Elämä on tässä ja nyt

Sain joitakin päiviä sitten ikäviä uutisia, sellaisia mitä ei koskaan haluaisi kuulla. Entinen työkaverini vuosien takaa on sairastunut vakavasti ja nyt hänelle on aloitettu saattohoito. Kyseessä ei ole kovinkaan paljon mua vanhempi ihminen. Vaikka ei olla hetkeen oltu tekemisissä ja ollaan nähty viimeksi pari vuotta sitten ohimennen, niin uutinen pysäytti ja on ollut mielessä monta päivää. 

Oon jo pidemmän aikaa miettinyt koko omaa elämääni sekä unelmiani, sitä mitä  haluaisin elämässäni vielä saavuttaa ja toteuttaa. Pientä kolmenkympin kriisiä kenties! Mutta kyllä se vaan niin on, että ei sitä tästä enää nuorene ja vuodet vierii aina vaan nopeammin. Ja koskaan ei voi tietää, miten paljon sitä aikaa meille on annettu... 

Pitäis yrittää elää enemmän hetkessä ja olla tyytyväinen siihen mitä on. Tieto entisen työkaverini tilanteesta sai miettimään vielä enemmän sitä, kuinka pitäisi arvostaa enemmän sitä miten hyvin asiat on. Oon terve ja päässyt melkeinpä kaikista vaivoistani eroon, mulla on perhe (ja kaikki on terveitä) sekä ystäviä jotka oikeasti välittää. Mulla on myös ihana koira, vakituinen ja kokoaikainen työ, katto pään päällä ja jääkaapissa muutakin kuin valot. Rahaakin löytyy aina jonkin verran vaikken siinä todellakaan kylve.

Paljon on semmosta mitä mulla ei oo ja mistä haaveilen, mutta mitä sitten? Kaikki aikanaan. Maallisella mammonalla ei oikeestaan ole koskaan ollut mulle kovinkaan paljon merkitystä, vaikka materiasta tykkäänkin ja osaan kyllä rahaa välillä pistää turhuuksiin. Suurperheen lapsena sitä on tottunut ehkä vähän siihen, että melkeinpä kaikki on yhteistä ja omistakin pitää välillä jakaa. Mutta mun mielestä se on vaan hyvä juttu. 

Vuosien saatossa oon onneksi jo oppinut sen, että jokainen on itse vastuussa omasta elämästään. Kaikilla on välillä vastoinkäymisiä ja vaikeita aikoja, se miten niistä pääsee yli on melko pitkälti kiinni itsestä. Voin myöntää, että oon joskus jäänyt ihan liikaa rypemään vanhoihin juttuihin ja antanut niiden vaikuttaa aivan liikaa nykyhetkeen. Kantapään kautta oon oppinut sen, että jos vanhojen asioiden antaa liikaa myrkyttää mieltä nykyhetkessä, se vaikeuttaa elämässä eteenpäin menemistä.

Omalla asenteella on myös paljon merkitystä. Kummasti helpottaa eloa kun koittaa nähdä asioissa aina positiivisia puolia :) Kyllähän se tietysti välillä vi*tuttaa itse kutakin, eikä jaksa olla hymy pyllyssä. Välillä tulee niitä päiviä ja hetkiä, kun tuntuu että kaikki menee päin seinää, mutta kyllä sitä yleensä kaikesta selviää. 

Viimeaikona oon myös huomannut, että turha antaa itsestään mitään ihmisille joilta et itse saa mitään. Elämä on liian lyhyt sellaiseen. Parempi siis keskittyä niihin ihmisiin, jotka haluaa myös olla osa sun elämää, enemmän tai vähemmän mutta kuitenkin hyvällä tavalla. Paljon on niitä ihmisiä, joita näkee aivan liian harvoin ja tulee pidettyä liian vähän yhteyttä, mutta se ei tarkoita etteivätkö he olisi mielessä.

Että tämmösiä on tullut täällä mietittyä ja varsinkin viime päivinä vielä enemmän. Elämä jatkuu ja pitää ottaa kaikki ilo irti siitä, kerran täällä vaan eletään. Vaikka välillä tulee alamäkiä, niin pitää luottaa siihen että elämä kantaa ja kaikella on tarkoitus. Unelmia pitää olla ja niiden eteen täytyy olla valmis myös tekemään töitä. Ennen kaikkea täytyis muistaa elää, ei tarvi sitten myöhemmin katua että olis pitänyt... Nyt on vahvistunut se tunne, että alan todellakin tekemään töitä niiden mun suurimpien haaveiden eteen vaikka ne vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä sekä riskejä. Mutta mitään ei saa jos ei yritä. Elämä on tässä ja nyt!