Aamusta liikkeelle

Tällä viikolla on ollut tavallista enemmän äksöniä ja onkin ollut sovittaminen että missä välissä käy salilla ja lenkillä. Alunperin ajattelin, että käyn iltaisin kun lenkillehän pääsee vaikka keskellä yötä ja salikin on auki ovikortilla puoleen yöhön asti. Nooo niitä muuttujiahan on tähänkin viikkoon mahtunut, mutta onneksi vuorokaudessa on 24 tuntia. Aamulenkit on viime aikoina jäänyt vähemmälle, ainakin varsinaiset aamuaerobiset. Niin monenlaista mielipidettä niistäkin ja niiden hyödyistä painonpudotuksessa on tullut vastaan, että eipä tiedä enää mitä ajattelisi. Omalla kohdalla oon ajattelut, että teen niitä aina kun siltä tuntuu enkä ressaa niitä sen enempää. Mulla on kuitenkin tuo nelijalkainen nappinokka joka täytyy lenkittää niin hieman joutuu ottamaan prinsessankin tarpeet huomioon päiviä suunnitellessa ;) 

Aamulenkkejä oon tehnyt huomattavasti enemmän kuin sitä, mitä tein tänä aamuna...

Huomenta vaan!

Kello soi suht aikaisin ja siitä syystä, että suuntasin salille treenaamaan ennen työvuoron alkua. Salitreeni aamusta ei jostain syystä oo koskaan oikein ollut mun juttu, mutta tänään päätin antaa sille mahdollisuuden koska tosiaankin tämä viikko on mitä on. Varmaan yhden käden sormilla voi laskea tämän naisen aamutreenit. Mutta kuten jo totesinkin, vuorokaudessa on 24 tuntia ja kyllä sitä johonkin väliin sen tunteroisen treenin saa puskettua jos oikeasti haluaa. Aamujakin voi helpottaa kummasti, kun laittaa illalla mahdollisimman paljon juttuja valmiiksi. Erityisesti sillon kun on vaikka esimerkiksi lähdössä sinne salille. Meikäläisen aamutreenit jäis ainakin väliin, jos en olis illalla pakannut laukkua valmiiksi :D Tänä aamuna mulla oli kaikki valmiina, mutta pikkusen alko lähtötilanteessa kiristään ja ääni muuttumaan kellossa kun mun lemppariponnari oli hukassa...ihan kauhee katastrofi ;) 

Salille on matkaa kotoa vajaa kaksi kilometriä ja se taittui tänä aamuna reippaasti kävellen. Aamusta paistoi ihanasti aurinko ja oli vaihteeksi hyvä ilma. Uudet lenkkaritkin tuli samalla ajettua sisään, hyvin kuluki! 

Torstait on näköjään mun epävirallisia välipunnituspäiviä, tänään oli pakko taas nousta aamulla puntarille. Oikein tyytyväinen olin lukemaan, paino laskee ja tässä painossa en oo ollut yli vuoteen. Motivaatio kyllä kasvaa sitä mukaa mitä vähempi se vaaka näyttää, niin paljon kuin oonkin sitä vaakaa kritisoinut. 

Hyvinpä nuo aamutreenitkin kulki kun takana oli kunnon yöunet ja lähti ajoissa liikkelle ettei tarvinut koko ajan kelloa kyylätä. Niin ja kyllähän se vaa'an lukema lämmitti mieltä. Sali jossa oon käynyt vuosia treenaamassa eli Fysiomotion, tarjoaa kaikinpuolin hyvät puitteet ja erityisen iso plussa juurikin siitä, että sieltä voi todellakin lähteä suihkunraikkaana ja kuivilla hiuksilla vaikkapa sinne töihin tai vaikka treffeille jos niikseen tulee (treffipyyntöjä voi laittaa sähköpostiin). Tästähän vois tulla tapa ja meitsistä aamuihminen!

Quest Bar

Vielä pari päivää niin mää saan karkkia! Kieltämättä pari päivää on käynyt mielessä, että kylläpä se karamelli vois jo maistua. Mutta ylitsepääsemättömäksi eivät ole himoni yltyneet. Kylläpä se niin taitaa olla, että mitä pidemmän aikaa sitä on ilman makeita herkkuja niin sitä vähempi niitä edes tekee mieli. Ehkä. Jos nyt jotain syitä etsisi tähän kuitenkin hiljalleen hiipivään makianhimmoon, niin meinaa kyllä tätä naista jo pikkusen väsyttää ja tuleva pidennetty viikonloppuvapaa tulee kyllä tarpeeseen. Väsymys ja makeanhimo taitavat olla melko yleinen yhdistelmä, ainakin meillä naisilla. Kylläpä tuota itsekin on eräänkin kerran tullut jostain syystä "palkittua" itsensä suklaalevyllä tai jäätelöllä kun on ollut vähän tiukempi työrupeama ja/tai muuta kiirettä. Toki itseään voi välillä hemmotella, mutta jatkuva itsensä ns. palkitseminen herkuilla on taas jo ihan eri asia. 

Tänään käydessäni ruokaostoksilla Prismassa, nenäni eteen tuli toistamiseen nämä monien hehkuttamat Quest Bar -proteiinipatukat. Protskupatukoita on kyllä nykyään ihan joka lähtöön ja makuja tulee jatkuvasti lisää. Eipä ihan äkkiä tule mieleen, minkä makuisena ei vielä saisi. Melko tarkkaan saa kuitenkin proteiinipatukoidenkin ravintosisällön lukea, mikäli haluaa välttää sitä sokeria. Melko moni patukka sisältää melko paljon sokeria per patukka. Joskus joku terveysalan ammattilainen taisikin todeta, että melkeinpä sama patukkahimoissa ottaa karkkihyllyltä se ihan oikea suklaapatukka jos on ihan pakko saada. Mutta toki on protskupatukoissakin niitä hyviä vaihtoehtoja! 

Olin kahdenvaiheilla, että pääseekö tämä patukka mun ostoskärryyn vai ei. Hinta-laatusuhde mietitytti eniten, tällä patukalla hintaa oli pikkusen vajaa kolme euroa. Parin euron pintaanhan ne kaikki patukat taitaa olla, mutta nämäkin on niitä hyödykkeitä joita ilmankin pärjää vallan mainiosti ja joihin taas toisaalta saa kulumaan euroja ihan huomaamattakin. Noooooh kuten kuvasta näkyy, mun ostoskärryyn sitten kuitenkin lensi tämä Quest Bar ja tiukan valinnan jälkeen päädyin chocolate chip cookie dough makuun. Toinen mitä mietin oli cookies&cream...tai jotain sinne päin. Muitakin makuvaihtoehtoja olisi ollut mutta nämä kaksi iski keksihullun silmään ekana. 

 

Kotiin päästyäni tyhjentelin ostoskassit ja laitoin kahvit tippumaan. Melkein jännitti kun odottelin kahvin valmistumista ja pyörittelin patukkaa käsissäni :D Sumpit kuppiin, loraus maitoa ja ei muutakuin patukka kourassa pöydän ääreen. En ollut sen kummemmin etukäteen miettinyt, mikä on tämän pötkylän ulkonäkö, mutta yllätyin kun tässä ei ollutkaan suklaakuorrutetta kuten yleensä kaikissa protskupatukoissa on. Muutaman sekunnin maltoin ihmetellä ulkomuotoa, muistutti keksitaikinaa. Eka haukun jälkeen totesin, että ei tämä patukka ainakaan makea ole...ja hetken päästä totesinkin että no onpa suolaista keksitaikinaksi. Siis se suolaisuus paistoi läpi mun makuun ihan liikaa. Makean ja suolalaisen yhdistelmä on ihan ok, mutta kohtuuden rajoissa. Kahvin kanssa tämä ei ainakaan sopinut yhtään! Jatkossa tämä patukka taitaa jäädä meitsiltä väliin, mutta onpahan nyt tullut testattua.

 

Mutta mikäpä piristäisi pettynyttä naista enemmän kuin...

 

Viikkopudotus ja uusia kuvioita

Hellurei ja mainiota viikon alkua! Se on maanantai ja virallinen pyllerön punnituspäivä, vaikka toki saatan keskellä viikkoakin puntarille hypätä välillä. Viikon saldoksi tuli -1,6 kiloa. Parilta viikoltahan keräsin sen kilon verran takaisin painoa, että siksi varmaan lähti nyt sitten noinkin paljon. Puolen kilon viikkovauhti on semmonen aika soppeli, vaikka malttamaton hätähousu välillä oonkin. 

Tänään taas huomasin kuinka olo vaan kevenee ja paranee. Vaikka vielä löytyy makkaraa ja löllykkää sieltä sun täältä, mutta mitä vähempi sen mukavampi on meikäläisen olla kun ei purista ja ahista. Ja mikäs sen mukavampaa kun huomaa, että vaatteet jotka aikasemmin tuntui kiristäviltä tuntuu nyt jo jopa löysiltä. Mutta kylläpä nuita tavoitevaatteita on vielä kaappi pullollaan, onneksi oon lopettanut niiden ostamisen :D

Tästä viikosta taitaa tulla melko vauhdikas, sais melkein olla kalenteri taas käytössä että muistaa kaikki sovitut jutut. Mutta oon niiiiiiin iloinen että oon saanut vähän äksöniä tähän tasaiseen arkeen. Oon aikaisemmin ollut ehkä liian epävarma ja ajattellut turhan usein ettei musta olis joihinkin asioihin, mutta eipä sillä asenteella pitkälle pötkitä. Nyt oon vaan päättänyt laittaa tuulemaan ja oon saanut jo paljonkin aikaan. 

Viikko alkoi tänään melko vauhdikkaasti, ensin aamuvuoro päätyössäni ja sen jälkeen tapasin aivan liian pitkästä aikaa vanhaa ystävää. Ei kyllä tunnin kahvittelu riittänyt kuulumisten vaihtamiseen eli liian harvoin tulee nähtyä. Hyvä mieli jäi kahvitteluhetkestä, mutta silti huono omatunto siitä kun ei tarpeeksi usein itsekään tee sitä aloitetta että nähdäänkö. Siinäpä olis parantamisenvaraa :)

 

Tänään kävin myös alkuillasta tutustumassa uuden lisätyöni juttuihin, saas nähdä miten tällä blondilla pysyy viikonloppuna hommat hanskassa! Kiva saada vähän vaihtelua päätyön ohelle ja ylimääräinen rahakin on aina tervetullutta. 

Blogiini on tulossa yhteistyökuvio, jota en vielä tässä vaiheessa enempää avaa. Tällä viikolla selviää lisää ja toivotaan, että tästä kuviosta poikii jotain enemmänkin. Kaipaan uusia haasteita ja toivottavasti niitä saan piakkoin. Myös opiskelurintamalla oon miettinyt "täyskäännöstä" kun tuntuu, että yksi asia jumittaa vaan kuukaudesta toiseen paikallaan ja valmistuakin pitäis vielä tämän vuoden lopussa. 

Tällä viikolla toivottavasti selventyy monta asiaa tai ainakin saa jotain hommia eteenpäin. Se taitaa tässä kohtaa olla Fridan iltapissatus, omat iltapesut ja petiin. Ei muuten tarvi melatoniinia tämä nainen. 

 

 

 

-28 senttiä

Edistymistä painonpudotuksessa/kehonmuokkauksessa kannattaa ehdottomasti seurata muutakin kuin  puntarin avulla. Oon tainnut tästä ennekin kirjoitella blogissa, mutta tänään sain taas kerran todeta että se mitä vaaka näyttää on vaan numeroita. Vähän niinkuin ikäkin :) 

Oon melko säännöllisesti ottanut mittoja kropastani ja pistänyt Excel-taulokkolle ylös mittoja matkan varrelta. Pikkusen harmittaa, kun joitain vanhoja mittoja jäi vanhalle hajonneelle tietokoneelle. Siellä olis nimittäin ollut semmosia mittoja että niihin olis kiva tehdä vertailuja tänä päivänä! Onneksi mulla on kuitenkin hämäriä muistikuvia ainakin lantion ja mahan ympärysmitoista. 

Tänään pitkästä aikaa päätin taas mittailla enkä odotellut että senttejä olisi huimasti kadonnut kun viimeisen kuukauden aikana painokaan ei ole tippunut juuri yhtään. Vaikka senttejä lähtee yleensä nopeammin kuin kiloja, niin kyllä nämä kaksi asiaa kuitenkin kulkevat käsi kädessä. Tammikuussa oon alkanut rustaamaan uusinta mittataulukkoa, harmi kun en ottanut kuvia tammikuussa pöhöttyneestä kropastani.

Maaliskuu 2015 ja nyt. Maaliskuusta tähän päivään senttejä on lähtenyt noin -12.

Laskin huvikseni, montako senttiä on lähtenyt tammikuusta ja yhteistulokseksi tuli -28 senttiä. Se on kyllä ainakin mun mielestä tosi paljon. Reilussa puolessa vuodessa multa ei kiloja ole kuitenkaan lähtenyt kuin jotain viis suunnilleen ja niidenkin kans oli tuo kevät vähän jojoilua. Eli mitäs tästä voi päätellä? Pienikin kilomäärä näkyy ja ennen kaikkea tuntuu! Olo on niiiiiin paljon kevyempi kuin alkuvuodesta. Maaliskuussakin oli havaittavissa pientä pöhötystä ja muistankin olleeni tosi väsynyt ja huonovointinen. Muistan että salille lähtö oli välillä niin vaikeaa kun oma turvonnut olo teki kiukkuiseksi. Mutta kummasti se mieli oli ihan eri kun sieltä salilta lähti :) 

Eli suosittelen ottamaan mittanauhaa vaan kauniiseen käteen ja pistämään itelle ylös mittoja. Ihan vaan vaikka johonkin paperille tai hommaat vaikka itelles jonkun kivan nätin vihkon ja alat pitämään vaikka päiväkirjaa omasta projektista. Vois olla jopa hauskaa kirjottaa ihan päiväkirjaa omista fiiliksistä, onnistumisen ja epäonnistumisen hetkistä jne. Itse kiireisenä ihmisenä oon todennut hyväksi videopäiväkirjan, vaikka en oo kovin montaa kertaa kuvaillutkaan. Muutama hauska pätkä kyllä löytyy, joita voi olla vielä kivempi katsella sitten taas kun seuraava välietappi on suoritettu. Yhden videopätkän laitan jossain vaiheessa tänne blogiin, odotahan hetki vielä Annika ;)

Onnistumisen tunteita oon saanut kokea tänä viikonloppuna parikin kertaa. Mitä tähän yhteen tärkeimmistä projekteistani eli painonpudotukseen tulee, niin oon selvinnyt koko viikon ilman niitä herkkuja kuten uhosin alkuviikosta. Viikonloppua odotin jännityksellä, koska sillon oon pitänyt herkkupäivän (tai kaks heh heh). Mutta eipä mulla pahemmin edes tehnyt mieli mässätä, pari kertaa kävi ajatus mielessä että no olishan se kiva vaikka edes vähän maistaa jäätelöä. Mutta jotenkin nyt on ollut niin "vahva" fiilis, kun kerta oon päättänyt että tällä viikolla en herkuttele niin sitten se on niin. Pieni juttu ehkä kun kyse yhdestä viikosta, mutta monta pientä juttua yhteensä on jotain isompaa. Öööh ompa jo sekavaa, mutta tarkoitin että itselle kannattaa välillä laittaa tiukemmat rajat niissä asioissa, joissa tietää olevansa heikko. 

Niitä lupauksia itselleen (ja ehkä lähipiirille) siitä, että nyt loppuu herkuttelu on melko helppo antaa. Mutta niitä kannattaa oikeasti aina miettiä edes pikkusen enemmän. Miksi lupaan näin? Mitä sillä lupauksella saavutan? Pelkkä lupauksen ääneen sanominen on vaan sanahelinää ja lupaus unohtuu helposti päivässä tai parissa kun ensimmäinen tiukempi houkutusten hetki tulee nokan eteen. "Nooh mää otan nyt vielä tällä kertaa, jos vaikka ens viikolla sitten taas yrittäs". Mutta jos oot yhtään vaivautunut miettimään lupaustasi, niin sen pitäminen tiukoissakin tilanteissa on huomattavasti helpompaa. Yleensä repsahduksesta seuraa pettymys. Kyllähän se harmittaa aina kun lupaukset petetään, ihan sama kuka on luvannut ja kenelle.  

Se miksi sitten itse teen lupauksen esimerkiksi siitä, että pidän jatkossa herkkupäiviä/hetkiä harvemmin kuin kerran viikossa? Siksi että mulla on tavoite ja päämäärä. Siihen kuuluu ainakin normaali paino ja hyvä kunto. Haluan myös alkaa taas harrastaa juoksemista. Haluan pysyä myös jatkossa taas terveenä. Tuossahan tuli jo  monta, mutta on myös muitakin mutta nuo jo pelkästään on tarpeeksi riittäviä syitä. Silloin kun on tavoite ja päämäärä ja oot miettinyt asiaa sekä tehnyt "sotasuunnitelman" niin sen jälkeen jää tehtäväksi se työ. Ja yks työ on se lupausten pitäminen. Tulee ihan satavarmasti eteen niitä tilanteita, että mun tekis mieli työntää pää sinne työpaikan jäätelöaltaaseen ja vetää ne kaikki jäätelöt naamaan. Mutta jos ei oo herkuttelun aika, niin sitten sinne ei sukelleta :)
 

Ens viikonloppuna oon luvannut sitten ottaa rennommin ja suoda itselleni yhden vapaamman päivän, mutta sitten taas homma jatkuu. Ja jos yhtään tuntuu, että seuraavaa herkkupäivää ei tarvi suunnitella, niin se päivä olkoon sitten kun siltä tuntuu (esim. ens jouluna...MUHAHAHHAAH niin varmaan). Mutta herkkuhetkinä en mieti sen kummemmin näitä asioita, vaan ihan luvan kanssa nautiskellen vedän herkut tyytyväisenä naamaani. Elämästä pitää kuitenkin nauttia eikä näissäkään hommissa saa pipo olla liian tiukalla. 

Vita Liberata

Kuulun niihin ihmisiin, jotka eivät rusketu. Tai no ehkä vähän, mutta hyvin vähän. Yleensä menen punaiseksi eikä puna muutu välttämättä brunaksi, vaikka kuinka toivoisi. Auringossa tuntikausia makoilu ei ole kyllä koskaan erityisemmin mua edes kiehtonut, pitkäveteistä hommaa. Ja tuloksena vielä on yleensä punoittava nokka ja palanut rintakehä. Toki hyviä suojakertoimia osaan jo onneksi käyttää, mutta suvussamme esiintyy ihosyöpää ja tämän takia ihon "tahallinen" altistaminen riskeille ei oikein houkuttele. 

Kolme kesää sitten, valkoisena ja ilman ripsiä :)

Itseruskettavien käytöstä mulla ei ole hirveästi kokemusta, muutamaa eri merkkiä on tullut kokeiltua. Enemmän on tullut käytettyä asteittain ruskettavia kosteusemulsioita, koska muutenkin kroppaa tulee rasvailtua päästä varpaisiin päivittäin. Kaikista ikävimpänä ominaisuutena itseruskettavissa tuotteissa on aina ollut ehdottomasti se haju! Yllättävän voimakas löyhkä lähtee jopa niistä miedoimmista tuotteista eli asteittain ruskettavistakin. Vielä jos tulee rajoja ja epätasainen jälki plus väri lähtee epätasaisesti iholta, niin mielummin oonkin sitten vitivalkoinen. Yleensä homma on mennyt niin, että parina päivänä oon malttanut läträtä ruskettavien kanssa ja sitten se on vaan jäänyt. 

Testasin reilu vuosi sitten eka kerran vaahtomaista itseruskettavaa, merkkinä Lumene 

Tänä kesänä oon törmännyt tosi usein sosiaalisessa mediassa sekä blogeissa kahteen itseruskettavia tuotteita valmistavaan tuotemerkkiin. Toinen on Curasano ja toinen on sitten tämä Vita Liberata. Jälkimmäisestä eli Vita Liberatasta oon lukenut enemmän käyttäjäkokemuksia ja pienen tutkiskelun jälkeen en voinut vastustaa kiusausta... Omasta kotikaupungista ei yllättäen löytynyt jälleenmyyjää joten ei auttanut kuin alkaa nettikaupoista etsimään. Löysinkin hyvän tarjouksen pienestä verkkokaupasta nimeltään Sisters Beauty Shop. 

Sopivan tuotteen ihotyypilleni löydettyäni laitoin tilauksen menemään ja innolla jäin odottelemaan, koska paketti saapuu. Meni viikko eikä tilaustani oltu edes vielä lähetetty. Otin yhteyttä yritykseen, josta pahoiteltiin etteivät he olleet muistaneet ilmoittaa tilaamani tuotteen olevan toistaiseksi loppu. Lupasivat ensitilassa käsitellä tilaukseni, kun tuotetta taas saapuu sekä lisäksi laittaa jonkin kiva lahjan mukaan... 

Hmmm missähän se lahja?

Paketti saapui melko pian sähköpostittelun jälkeen, tosin lahjaa ei paketissa näkynyt. Pääasia kuitenkin oli, että sain tilaamani tuotteet perille vaikka melkein pari viikkoa menikin. Täytyy kuitenkin sanoa, että en ehkä toista kertaa taida ko. yrityksestä tilata. 

Vita Liberatan tuotteista löytyy kahdenlaista koostumusta, voidemaista ja vaahtomaista eli moussea. Lisäksi tuotteet on merkitty värikoodeilla, sävy valitaan halutun tummuusasteen mukaan. Itse valitsin vaahtomaisen tuotteen sen helppouden takia, tosin vaahto vaatii nopeaa toimintaa. Sävyksi valitsin kaikista tummimman eli darkin. Lisäksi tilasin myös levityskintaan, joka on ehdoton apuväline tuotteen levityksessä. 

Esivalmisteluna ennen tuotteen testausta ei tarvinut tietysti kuin perusvalmistelut eli suihku ja ihon kuorinta. Ihoa ei kannata suihkun ja kuorinnan jälkeen rasvata, koska se tekee ihon pinnalle kalvon ja ruskettava tuote ei pääse yhtä tehokkaasti vaikuttamaan. Kun tuotteen levittämisen jälkeen käy ensimmäistä kertaa suihkussa, kannattaa peseytyä pelkällä vedellä. 

Valmistajan kotisivuilta löytyy kattavasti tietoa tuotteista ja käyttövinkkejä: Vita Liberata

Ihan kaikenvaralta päätin kokeilla tuotetta vapaapäivänä, vaikka luotto tosin oli kova koska olin kuullut tuotteesta pelkkää hyvää. Aloitin tuotteen levittämisen jaloista ja ensimmäinen reaktio oli "Wooouuu!" Vaahto todellakin oli helppo levittää levityskintaan avulla ja väri näkyi välittömästi iholla, mikä myös osaltaan auttoi tuotteen levityksessä. 

Tuote todellakin kuivui heti ja tuntui ihanan kevyeltä, ei yhtään tahmealta tai muutenkaan epämukavalta. Ja mikä parasta, tämä tuote ei todellakaan sisällä ikäviä hajuhaittoja. Toki tuotteen alkaessa vaikuttaa, pystyi iholta haistamaan kevyesti sen perinteisen itseruskettavan tuoksun mutta se ei todellakaan ollut yhtä pistävä kuin yleensä. Rusketus kehittyy kolmessa tunnissa ja iho alkoikin hiljalleen tummua. Tuotteen levittämisen jälkeen suositellaan kevyesti pukeutumista ilman hankaavia vaatteita, mutta olen kuullut tapauksista jotka pukeutuvat normaalisti heti levittämisen jälkeenkin. 

Suoraan sängystä, puusta pudonneena ;)

Noin tunti tuotteen levittämisen jälkeen...

 

 

Tuote todellakin täytti lupauksensa käyttömukavuudesta. Parin tunnin kuluttua mulla oli luonnollinen ja aidon näköinen rusketus, jota en ole saanut aikaan kuin solariumissa. Väri haalistui jonkin verran parin suihkun jälkeen, mutta kuitenkin luonnollisen näköisesti. Rusketus kuitenkin pysyi useamman päivän ja levittelinkin moussea uudelleen muistaakseni parin päivän päästä ja rusketus syventyi uudelleen. Käyn työn ja harrastusten vuoksi suihkussa pari kolmekin kertaa päivässä, joten mulla väri ei kyllä kovin kauaa pysy. 

Helppous, hajuttomuus, ihoa hoitava koostumus sekä 80 prosenttisesti luomu tuote saa meitsiltä arvosanaksi täyden kympin!

Sokeria siellä ja sokeria täällä

Hellurei! Täällä on päästy mukavasti jo ruotuun. Onhan nyt jo keskiviikko niin voi hyvin hehkuttaa ;) Viikonlopun aikana paiskin töitä ja päätin vielä pari päivää ottaa iisisti, että oon varmasti kondiksessa eikä tuu enää takapakkia flunssan kanssa. Nyt en enää sanallakaan mainitse tuota saakelin FLUNSSAA täällä blogissa.

Liikunnan oon pikkuhiljaa aloitellut taas tauon jälkeen ja on kyllä ihana päästä liikkumaan. Ja mikä parasta oon saanut sokerihimolle stopin, kerrasta poikki vaan niks ja naks. Vaikka mitään hälyttävää repsahdusta ei siis oo sattunut, itseni ja omat heikkouteni tuntien tuhon tiellä oltais taas aika äkkiä oltu, jos meno olis jatkunut samana. En vaan kertakaikkiaan enää halua niitä vanhoja huonoja elämäntapoja mistään hinnasta takaisin. En sitä kilomäärää, en sitä jatkuvaa väsymystä, turvotusta, epämääräisiä kipuja, en yhtään mitään.

Puntarille uskaltauduin maanantaina aamulla, kilon verran oli tullut parissa viikossa painoa lisää eli nou pänik! Seuraavan kerran vois hypätä puntarille vaikka ens maanantaina. Paitsi mulla on ihan semmonen tunne, että se yks kilo on jo parissa päivässä lähtenyt ;) Mutta jos vakavasti puhutaan, niin on kyllä huomattavasti keveämpi olo tullut jo parissa päivässä kun on siistinyt syömisiä ja laittanut läskin tutisemaan lenkipolulla. 

Kaikenlaisia houkutuksia on jo eteen tietysti tullut, mutta oon niin tyytyväinen että oon pysynyt lujana. Työssäni oon käytännössä tekemisissä kokoajan herkkujen kanssa, mutta töitäpä sinne on menty tekemään eikä herkuttelemaan :) Oon tullut siihen tulokseen, että se on ihan ehoton ei. Vähän sama homma kuin alkoholisteilla, ei pisaraakaan tai lähtee käsistä. Tästä oon parin ystävän kanssa puhunutkin, että se on "korkki" kiinni kokonaan tai muuten ei tuu mittään. 

Sain tuossa ajatuksen, että voisin testata pystynkö olemaan kaksi viikkoa ihan täysin ilman herkkuja. Oon nyt pitänyt yhden herkkupäivän viikossa, mielellään niin että ei koko päivää vedä ihan läskiksi kuitenkaan. Mutta uskon että painon putoamisen saisi paremmin vauhtiin, jos jättäs nämä herkkuhetket toistaiseksi kokonaan pois. Ajatus siitä miksi ajattelin nyt kaksi viikkoa olla "kuivilla" , syntyi siitä että veljeni ja hänen avovaimonsa ovat tulossa parin viikon päästä käymään ja oli puhetta kälyn kanssa leipomishommista. Voihan se toki olla, että oon vieroittunut niin hyvin siihen mennessä että jätän leipomukset muille ;) Varsinkin jos leivottais Nutella-juustokakkua! 

Mutta pointtina on siis se, että ruokavaliolla pysytään ja kaikki ylimääräinen minimiin. Kysyy hitosti sinniä ja kurinalaisuutta. Mutta tiiän että pystyn. Oon ennenkin pystynyt ja moni muukin pystyy. Miksi en pystys...? Pari vuotta sitten kun tiputtelin painoa kymmenisen kiloa noin puolen vuoden aikana, en muista syöneeni kovinkaan montaa kertaa karkkia tai muuta sokerimömmöä sinä aikana. Eikä mulla edes tehnyt mieli. Muistan yhdenkin illan kun pöytä suorastaan notkui äidin ostamia herkkuja ja muut veteli niitä mielissään naamaan, niin itse katselin vierestä eikä tuntunut oikeasti missään. Olin niin onnellinen kun olin saanut painoa pois enkä halunnut antaa minkään pilata sitä. Silloin tällöin herkutteluhan nyt ei tietysti pilaa mitään, mutta kuitenkin. 

Sokerista vielä sen verran, että tietysti oon  ollut tietoinen jo pidempään siitä kuinka paljon piilosokeria elintarvikkeet sisältävät. Melko usein törmää valistaviin kuvaesimerkkeihin siitä, kuinka monta sokeripalaa mikäkin tuote sisältää. Tällä viikolla kuitenkin uteliaana ja tiedonjanoisena ihmisenä tutkin sokeriasioita vielä enemmän ja meinasi leuka loksahtaa auki muutaman "yllärin" kohdalla. Vaitiolovelvollisuus sitoo meikäläisen suun, mutta sitä sokeria todellakin löytyy mitä yllättävämmistä ruoista ja ihan saakelin paljon, olin oikeasti ihan järkyttynyt. Onkohan tässä ikäänkuin marinoitunut sokerilla?

 

Aurinkoa uuteen viikkoon

Kohtalaisen vilkkaan työviikonlopun jälkeen oli ihana aloittaa uusi viikko kunnon yöunilla ja rauhallisella aamulla. Aurinko on paistanut aamusta asti ja meillä olikin suunnitelmissa lähteä Fridan kanssa aamuhommien jälkeen pitkästä aikaa lenkille ja vieläpä metsään! Kahden viikon aikana ollaan käyty yhdesti pidemmällä lenkillä ja mun olohan vaan huononi sen jälkeen. Kyllä se vaan niin on, että pitää oikeasti kunnolla parantua ennen kuin lähtee revittelemään. Sää suosii tänään, aivan mahtava auringon paiste :) 

Käytiin noin tunnin rento lenkki, sykettä en viittinyt pahemmin nostella. Lenkin alussa tunsin pientä kipua rinnassa ja meinasin jo, että pitääkö tässä nyt sitten kuitenkin jäädä kotiin... Mutta onneksi meni ohi ja päästiin nautiskelemaan luonnosta :) Viime postauksessa olikin vähän enemmän tekstiä, niin antaa tällä kertaa kuvien puhua puolestaan.

Elämä on tässä ja nyt

Sain joitakin päiviä sitten ikäviä uutisia, sellaisia mitä ei koskaan haluaisi kuulla. Entinen työkaverini vuosien takaa on sairastunut vakavasti ja nyt hänelle on aloitettu saattohoito. Kyseessä ei ole kovinkaan paljon mua vanhempi ihminen. Vaikka ei olla hetkeen oltu tekemisissä ja ollaan nähty viimeksi pari vuotta sitten ohimennen, niin uutinen pysäytti ja on ollut mielessä monta päivää. 

Oon jo pidemmän aikaa miettinyt koko omaa elämääni sekä unelmiani, sitä mitä  haluaisin elämässäni vielä saavuttaa ja toteuttaa. Pientä kolmenkympin kriisiä kenties! Mutta kyllä se vaan niin on, että ei sitä tästä enää nuorene ja vuodet vierii aina vaan nopeammin. Ja koskaan ei voi tietää, miten paljon sitä aikaa meille on annettu... 

Pitäis yrittää elää enemmän hetkessä ja olla tyytyväinen siihen mitä on. Tieto entisen työkaverini tilanteesta sai miettimään vielä enemmän sitä, kuinka pitäisi arvostaa enemmän sitä miten hyvin asiat on. Oon terve ja päässyt melkeinpä kaikista vaivoistani eroon, mulla on perhe (ja kaikki on terveitä) sekä ystäviä jotka oikeasti välittää. Mulla on myös ihana koira, vakituinen ja kokoaikainen työ, katto pään päällä ja jääkaapissa muutakin kuin valot. Rahaakin löytyy aina jonkin verran vaikken siinä todellakaan kylve.

Paljon on semmosta mitä mulla ei oo ja mistä haaveilen, mutta mitä sitten? Kaikki aikanaan. Maallisella mammonalla ei oikeestaan ole koskaan ollut mulle kovinkaan paljon merkitystä, vaikka materiasta tykkäänkin ja osaan kyllä rahaa välillä pistää turhuuksiin. Suurperheen lapsena sitä on tottunut ehkä vähän siihen, että melkeinpä kaikki on yhteistä ja omistakin pitää välillä jakaa. Mutta mun mielestä se on vaan hyvä juttu. 

Vuosien saatossa oon onneksi jo oppinut sen, että jokainen on itse vastuussa omasta elämästään. Kaikilla on välillä vastoinkäymisiä ja vaikeita aikoja, se miten niistä pääsee yli on melko pitkälti kiinni itsestä. Voin myöntää, että oon joskus jäänyt ihan liikaa rypemään vanhoihin juttuihin ja antanut niiden vaikuttaa aivan liikaa nykyhetkeen. Kantapään kautta oon oppinut sen, että jos vanhojen asioiden antaa liikaa myrkyttää mieltä nykyhetkessä, se vaikeuttaa elämässä eteenpäin menemistä.

Omalla asenteella on myös paljon merkitystä. Kummasti helpottaa eloa kun koittaa nähdä asioissa aina positiivisia puolia :) Kyllähän se tietysti välillä vi*tuttaa itse kutakin, eikä jaksa olla hymy pyllyssä. Välillä tulee niitä päiviä ja hetkiä, kun tuntuu että kaikki menee päin seinää, mutta kyllä sitä yleensä kaikesta selviää. 

Viimeaikona oon myös huomannut, että turha antaa itsestään mitään ihmisille joilta et itse saa mitään. Elämä on liian lyhyt sellaiseen. Parempi siis keskittyä niihin ihmisiin, jotka haluaa myös olla osa sun elämää, enemmän tai vähemmän mutta kuitenkin hyvällä tavalla. Paljon on niitä ihmisiä, joita näkee aivan liian harvoin ja tulee pidettyä liian vähän yhteyttä, mutta se ei tarkoita etteivätkö he olisi mielessä.

Että tämmösiä on tullut täällä mietittyä ja varsinkin viime päivinä vielä enemmän. Elämä jatkuu ja pitää ottaa kaikki ilo irti siitä, kerran täällä vaan eletään. Vaikka välillä tulee alamäkiä, niin pitää luottaa siihen että elämä kantaa ja kaikella on tarkoitus. Unelmia pitää olla ja niiden eteen täytyy olla valmis myös tekemään töitä. Ennen kaikkea täytyis muistaa elää, ei tarvi sitten myöhemmin katua että olis pitänyt... Nyt on vahvistunut se tunne, että alan todellakin tekemään töitä niiden mun suurimpien haaveiden eteen vaikka ne vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä sekä riskejä. Mutta mitään ei saa jos ei yritä. Elämä on tässä ja nyt!

 

 

Sen näkee naamasta

Kyllä se vaan niin on, että sen näkee naamasta. Nimittäin sen, että olet mitä syöt! Jos syöt mitä sattuu roskaa niin kyllä sieltä naamastakin alkaa puskemaan kaikenlaista ei-toivottua. 

Siitä onko ruokavaliolla ja ihon kunnolla yhteys toisiinsa, on monenlaista mielipidettä ja tutkimusta. Itse olen ainakin jo ihan käytännössä saanut todeta, että kyllä se ihossa näkyy mitä on viime aikoina tullut poskeen pistettyä. 

Kuten aikasemmassa postauksessa jo kerroinkin, ruokavalioni koostuu pääasiassa vähärasvaisesta lihasta, kanasta, kalasta, riisistä, pastasta, perunasta, kasviksista sekä runsasproteiinisista maitotuotteista kuten rahkasta ja raejuustosta. Lisäksi tietysti hedelmiä, pähkinöitä ja muita hyviä rasvoja. Mahdollisimman terveellistä ja monipuolista, mutta kuitenkin maistuvaa, vaikken mikään ruokahifistelijä olekaan :) 

Mulla on teini-iästä asti ollut sekaiho. Nuorena kärsin enemmän iho-ongelmista, mutta nykyään isompaa näppyä puskee vain satunnaisesti. Nyt kun pääsin näin sanonmaan, niin huomenna aamulla mulla on tietysti joku jäätävä paise keskellä naamaa :D 

Noo nyt kun mulla on tässä ollut tämä kohta pari viikkoa piinannut flunssa, niin oon lähes päivittäin ihan huomaamatta heitellyt huiviin yhtä sun toista ylimäärästä ruoka-ainetta. Sokeria, vehnää, lisäaineita ja mitähän vielä. En edes ole ihan läskiksi lyönyt tätä hommaa, mutta kyllä kasvojen ihosta alkaa taas huomaamaan että nyt pitäs varmaan tehdä ryhtiliike. 

Yksi lempparibloggaajistani Patu kirjotti  samaisesta aiheesta juuri blogiinsa (Health's Kitchen) ja silmiini pistikin erityisesti yksi lause: Sokeri aiheuttaa kehossa matala-asteisen tulehduksen ja ainakin minulla, kenelle on taipumusta akneen, se aiheuttaa ihoon heti epäpuhtauksia ja finnejä. Ups, täällä bingo!

Mulla kyllä nykyään pysyy iho suht hyvässä kunnossa, kun syön puhtaasti ja huolehdin joka päiväisestä ihonpuhdistuksesta ja kosteutuksesta ihotyypilleni sopivilla tuotteilla. Aikaisemmin en itsekään tajunnut sitä, että se ihonkin kauneus lähtee sieltä sisältä päin :) 

Joten nyt vaan sitten sitä puhdasta ruokaa ja ylimääräiset pois, niin eiköhän se ihokin saa sen hehkunsa takaisin ja tiedä vaikka tuo painokin alkais taas tippumaan ;) Hymyä huuleen!

 

 

 

Videopostaus nro. 2 eli ajatuksia ruokahommista

Julkaisin tänään mun Facebook-sivustolla (Neenulife) pienen videopätkän, joka oli tarkoitus laittaa myös tähän, mutta onnistuin sen jo puhelimelta poistamaan. Video meni lyhykäisyydessään niin, että kerroin ruoanlaittosuunnitelmistani ja siitä, että laitan blogiin ajatuksiani ruokahommista. Oon siis harrastellut meal prepiä aika kauan, toki sillon kun on ollut "alamäki" eli joku huonompi aika menossa, niin on kyllä jäänyt tällä emännällä etukäteiskokkauset väliin, myönnetään :D 

Mutta pidemmittä puheitta, tässäpä hieman ehkä taas sekavaa settiä videon muodossa olkaapas hyvät: 

Edit: Videolla en tainnut mainita, että heitän valmiisiin ruokapäniköihin myös ne kasvikset :)

Ei mitään uutta

Hello! Täällä ei edelleenkään mitään uutta eli flunssa jatkuu vieläkin... Alkaa olla jo aika epätoivoinen olo, oon muutenkin melko kärsimätön ihminen ;) Tänään on jo ollut ehkä aavistuksen parempi olo, toivottavasti loppuviikosta tää olis jo ohi. Koira alkaa olla melko tylsistynyt, vaikka onhan se ulos päässyt ja pihalle köpöttelemään mutta ei se kyllä vaan riitä aktiiviselle koiralle. Tai noh, Frida on kyllä tunnettu enemmän mukavuudenhaluisena sohvaperunana :)

En haluais valittaa, mutta oon ollut aika alakuloinen nyt jo toista viikkoa. Kiukuttaa ja ärsyttää. Kuitenkin oon nykyään melko aktiivinen ja tykkään tehdä ja touhuta kaikenlaista. Oon vähän semmonen, että tylsistyn melko nopeasti mutta osaan kyllä ottaa rennosti tottakai. Nyt kun ei kohta kahteen viikkoon ole työajan ulkopuolella tehnyt muutakuin istunut ja ihmetellyt kotona, niin alkaa seinät kaatumaan päälle. Kuten tunnustinkin jo aikaisemmin, mun sokeriholismi on taas puhjennut kukkaan. Fiilis vaan paranee sen myötä, heh heh. Ihanasti turvottaa ja tuntuu, että oon lihonut varmaan sen 5 kiloa viikossa. Tyhmästä päästä kärsii koko kroppa....ja perhe ja ystävät ;)

Tänään mulla on ollut vapaapäivä ja päätin, että kun olo on himpun verran parempi niin poistun täältä mökistä vaikka mikä olis. Aamulla oli tarkoitus nukkua vähintään kymmeneen, että sais vähän tuota univelkasaldoa pienemmäksi. Tyytyväisenä tuhisinkin vähän yli kaheksaan, kunnes naapurissa jatkettiin terassiremppaa. Voi per***e sitä sahausta ja pauketta, mikä tuolta seinän takaa kuului. Koitin pitää silmät kiinni ja saada unen päästä uudestaan kiinni. Mutta ei. Jonkun aikaa ähisin pedissä tukkosen nokkani kans ja keräilin voimia kahvinkeittoon. 

Onneksi kuitenkin sai ihan rauhassa juoda aamukahvia ja syödä aamupuuronkin vasta sitten kun tuntui, että oikeesti saattaa lapioida sen naamaan. Puolen päivän jälkeen lähdinkin jo kaupungille, käytiin äidin ja pikkuveljen kanssa lounaalla. Oikea ruoka alkaa kyllä jo maistumaan pikkusen paremmin, vaikka kyllä tuo velipojan tilaama burgeri olis uponnut myös!

Iltapäivästä näin vielä mun ystävää, oli kyllä terapeuttista päästä taas puhumaan kaikesta maan ja taivaan väliltä :) Meidän puheenaiheet pyörii kyllä lähes aina samojen asioiden ympärillä, harva varmaan arvaa mikä vois olla polttavin puheenaihe kun pari sinkkunaista istuu saman pöydän ääreen ;) Tänään myös saapui vihdoin ja viimein odotettu lähetys Postiin. Mahdollisesti seuraavassa postauksessa kerronkin paketin sisällöstä ja siitä miten se toimii. Eli palataanpa asiaan, mukavaa alkanutta viikkoa!