10.8.2013

Hämärähommia

Loppuviikon työvuorot on ollut sellaisia, että liikunnat on mennyt pikkusen "hämärähommiksi" johtuen päivärytmistä. Oon kuitenkin saanut ihan kivasti liikuttua tälle viikolle, jo kaks aamuaerobista tehtynä ;) Salitreenit on tullut tehtyä vasta illalla kymmenen aikoihin ja kotona oonkin ollut vasta puolen yön aikaan. Ollaan käyty koiran kanssa vielä puolen yön jälkeen pienillä iltalenkeillä :) 


Koira kyllä jaksaa lenkkeillä mihin vuorokauden aikaan tahansa, kesken unienkin jaksaa hyvin lähtee ulkoileen! Saksanpaimenkoirat tarvitsee paljon liikuntaa, pari tuntia päivässä olis suotavaa. Meillä tosin alkaa ikä jo painaa ja vanhuuden vaivojen myötä tunteroinenkin päivässä on ihan ok. 


Mun motivaatio on pysynyt koko viikon korkeella, toivottavasti sama jatkuu! Huomenna ois viikkopunnituksen aika, jännityksellä pomppaan aamulla puntariin. Yleensä käyn joka ikinen aamu heti herättyäni vaa'alla, mutta aloin miettimään onko se sittenkään järkevää. Tiedostan kyllä sen, että paino voi heilahdella ja sitä kannattaa katsoa enemmän viikko tai kuukausitasolla. Silti alan helposti stressata pienistäkin plussalukemista ja stressaaminen taas on haitallista laihtumisen kannalta. Mikään ei oo niin ärsyttävää, kun oot ihan varma että nyt on paino tullut alas ja kun astut vaa'alle niin lukema on sama kuin parina edellisenä päivänä, tai pahemmassa tapauksessa pari sataa grammaa plussaa!

Salilta vielä iltalenkille ja uni maistuu!
Huominen vielä töitä ja alkaa pidempi vapaa! Oli melko kevyt alotus töiden jälkeen kun heti pääsee useamman päivän vapaita viettämään :) Toivottavasti sää suosii ja päästään paljon lenkkeilemään. Suunniteltiin myös ystäväni kanssa, jos käytäs piiiiitkästä aikaa kokeilemassa bodypumppia! Ollaan aika paljo yhdessä käyty treenaileen salilla, ennen oltiin enemmän jumppapirkkoja. Mietittiinkin sitten, että jaksaisko sitä sitten laittaa enemmän painoja tankoon bodypumpissa, kun on tullut treenattua salilla...se jää nähtäväksi jos saadaan mentyä ko. tunnille ens viikolla :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti