Kuulun niihin ihmisiin, jotka eivät rusketu. Tai no ehkä vähän, mutta hyvin vähän. Yleensä menen punaiseksi eikä puna muutu välttämättä brunaksi, vaikka kuinka toivoisi. Auringossa tuntikausia makoilu ei ole kyllä koskaan erityisemmin mua edes kiehtonut, pitkäveteistä hommaa. Ja tuloksena vielä on yleensä punoittava nokka ja palanut rintakehä. Toki hyviä suojakertoimia osaan jo onneksi käyttää, mutta suvussamme esiintyy ihosyöpää ja tämän takia ihon "tahallinen" altistaminen riskeille ei oikein houkuttele.
Kolme kesää sitten, valkoisena ja ilman ripsiä :) |
Itseruskettavien käytöstä mulla ei ole hirveästi kokemusta, muutamaa eri merkkiä on tullut kokeiltua. Enemmän on tullut käytettyä asteittain ruskettavia kosteusemulsioita, koska muutenkin kroppaa tulee rasvailtua päästä varpaisiin päivittäin. Kaikista ikävimpänä ominaisuutena itseruskettavissa tuotteissa on aina ollut ehdottomasti se haju! Yllättävän voimakas löyhkä lähtee jopa niistä miedoimmista tuotteista eli asteittain ruskettavistakin. Vielä jos tulee rajoja ja epätasainen jälki plus väri lähtee epätasaisesti iholta, niin mielummin oonkin sitten vitivalkoinen. Yleensä homma on mennyt niin, että parina päivänä oon malttanut läträtä ruskettavien kanssa ja sitten se on vaan jäänyt.
Testasin reilu vuosi sitten eka kerran vaahtomaista itseruskettavaa, merkkinä Lumene |
Tänä kesänä oon törmännyt tosi usein sosiaalisessa mediassa sekä blogeissa kahteen itseruskettavia tuotteita valmistavaan tuotemerkkiin. Toinen on Curasano ja toinen on sitten tämä Vita Liberata. Jälkimmäisestä eli Vita Liberatasta oon lukenut enemmän käyttäjäkokemuksia ja pienen tutkiskelun jälkeen en voinut vastustaa kiusausta... Omasta kotikaupungista ei yllättäen löytynyt jälleenmyyjää joten ei auttanut kuin alkaa nettikaupoista etsimään. Löysinkin hyvän tarjouksen pienestä verkkokaupasta nimeltään Sisters Beauty Shop.
Sopivan tuotteen ihotyypilleni löydettyäni laitoin tilauksen menemään ja innolla jäin odottelemaan, koska paketti saapuu. Meni viikko eikä tilaustani oltu edes vielä lähetetty. Otin yhteyttä yritykseen, josta pahoiteltiin etteivät he olleet muistaneet ilmoittaa tilaamani tuotteen olevan toistaiseksi loppu. Lupasivat ensitilassa käsitellä tilaukseni, kun tuotetta taas saapuu sekä lisäksi laittaa jonkin kiva lahjan mukaan...
Hmmm missähän se lahja? |
Paketti saapui melko pian sähköpostittelun jälkeen, tosin lahjaa ei paketissa näkynyt. Pääasia kuitenkin oli, että sain tilaamani tuotteet perille vaikka melkein pari viikkoa menikin. Täytyy kuitenkin sanoa, että en ehkä toista kertaa taida ko. yrityksestä tilata.
Esivalmisteluna ennen tuotteen testausta ei tarvinut tietysti kuin perusvalmistelut eli suihku ja ihon kuorinta. Ihoa ei kannata suihkun ja kuorinnan jälkeen rasvata, koska se tekee ihon pinnalle kalvon ja ruskettava tuote ei pääse yhtä tehokkaasti vaikuttamaan. Kun tuotteen levittämisen jälkeen käy ensimmäistä kertaa suihkussa, kannattaa peseytyä pelkällä vedellä.
Valmistajan kotisivuilta löytyy kattavasti tietoa tuotteista ja käyttövinkkejä: Vita Liberata
Ihan kaikenvaralta päätin kokeilla tuotetta vapaapäivänä, vaikka luotto tosin oli kova koska olin kuullut tuotteesta pelkkää hyvää. Aloitin tuotteen levittämisen jaloista ja ensimmäinen reaktio oli "Wooouuu!" Vaahto todellakin oli helppo levittää levityskintaan avulla ja väri näkyi välittömästi iholla, mikä myös osaltaan auttoi tuotteen levityksessä.
Tuote todellakin kuivui heti ja tuntui ihanan kevyeltä, ei yhtään tahmealta tai muutenkaan epämukavalta. Ja mikä parasta, tämä tuote ei todellakaan sisällä ikäviä hajuhaittoja. Toki tuotteen alkaessa vaikuttaa, pystyi iholta haistamaan kevyesti sen perinteisen itseruskettavan tuoksun mutta se ei todellakaan ollut yhtä pistävä kuin yleensä. Rusketus kehittyy kolmessa tunnissa ja iho alkoikin hiljalleen tummua. Tuotteen levittämisen jälkeen suositellaan kevyesti pukeutumista ilman hankaavia vaatteita, mutta olen kuullut tapauksista jotka pukeutuvat normaalisti heti levittämisen jälkeenkin.
Suoraan sängystä, puusta pudonneena ;) |
Noin tunti tuotteen levittämisen jälkeen... |
Tuote todellakin täytti lupauksensa käyttömukavuudesta. Parin tunnin kuluttua mulla oli luonnollinen ja aidon näköinen rusketus, jota en ole saanut aikaan kuin solariumissa. Väri haalistui jonkin verran parin suihkun jälkeen, mutta kuitenkin luonnollisen näköisesti. Rusketus kuitenkin pysyi useamman päivän ja levittelinkin moussea uudelleen muistaakseni parin päivän päästä ja rusketus syventyi uudelleen. Käyn työn ja harrastusten vuoksi suihkussa pari kolmekin kertaa päivässä, joten mulla väri ei kyllä kovin kauaa pysy.
Helppous, hajuttomuus, ihoa hoitava koostumus sekä 80 prosenttisesti luomu tuote saa meitsiltä arvosanaksi täyden kympin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti