16.8.2013

Päivätreeniä ja patukoita

Aamu alkoi tänään taas lenkillä, kuinkas muutenkaan. Tänään herättiin jo ennen puolta kymmentä ;) Eilisen aamun kuviot toistui, eli nappasin vaan vettä ja kahvia ennen lähtöä. Lenkin pituus jäi puoleen tuntiin eikä menty niin kovalla sykkeellä kuin eilen. 

Sieltä se keppi löytyi minne se viimeks jätettiin ;)

Runsas aamupuurosetti
 Tänään piti tehdä salitreeni päivällä, koska mulla on taas iltavuoro. Eilen jo olis periaatteessa pitänyt käydä tekemässä treeni, mutta tuli nukuttua sen verran pitkään että siirty tälle päivälle. Mulla on tällä hetkellä kolmijakonen treeni ja tänään oli vuorossa jalat, jotka tekee kaikista nopeimmin. Jalkapäivälle ei ole laitettu montaa eri liikettä, mutta sarjoja on esim. hack-kyykyssä viisi. 

Suihkun ja puuron jälkeen salille hoplaa!


Avaruusolio?
Ostin pienen tauon jälkeen proteiinipatukoita. Salilla jossa käyn, oli tarjous jo ennestään tutuista patukoista, joita on tullut eniten popsittua. Sitten oli tullut aika paljon uusiakin ja päätin testata yhden sorttisia. 



Leaderin patukoita oon tosiaan eniten ostanut, tällä kertaa tarttu mukaan tuo salmiakki-lakritsi hintaan 1,20€! Normaalistihan hinta hipoo sitä kahta euroa ellei enemmänkin. Sitten valitsin Fastin patukoista caramellin ja valkosuklaa-mansikan makuisen. Muistin vasta kotona, että oonkin jo maistanut tuota caramellin makuista aika vasta! Mutta uutena mulle on nyt vielä tuo valkosuklaa-mansikka.

Illaksi pitäis tosiaan lähtä taas töihin ja ois tiedossa pikkusen pidempi ilta kuin eilen. Kerkesin järjestää "broilerinpaistajaiset" vielä täällä, nyt mä oon tarkkana ja laitan vaa'an kautta rasioihin ;)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti