16.7.2015

Sen näkee naamasta

Kyllä se vaan niin on, että sen näkee naamasta. Nimittäin sen, että olet mitä syöt! Jos syöt mitä sattuu roskaa niin kyllä sieltä naamastakin alkaa puskemaan kaikenlaista ei-toivottua. 

Siitä onko ruokavaliolla ja ihon kunnolla yhteys toisiinsa, on monenlaista mielipidettä ja tutkimusta. Itse olen ainakin jo ihan käytännössä saanut todeta, että kyllä se ihossa näkyy mitä on viime aikoina tullut poskeen pistettyä. 


Kuten aikasemmassa postauksessa jo kerroinkin, ruokavalioni koostuu pääasiassa vähärasvaisesta lihasta, kanasta, kalasta, riisistä, pastasta, perunasta, kasviksista sekä runsasproteiinisista maitotuotteista kuten rahkasta ja raejuustosta. Lisäksi tietysti hedelmiä, pähkinöitä ja muita hyviä rasvoja. Mahdollisimman terveellistä ja monipuolista, mutta kuitenkin maistuvaa, vaikken mikään ruokahifistelijä olekaan :) 



Mulla on teini-iästä asti ollut sekaiho. Nuorena kärsin enemmän iho-ongelmista, mutta nykyään isompaa näppyä puskee vain satunnaisesti. Nyt kun pääsin näin sanonmaan, niin huomenna aamulla mulla on tietysti joku jäätävä paise keskellä naamaa :D 

Noo nyt kun mulla on tässä ollut tämä kohta pari viikkoa piinannut flunssa, niin oon lähes päivittäin ihan huomaamatta heitellyt huiviin yhtä sun toista ylimäärästä ruoka-ainetta. Sokeria, vehnää, lisäaineita ja mitähän vielä. En edes ole ihan läskiksi lyönyt tätä hommaa, mutta kyllä kasvojen ihosta alkaa taas huomaamaan että nyt pitäs varmaan tehdä ryhtiliike. 

Yksi lempparibloggaajistani Patu kirjotti  samaisesta aiheesta juuri blogiinsa (Health's Kitchen) ja silmiini pistikin erityisesti yksi lause: Sokeri aiheuttaa kehossa matala-asteisen tulehduksen ja ainakin minulla, kenelle on taipumusta akneen, se aiheuttaa ihoon heti epäpuhtauksia ja finnejä. Ups, täällä bingo!

Mulla kyllä nykyään pysyy iho suht hyvässä kunnossa, kun syön puhtaasti ja huolehdin joka päiväisestä ihonpuhdistuksesta ja kosteutuksesta ihotyypilleni sopivilla tuotteilla. Aikaisemmin en itsekään tajunnut sitä, että se ihonkin kauneus lähtee sieltä sisältä päin :) 

Joten nyt vaan sitten sitä puhdasta ruokaa ja ylimääräiset pois, niin eiköhän se ihokin saa sen hehkunsa takaisin ja tiedä vaikka tuo painokin alkais taas tippumaan ;) Hymyä huuleen!


 

 



 

2 kommenttia:

  1. Totta - ja niin näkyy valitettavasti myös kesällä lisääntyneen hikoilun tuomat epäpuhtaudet :D

    http://huulipunaareenitrikoissa.blogspot.com

    VastaaPoista
  2. Totta tuokin :D Kiva kun vielä on tämmönen hikipossu :D

    VastaaPoista