se päivä, että mä en oo enää ylipainoinen ja läski. Onhan sitä päivää tässä ooteltu jo, mutta kyllä se sieltä tulee vielä. Niin kauan kuin itse uskon itseeni, niin millään muulla ei oo väliä. 

Toivottavasti tämä teksti tavoittaa kohtalotovereita ja kommentointi on sallittua ellei jopa suotavaa :) Mikäli et halua julkisesti kommentoida tai haluat kertoa oman tarinasi, laita sähköpostia neenulife@gmail.com. Mielelläni kuulen muiden tarinoita ja jos vaan voin olla jotenkin tueksi ja turvaksi kiusatuille, mielelläni sen teen.

Kylmää kyytiä

Morijens! Täällä meinaa pukata kesäflunssaa. Kurkku ollut eilisestä asti  kipeä ja meinaa olla kuumeinenkin olo. Eilen jätin salitreenit suosiolla väliin, koska olo oli melko kehno. Heti kyllä omatunto kolkuttelee, vaikka pitää muistaa järki näissäkin hommissa. En kyllä tiiä missä välissä oon ehtinyt itteni palelluttaa, syytän tätä kylmää kesää :) 

Täällä pohjoisemmassa Suomessa ei paljon oo kunnon kesäkeleistä päässyt nauttimaan, kolmen viikon kesäloman aikana oli muistaakseni yks nätti aurinkoinen päivä ilman vesisadetta. Muuten sitten taiskin joka ikinen päivä sataa. Mutta loma on aina loma :) Mitä nyt tuossa oon sääennusteita katsellut, niin ei helteitä taida tulla ja heinäkuuta jo eletään. Saas nähä mites sitten elokuussa...

Kuten tuossa edellisessä postauksessa pääsiin kehumaan, on ruoka- ja reenihommat alkanut kulkemaan tosi hyvin. Ja hyvinhän ne kulkee edelleen, mutta kuten arvelinkin niin töiden alkaminen loman jälkeen voi vähän hidastaa tahtia tai jotain... Lomalla kerkesin liikkumaan yleensä kaksi kertaa päivässä ja lepopäiviä ei olis malttanut pitää juuri ollenkaan. Päivät meni jotakuinkin niin, että salitreeni plus vähintään tunnin lenkki. Salilla en tosin käynyt joka päivä tietystikkään, mutta lenkillä sitten kahdesti niinä päivinä kun ei ollut salitreenejä. 

Vuorotyötä tekevänä unirytmi meinaa usein olla melko sekaisin ja nyt jo vajaan viikon töissä olon jälkeen muistaa taas mitä tää on. Mutta yritän olla ressaamatta, heh heh... Toivotaan että tää flunssanen olo menee ohi ja pääsee muutenkin taas kiinni tähän arkeen :) Huomisen aamuvuoron jälkeen olis kaks vapaata, jee ehtii reenaan! Kun pitää tavotteet ja päämäärän kirkkaana mielessä niin ei pikkujutut häiritse ;) 

 

No mutta hei!

Taas bloggailu jäänyt, perinteisesti vois jotain kirjoitella näin parin kuukauden tauon jälkeen :D Kuten aikaisemminkin oon todennut, tästä ei meinaa tulla säännöllistä koskaan kun on niin monta rautaa tulessa. Mutta kirjotellaanpas taas kun aikaa on ja innostusta kirjoittamiseen :) 

Ihan mukavasti menee. Keväällä tosiaan sain taas otettua ryhtiliikettä näissä laihdutushommissa ja vaaka onkin siitä asti hiljalleen näyttänyt pienempiä lukemia. Mitään suuria muutoksia ei ole peilikuvassa tapahtunut, suurin muutos on tullut ehkä siinä, että ylimääränen pöhö ja nesteet on lähtenyt. Ruokavalion siistiminen on ollut tosi vaikeeta pitkän syönmitäsattuutekemäänmieli-putken jälkeen. Kevät menikin oikeestaan siinä motivaation hakemisessa ja "kuivaharjotellessa". On tää homma niin paljon enempi korvien välistä kiinni ja sen kyllä tajuaa aina vaan paremmin. 

Paino on jojoillut parin kilon väliä pitkin kevättä, mutta nyt kesällä oon saanut sen paremmin laskuun. Puntarille hyppään kerran tai pari viikossa ja koitan olla ressaamatta lukemia sen kummemmin. Maltti se on valttia, niin kärsimätön ihminen kuin olenkaan... 

Pt:n tekemän ruokavalion noudattaminen on nyt mennyt tosi hyvin, herkkupäiviä oon pitänyt kerran viikossa. Salitreenit sujuu paremmin ja säännöllisemmin kuin aikohin plus lenkkeilykin tuntuu hyvältä. Kaiken kaikkiaan koko homma on alkanut pitkästä aikaa rullaamaan oikeesti hyvin. Enää ei tunnu semmoselta väkisin vääntämiseltä, "kun mun nyt vaan pitää laihduttaa ja reenata ja syyä fitnessruokaaaa!". 

Löysinpäs tuossa joku aika sitten työpaikan koneelta vanhoja kuvia firman bileistä... Aattelin aluksi että oonkohan vieläkin tuon kokonen, kun on vähän tullut lipsuttua viime aikoina. No mutta enpä kyllä taida olla, tästä taas jatketaan :)

 

 

Uudet Gazozin treenitrikoot ja muuta mukavaa

Ei käy kyllä kieltäminen, etteikö treenivaatteilla olisi minkäänlaista merkitystä. Niin treenivaatteiden kuin muidenkin vaatteiden kanssa on ollut aina jonkinlaisia haasteita sen suhteen, miten löytää sopivat ja mukavat. Erityinen ongelma mulla on aina ollut tämän leveän alaosaston kanssa. Kun reittä ja peppua on reilusti, ei tahdo kokoja löytyä kovin helposti. Salitreeneihin tarvii erityisesti hyvät housut, joita ei tarvi joka välissä oikoa eikä tarvi pelätä että pylly vilkkuu! Tilasin Gazozilta parit uudet treenitrikoot sillä ajatuksella, että luultavasti en saa muotojani survottua housuihin, mutta kuinkas kävikään...

Nämä treenitrikoot löytyivät siis Gazozin verkkokaupasta osoiteesta www.gazoz.fi ja ovat luonnollisesti kokoa xl. Hyvin menivät päälle ja tuntuu tosi kivalta päällä. Toiset housut odottavat vielä hoikempia aikoja, mutta ovat vähintään yhtä makiat! 

Oon muutenkin tehnyt kevään aikana hyviä ja edullisia löytöjä vaatekaappiin. Esimerkiksi Stadiumilta löytyi superedulliset vapaa-ajan kengät ja kevätkeleille käytönnöllinen pääpanta, väreinä tietysti mun lemppari pinkki :D Myös uusi Niken reppu sopii värimaailmaltaan tyyliini ;)

 

Oon tehnyt hankintoja myös lisäravinteiden osalta ja kerennyt perehtyä niihinkin nyt vähän enemmän. Toki paljon niistä mulla on vielä todella paljon opittavaa, mutta perushommat on hallussa. Ens kerralla voisinkin kertoa, mitä oon hankkinut!

Uudet volyymiripset

Tänään vihdoin sain uudet ripset! Oon nyt ollut melkein puoli vuotta ilman ripsienpidennyksiä. Aivan ensimmäisen kerran laitoin ripsienpidennykset noin vuosi sitten, aluksi klassiset pidennykset ja myöhemmin vaihdoin volyymiripsiin. Ennen joulua päätin pitää taukoa ripsistä ja annoinkin niiden varista hiljalleen pois. Kun jäljellä oli vain muutama ripsi, poistin ne omatoimisesti kotona itse :D Aluksi jäljellä oli vain tyngät omat ripset, joihin ei meinannut saada edes ripsiväriä. Niihin tottuminen vei kyllä oman aikansa, olihan mulle laitettu jo melko pitkää pidennystä ja vielä D -kaarta eli aika näyttävät ripset. Hiljalleen omat ripset kuitenkin kasvoi ja ne sai jo taivuttettuakin ja näytti jo ihan kivalta. 

Laitatin volyymiripset tänään samalla henkilöllä, jolla on aikaisemminkin käynyt ripsiä huollattamassa. Jälki on erinomaista ja työ todella huolellista. Ylemmässä kuvassa on siis omat ripseni ripsivärin kera noin viikko sitten kuvattuna. Alemmassa taas tänään juuri laiton jälkeen kotia saavuttuani, pyörremyrskyssä pikkusen sekoittuneet ripset. Ulkona oli aivan järkyttävä tuuli ja pelkäsin ehkä enemmän, että ripset irtoavat kuin että lennän pyöräni kanssa sillalta alas jokeen :D Mutta hyvinhän nuo pysyivät tuulessa kohillaan :)

Volyymiripset helpottavat kyllä taas arkea, kun meikkauksesta selviää aamullakin noin viidessä minuutissa. Ilman silmämeikkiä oon ehkä vapaapäivinä, mutta muuten en osaa olla jos silmissä ei ole mitään ehostusta. Kun ihon saan vielä parempaan kuntoon ja kesän tullen vähän väriä, niin vähemmälläkin meikkipohjalla pärjää. Helppoa ja nopeaa siis. 

 

Pääsiänen ja Neenu 30!

Niin siinä vaan pääsi käymään, että tämä nainen täytti pyöreät 30 vuotta! Uskomattoman nopeasti on vuodet vierineet, tuntuu että vastahan täytin 18 :D Välillä tuntuu että sitä alkaa olla jo ihan ikäloppu, mutta toisaalta nuoriahan tässä vielä ollaan. Pakko myöntää, että meinaa toisinaan iskeä pientä kriisin poikasta. Tämä johtuu siitä, että omanikäisillä kaikilla alkaa olla puoliso. lapsia ja talo rakennettuna.Viikoittain saa Facebookista lukea uutisia kihlauksista, tulevista häistä, vauvoista ja talokaupoista. Mutta ei siinä, oon vilpittömän iloinen heidän puolestaan joille näitä mukavia juttuja tapahtuu :)

Synttäreitä edeltävänä päivänä mua odotti kotona iso kimppu kauniita kukkia. Tämä oli kyllä aivan huippu yllätys pitkän työpäivän päätteeksi. En erityisemmin juhlistanut synttäreitäni, vaikka välillä kävikin mielessä josko järjestäisi jonkinlaiset isommat kemut. Jos sitä sitten parin kymmenen vuoden päästä juhlis senkin edestä ;) Sen verran piti kuitenkin tehdä jotain spesiaalia, että päätin leipoa vihdoin ja viimein kaikkien hehkuttamaa kinderpiirakkaa! Ei mennyt ihan putkeen tällä kertaa, mutta ei se ulkonäkö vaan maku ;) Hyvää siis oli! 

Pääsiäinen meni muutenkin melkeinpä kokonaisuudessaan töiden merkeissä. Salilla oon kerennyt viikonlopun aikana käydä yhdesti ja yhtenä aamuna tein pitkästä aikaa jopa aamuaerobisen ihanassa auringon paisteessa! 

Ensi viikolla vois laittaa kovempaa vaihdetta päälle tässä mun projektissa. Eli enempi aerobista ja ruokailut vieläkin tarkemmin. Oon punninnut nyt ruokia pikkusen enemmän, koska en luota siihen että ne muistas "vanhasta muistista" silmämääräsesti. Myös riittävä lepo ja uni on nyt tarkkailun alla, onneksi jäätävät uniongelmat on taakse jäänyttä elämää! 

 

Puhtaalta pöydältä

Reilun puolen vuoden tauon jälkeen ajattelin taas yrittää herätellä blogiani henkiin, hehheh! Kirjoittaminen on kuitenkin aina ollut mieluinen harrastus, mutta viime vuosina jäänyt kyllä niin vähille. Viimeiset vajaa kolme vuotta elämä on ollut melkoista hullun myllyä ja väkisinkin on joutunut mieluisiakin juttuja karsimaan pois. Nyt asiat on sillä mallilla, että opiskeluiden osalta lähiopetus on nyt lusittu ja käytännössä tarkoittaa sitä, että jäljellä on enää vain opinnäytetyö ja yksi harjoittelu. Tämä on ollut ihan älytön helpotus! Voin keskittyä enimmäkseen vain töissä käyntiin ja vapaapäivätki on oikeesti vapaapäiviä.

Voin siis kertoa, että oon ollut ihan helkkarin väsynyt nainen jo pidempään. Välillä on ollut parempia aikoja, mutta enimmäkseen on menty siinä jaksamisen ja romahduksen rajoilla. No mites se viime syksynä alotettu Ms. Fitness? No kuulkaa ei mitenkään! Melkeen kaikki materiaali on kyllä mulla tallella ja hyödynnettävissä, mutta alkuinnostuksesta huolimatta se sitten jäi. Huomasin jälleen olevani korviani myöten täynnä laihduttamista, fitnesshommia ja kaikkea aiheeseen vähänkään liittyvää kohtaan. Kerta toisensa jälkeen yritin aloittaa ja jatkaa hommia, mutta joka kerta tyssäs siihen ketutukseen. Katsoin lopulta parhaaksi laittaa hommat jäihin ja jatkaa jossain vaiheessa kun aika on taas kypsä.

No mitä sitten tässä välillä on tapahtunut? No jos pysytään ns. aiheessa eli laihduttamisessa, painonhallinnassa jne. niin tietysti se, että jätät liikunnan lähes kokonaan ja alat syömään mitä mieli tekee niin tuloshan on aivan päivän selvä! Ihminen lihoo, varsinkin tällä meikäläisen aineenvaihdunnalla. Painoa on siis kertynyt suunnilleen kymmenen kiloa. Mun paino on kyllä vaihdellut tosi paljon viimeisen parin vuoden aikana, mikä ei oo hyvä juttu. Nyt se on kuitenkin vaan noussut ja olo on ollut välillä todella tukala. Helposti sitä sortuu siihen, että valittaa ja valittaa vaan kuinka ottaa päähän tää lihominen mutta silti sitä hetken päästä munttaa suuhun herkkuja.

Nyt voin kuitenkin ilokseni kertoa, että tauko on tullut tiensä päähän ja oon raivannut kaikki esteet. Tauko todellakin teki hyvää. Salilla on kivaa, lenkkeily on kivaa ja puhdas ruoka on hyvää (paitsi herneet!) sekä laihtuminen ja kunnon kasvaminen on aivan huikeeta!

Vuoden alusta on lähtenyt ainakin 14 senttiä yhteensä koko naisesta. Kiloja on lähtenyt alkuvuodesta 3,7 joista 2,4 on lähtenyt maaliskuun aikana. Suunta on nyt siis alaspäin pitkästä aikaa. Se mitä tässä hengähdystauon aikana oon oppinut, on ainakin se, että maltti on valttia. Oon liian monta kertaa sortunut siihen, että tulosta pitäs tulla mahollisimman nopeasti, mielellään heti :D Vaikka järki sanoo, että ei ne kilot yhdessä yössä lähde, niin silti... Oon koittanut nyt muuttaa ajattelutapaani niin, että en ajattele tätä mun projektia vaan laihduttamisena. Salitreenailu on mukava harrastus ja tuloksien huomaaminen on palkitsevaa. Kropan muokkaus on siis uusi ja parempi "nimi" tälle mun rojektille.

Että semmosta, nyt vois lähteä koiran kanssa lenkille! Niin joo, mää täytin tänään kolmekymmentä :D